ON MAASULA

ON MAASULA

Viime aikojen saatossa pitkästyttävän joutilaita,
utuisen pehmeitä, mitään aikaansaamattomia päiviä.
Joutavanpäiväisiä haihatteluja ties vaikka mistä.

Täyspäiväistä aprikointia talven tuloon,
paneutumista tulemattomuuteen kotatulilla,
niin antaumuksella,
että nokipannun ripa kiiltelee kuin juutalaisen munat.

Kokonaisvaltaista tihuutusta joka ei kastele
ja kastelee kuitenkin;
sen huomaa sitten vasta ehtoolla
kun poistaa kiiren päältä huopaisen kannen.
Imenyt läpimärkää ilmaa pesusienen lailla,
niin että lierit lerpattavat kuin ajokoiran korvat.
Ja haisee ulolle.

Lumi antaa odottaa - on maasula
siihen on turha muutamilla pivollisilla yrittää,
sulautuu oitis mustaan mantuun;
ei siitään kummene - vesittyy entisestään.

Taivaanpiirin tähystys kivistää silmiä,
niin ankaraa on vartoominen,
kävellään, liikuskellaan,
ranttee on käyty sataan kertaan läpi;
mitään suojaan pistettävää ei enää kertakaikkiaan ole.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!