KUMMAJAiNEN

KUMMAJAiNEN

Viileä tuuli hyväilee idän puolesta,
kultaisen kehrän säteet tihrustavat pohjoisnavan yli,
luppoisen aihkimetsän takkuisen oksiston läpi;
kirjovat ilosanomaa harjun neulasmattoon.

Mäntymetsän tuoksun tavoittaa
kun pinnistää haistimet höröimmilleen,
laajentaa sierainaukot ämpärin kokoisiksi tunneleiksi
joista sopii leikkijunan tulla.

Kiskaisee sitten silmät kiinni ja suu supussa;
oikein ryystää sisään taatusti puhdasta,
loukkaamatonta ja mykkää ilmaa.

Ja kappas vain,
mielikuvituksen luoma pikatavarajuna porhaltaa
suoraan sielun perimmäiseen sopukkaan lastinaan
neljäkymmentäkaksi ollibertacesilia-vaunua.
Täpö-täpötäynnään havumetsän aromia;
puolet männyn kirpakkaa,
neljännes petäjän vehreyttä
ja viimeinen vartti hongan tervahkon nostalgista.
Lähes sitä ihtiään.

Ja porot.
Ne sitten jaksavat ihmetellä hölmistyneinä tätä outoa,
mielikuvituksensa karkuuttanutta kummajaista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!