perjantai 6. toukokuuta 2011

SiKA SÄKiSSÄ TAHi PARi


SiKA SÄKiSSÄ TAHi PARi

Ajattelin ensinnä ja sangen runsaasti innostuneena sallia itseni kirjoittaa Kreikan velkasaneerauksesta, mutta se on kuulema savolaisen komissaarin mukaan peruttu; luki uutisissa - se siitä, pahoitteluni Kreikan puolesta. 

No sitten ajattelin kirjoittaa uudesta hallituksesta, mutta Kävelevä Kataistrofi joka haluaa pääministeriksi pääministerin paikalle, onkin asettanut lisää kompakysymyksiä muille vallankahvaan tupeksiville. En siis kirjoitakaan - eivät ole vielä vastanneet - alan kohvelle...
 

...ja kun siis poltettuani sormet kohvepannun kuumassa ottimessa  ja aikani sitä sadateltuani sitten huomasin, että Kepulit ovat astuneet Portukali-ryhmästä ulos sen miehen johdolla, joka on pantu kerran pystykirnuun, lyöty männällä, eikä osuttu; änkeän sen tähän.

Astumisesta voitaneen päätellä että kepulit eivät tiedä nyt mitä tehdä, mutta kannattavat kaikkea mikä liikkuu maataloustukien suuntaan vaikkeivat kannata sussuja, persuja eikä kokomustaa ja kaikki on väärin ja turhaa paitsi maataloustuki.

Sitä paitsi Sale näköjään paiskasi Suomen Kuvalehdessä lisää kapuloita rattaisiin hämmästelemällä julkisesti ääneen sitä miksi muut €U-maat eivät osallistu: "Miksi vain euromaat ovat maksajia, jos kerran pelastetaan maailmantaloutta. Siinä ei ole mitään logiikkaa", hän huomauttaa. "Miksi eivät britit, ruotsalaiset, tanskalaiset, puolalaiset tai yhdysvaltalaiset, japanilaiset ja kiinalaiset halua pelastaa maailmantaloutta?"

Miksi Sauli noin sitten? Ehkä hän vain juotattaa Kävelevällä Kataisrofilla tämän itsensä keitättämää myrkkysoppaa, nythän siihen on oiwallinen tilaisuus, koska vallanhimoisen pääministerinoviisin päätä sekoittavat monet muutkin asiat yht'aikaa. 

Vallanhimo on vaarallinen tauti.


Veikkaukseni on, että Niinistön ja Kataisen ottelusta on olemassa parempaakin tietoa Kokoomuskoplan sisäpiirissä. Jäljet saattavat jopa johtaa aina sinne saakka historiaan kun Siilinjärvellä tehtailtiin kokouspöytäkirjoja hölynpölystä vuonna 1999. Jopa sellainenkin yhdistys antoi Kataiselle tuolloin valtakirjan, jota ei edes ollut virallisesti olemassa.
 

Tuon kaplakan jälkeen syyttäjä (esitutkinta 2400/R/705/00) kuitenkin armossaan päätti jättää syytteen nostamatta Kataista ja neljää muuta henkilöä (Wille Berlin, Jukka Liukkonen, Juha Rannanheimo, Juho Romakkaniemi) vastaan heidän syykseen luetuista lievistä väärennyksistä. 

Yhdistysten edustajien edustusoikeus perustui sellaisiin yhdistysten kokouspöytäkirjaotteisiin, joita vastaavia kokouksia ei todellisuudessa ollut pidetty. 
Myöhemmin jälkikäteen pääministerin pestiä himoava on myöntänyt asian tapahtuneen.
 

Noista kimppakavereista ylioppilas Juho Romakkaniemi toimi Kataistrofilla erityisavustajana - ehkäpä kaksi lyhyen matikan hemmoa yhdessä muodostavat yhden pitkän matikan.
Sitä paitsi kaveria ei jätetä, se voisi muuten laulaa tiukassa tilanteessa.

Ai miksikö tuo wanha juttu yhä kummittelee? No eilen illalla A-talkissa neljän eri koplan edustajat ilmoittivat katsojille päin naamaa, etteivät he tiedä vieläkään sopimuksen sisältöä joka pitäisi Kävelevän Kataistrofin mukaan niellä tyyten karvoineen päivineen. Niine hyvineen. Muitta mutkitta. Ja hopulla.


Pöytäkirja on siis tässäkin nimenomaisessa Portukalin tapauksessa olemassa jossakin, joko oikea tai luovaan totuuteen perustuva.
Ja siihen tämä pääministeriksi itse itsensä ehdolle pannut nyt vetoaa. Hui-hai, hölynpölyyn voi uskoa vaikka miljoona €U-uskovaista - ei se siitään muutu, se on hölynpölyä.
 

Eikä tuossakaan vielä kaikki, mutta se että juuri tämä Siilinjärven suuri ihme uskoo salaiseen sopimukseen - joko sopimuksen sisällön lukeneena/ymmärtäneenä tai sitten €U-uskovaisten yhtenä luovana sakramenttina joka kumoaa toisen sakramentin (Lissuponin sopimus), jota on kuitenkin noudatettava muissa tapauksessa paitsi ei tässä nimenomaisessa Portukalilaisten tapauksessa. 

Se se panee epäilyttämään raavasta yksinkertaista rupusakkia kun taustalla on jo ennestään kevyttä rötöstelyä päällepäsmärin toimesta.

Muuten on kyllä valtakunnassa kaikki hyvin. Oikeus ja kohtuus rehottaa ihan villinään, riittää kun viitsii poimia. Kesä on pikkuhiljaa astumassa suitsiin. Yöttömän yön alkuun on pari viikkoa - kyllä se siitä.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Joka nyt pitää silmälappuja, tietäköön että samaan varustukseen kuuluu vielä suitset ja ruoska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi