PUNTARi

PUNTARi

Sateisen päivän iltana
kun kuurot ovat lakanneet,
hakanneet ovat mantua kovin - runsaan tovin;
tuskin häivääkään tauosta.
Tuona märkänä aikana.

Nyt,
pilvien asettuessa hajalleen kannen alle,
auringon toimiessa siltana tyyntyvällä kalvolla,
on suorastaan houkuttelevaa,
koukuttavaa laskea mieli omavaltaisesti hortoilemaan,
haihattelemaan yltiöpäisesti kaiteettomille,
huojuville ja notkuville pitkospuille,
jotka ovat mielikuvituksen luoma valtatie - kiitorata
mutta ehtyvät herkästi pilven varjosta.

Entä sitten jos mesikämmen tulee vastaan;
eikä aio kääntyä - pikemminkin uhkaa korvatillikalla,
kuin että pyytäisi yljäksi häihin.

Sitä joutuu äkin kuvittelemaan selkääns' repun,
siihen kirveen jolla veistää astalon.
Ja kun sitä astaloaihetta ei - puuttomalta,
eikä lopulta kirveskään ole lähtenyt matkaan,
niin ainoa vaihtoehto on huitaista puntarilla.

Ai mistä lemmosta se puntari? No sanoppas se!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!