ENTEiTÄ

ENTEiTÄ

Helteisinä päivinä kelteisillään,
reporankana lojuen - laiskansuonta vetää;
se aika on nyt ohi - muisto pitkässä haikeudessa
kaukana menneisyyden hämärissä hämärissä.
Vain kummasti se palaa mieleen,
asettuu sopivasti kieleen
ja sanottavahan se on - helle.

Tipotiessään,
sellainen hehkeä kesämuistuma;
talvi nyt jo kaatumassa päälle,
humeetti sen kun vaan hyrrää vielä täysillä kesää,
vaikka kovalla tohinalla olisi jo paneuduttava
penkomaan aitasta villaset ja vällyt,
varustettava liiterit täyteen pilkottua halkoa,
tuuletettava talvitamineet,
liimattava akkunat
ja nostettava kärryliiteriin joutavat kalut suojaan.

Lunta enteilee - tuoksuu jo lumelle ärhäkkä koillinen,
tuosta kun se vielä pykälän laskee,
niin eiköhän vaan ensimmäisten hiutaleiden tanssi
nähtäne taivaanpiiriä vasten rantteen kulmilta.

Saisi se tulla,
lempoako odotuttaa itseään sysipimeässä,
tulisi vaan ja valkaisisi maailman.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!