ATKiNSON
Olin harpponut väkitukun kilometrejä riippi selässä jossain Kaldoaivin laitamilla ja lopulta päätynyt erään nimettömän kurun päässä lojuvan nimettömän järven, tai pikemminkin nimettömän lompolon ahteelle, nimettömän kammin porstuan rappusille.
Rinkka oli maassa siinä asennossa johon sen olin selkäpiiltäni laskenut, tasku repsotti auki, metwurstipaketti oli pivossani ja silmät kiinni noukin siitä siivuja jotka palauttivat elimistöä takaisin tolalleen pitkän rasituksen jälkeen.
Olin nakellut anturaa toisen eteen noin 24 kilometriä, reilut kolme poronkusemaa ja risat päälle.
Ja mettukka maistui, kyyneleet tirahtivat silmään kun herkistyin keskittymään makustellen aistinautintoon. Samalla tunsin kuinka leppä suonissani virkistyi ja kohisten pyyhälsi levittämään ilosanomaa humettiin, sydänlihakseen ja ties mille vähemmän tunnetulle elimelle.
Mutta kaikille tuntui kelpaavan, ei ollut vastaan panemisen tunnetta tai yökkäilyä mistään päin roppia.
Elokuun lopun iltapäivän aurinko porotti somimoilleen unettavasti kylläisyyden päälle, syöpäläisistä ei ollut enää haittaa. Kiusalaiset olivat elonhetkensä kokeneet ja uinuivat nyt jossakin muussa muodossa luonnon uumenissa kuin inisevänä ja kihisevänä painajaisparvena, hulluksi tekevänä räkkänä.
Varmaan torkahdin tovin kun sitten havahduin jotenkin vain siihen että tunturissa oli liikettä. Liekö ollut joku kalahdus tai kilahdus tai joku muu hälyääni joka sai virkoamaan? Vilkaisin yläviistoon ja totta tosiaan siellä laskeutui mies tunturin kallasta. Yksin oli liikkeessä ja näytti kuin näyttikin oijustavan tälle kammille.
No-joo. Itse asiassa ei haittaa vaikka tuleekin, onpahan juttuseuraa ehtooksi.
Puolen tunnin päästä hieman puuskuttava hahmo muuttui kuvaksi kammin ruohottuneella siljolla ja nousin lepopaikaltani ja esittelin itseni. Ukkeli päästeli niin leveää amerikan usaa, että se juuri ja juuri mahtui sille soukalle tantereelle rakkojen välissä ja kertoi nimekseen Robert Atkinsson.
Usalaiseen tapaan saattoi tiedoksi myös heti että tohtorismiehiä sitä oltiin.
Eipähän siinä mitään. Purki rinkkaansa tämä Robert mies ja kaiveli esille sekin einestä ja muovikuksan. Yllätys-yllätys, kun koura palasi rinkan syövereistä, se oli puristettuna Kotivaran metwurstikangen ympärille, Robertin kasvot loistivat riemua. Ja vielä lutusemmaksi näytti menevän kun huomasi porraspuulla samaa tuotemerkkiä olevan juuri tyhjäämäni muovitaskun.
Tämä tohtori Atkins. Se veisteli taskuveitsellään (Bowie) sentin siivuja metukkakangista ja iski usalaiset hampaansa siihen ja näykkäsi aimo palasia siivusta, pureskeli ja jauhoi ne soosiksi leukaperissään sekä lopulta nielaisi ja näytti ylen tyytyväiseltä.
Uutta oli heti perään käsi toimittamassa käkättimeen, kanki lyheni uhkaavasti. Oli ilo nähdä iniminen jolla syönti käyttää ilman sen kummempia briljeerauksia. Jo sellaisessa tapahtumassa yksistään on aivan anhiton määrä terveellisyyttä.
Tohtori vielä lopetteli syöntiä kun nousin ja aloin puuhastelemaan tulta siljolle kasattujen nokisten kivien lomaan. Kävin hakemassa läheisestä rinteesä pari tunturimittarin nujertamaa koivun käkkänää. Paloittelin ne kirveellä ja pistin liekin nuoleskelemaan niiden kupeita tuohitötterön avulla.
Pian roihusi kunniallinen matkamiehen tuli ja päästin pannun riipin renksusta, koukkasin rovan reunan kaltiosta pannullisen hyytävän kylmää vettä. Juuri sitä tunturipurojen raikkautta.
Pujotin pannun salkoon ja asettelin tulen hyväilyyn. Kystä oli nyt kyllin - jälkiruuaksi passaa kohvet.
Leväytin porontaljat tulipaikan tykö ja asetuin siihen kyljelleni loikoamaan kahvia odotellessani. Tohtori puuhasteli rinkkansa kera ja kun sai asiat selväksi, kohotti katsettaan, näki minut ja viittasi kysyvästi eleellä tuleen. Nyökkäsin vastaukseksi.
Robert kävi toiselle puolen nuotiota vinottain, lähes vastapäätä. Juttelimme harvakseltaan ihan tavallisia asioita. Vieraskoreutta erämaassa. Sellaista se elämä vain on.
Pienen harvakseltaan käydyn sananvaihdon jälkeen tohtori otti puheeksi meidän molempien metwursti-eineet. Kerron metwurstin olevan minulle pikaruokaa - muut pikaruokapaikat kierrän hyvin kaukaa. Metukka on yksinkertaisen simppeliä, tehokasta ja hyvälle maistuvaa takuuvarmaa marssikunnon palauttajaa.
Yks'kantaan hän ilmaisi olevansa aivan erityisen samaa mieltä asiasta näin suomalaisissa olosuhteissa, mutta että heidän perällä tämän metukan aseman korvasi pemmikaani. Että itse asiassa kyseessä on lähestulkoon sama asia. Hän oli asiaa tutkinut perusteellisesti työssään - pemmikaani oli nääs eräs osakokonaisuus siitä.
Ilmeni, että tämä hemmo oli se parjattu dieetti-ukkeli. Oli lähtenyt Painon Vartijoiden ajojahtia pakoon tänne Lappiin.
Kertoi että alkoi wimmattu kuhina kaiken maailman huivikaulojen, pitkä- ja nutralettien sekä riinpiissinmiesten kera kun hänen nimeään kantava dieetti nousi etulinjaan mediassa.
Siitä kiukustuivat ja ottivat tulta kaikenkarvaiset luonnonsuojelijat, teollisen ruuan valmistajat, sokeritehtaat, leipomot, kiinalaiset ja maanviljelijät; ties ketkä kaikki jotka toimittivat ja suosivat hiilihydraatteja muodossa jos toisessa. Vain lännen karjamiehet olivat innoissaan.
Syntyi sellainen karonkka lempo soikoon, että tuulettumaan täytyi lähteä tänne yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen.
Tuli erinomaisen selväksi, että dieettiä miettiessään, sittemmin oivallettuaan, tämä tohtori oli testannut sitä ens'alkuun itsellään ja vasta tuon jälkeen alkanut runoilemaan sille lääketieteellistä perustaa. Ja sepä olikin ollut tosi työlästä ja hankalaa - suorastaan vaikeaa.
Sanoi että on se perkeleellistä muuttaa yksinkertainen täyspäinen järkiasia monimutkaiseksi tieteelliseksi sepustukseksi kun kukaan kollegoista ei suurin surminkaan ymmärrä selkeän yksinkertaista totuutta. Ovat kaikki kouliintuneet käsittelemään kaikkia asioita vain monimutkaisesti.
Jatkoi perään, että sitten vielä nämä kaiken maailman yltiöpäät ja huuhaat, jotka ottavat kaiken niin maar perkeleellisen kirjaimellisesti, kuten tämän hänen dieettinsä. Menevät exstriimiin, äärirajoille, ehdottomuuksiin.
"No sehän on hupsua. Tuiki tavallinen tämä kuuri on, ei vaadi mitään yltiöpäisyyttä. Riittää kun pitää itsensä kurissa. Paino putoaa että jytisee. Itsehillintä on lähes yhtä suuri tekijä kuin se mitä laatua käkättimeensä nakkaa."
Huomautti, että hänen kuurinsa muistuttaa pitkälti täyspäisten suomalaisten perinneruokaa: tuoretta lihaa, kalaa, palkokasveja, juustoja, voita, munia, tuorevihanneksia, marjoja - eritoten mustikkaa sekä hedelmiä.
Sanoi: "Niinpä niin - teikäläisten perinneruokaa josta kuitenkin on jätetty hiiteen sukkelat hiilihydraatit; pottu, pasta, valkea riisi, valkea leipä, sokeri, hunaja jne.
Nooh - hipaisuista ei tietenkään oteta - ei saa olla liian dogmaattinen syönnin suhteen, järjen käyttö on sallittu ja hyvin tähellinen asia.
Tärkeintä on suunnitelmassa pysyminen, tavoitteen saavuttaminen. Siihen tarvitaan väkevää tahtoa, itsekuria tällaisina aikoina kun hiilihydraatteja tunkee ovista ja akkunoista heti kun laskee tossut sivistyksen urbaanille osiolle."
Mielenkiintoinen jutustelumme jatkui pitkälle puoliyöhön, mitä nyt välillä keskeytyi kuin tiristimme molemmat pannuillamme palvattua sian sivua hiukopaloina pariin eri otteeseen.
Rinkka oli maassa siinä asennossa johon sen olin selkäpiiltäni laskenut, tasku repsotti auki, metwurstipaketti oli pivossani ja silmät kiinni noukin siitä siivuja jotka palauttivat elimistöä takaisin tolalleen pitkän rasituksen jälkeen.
Olin nakellut anturaa toisen eteen noin 24 kilometriä, reilut kolme poronkusemaa ja risat päälle.
Ja mettukka maistui, kyyneleet tirahtivat silmään kun herkistyin keskittymään makustellen aistinautintoon. Samalla tunsin kuinka leppä suonissani virkistyi ja kohisten pyyhälsi levittämään ilosanomaa humettiin, sydänlihakseen ja ties mille vähemmän tunnetulle elimelle.
Mutta kaikille tuntui kelpaavan, ei ollut vastaan panemisen tunnetta tai yökkäilyä mistään päin roppia.
Elokuun lopun iltapäivän aurinko porotti somimoilleen unettavasti kylläisyyden päälle, syöpäläisistä ei ollut enää haittaa. Kiusalaiset olivat elonhetkensä kokeneet ja uinuivat nyt jossakin muussa muodossa luonnon uumenissa kuin inisevänä ja kihisevänä painajaisparvena, hulluksi tekevänä räkkänä.
Varmaan torkahdin tovin kun sitten havahduin jotenkin vain siihen että tunturissa oli liikettä. Liekö ollut joku kalahdus tai kilahdus tai joku muu hälyääni joka sai virkoamaan? Vilkaisin yläviistoon ja totta tosiaan siellä laskeutui mies tunturin kallasta. Yksin oli liikkeessä ja näytti kuin näyttikin oijustavan tälle kammille.
No-joo. Itse asiassa ei haittaa vaikka tuleekin, onpahan juttuseuraa ehtooksi.
Puolen tunnin päästä hieman puuskuttava hahmo muuttui kuvaksi kammin ruohottuneella siljolla ja nousin lepopaikaltani ja esittelin itseni. Ukkeli päästeli niin leveää amerikan usaa, että se juuri ja juuri mahtui sille soukalle tantereelle rakkojen välissä ja kertoi nimekseen Robert Atkinsson.
Usalaiseen tapaan saattoi tiedoksi myös heti että tohtorismiehiä sitä oltiin.
Eipähän siinä mitään. Purki rinkkaansa tämä Robert mies ja kaiveli esille sekin einestä ja muovikuksan. Yllätys-yllätys, kun koura palasi rinkan syövereistä, se oli puristettuna Kotivaran metwurstikangen ympärille, Robertin kasvot loistivat riemua. Ja vielä lutusemmaksi näytti menevän kun huomasi porraspuulla samaa tuotemerkkiä olevan juuri tyhjäämäni muovitaskun.
Tämä tohtori Atkins. Se veisteli taskuveitsellään (Bowie) sentin siivuja metukkakangista ja iski usalaiset hampaansa siihen ja näykkäsi aimo palasia siivusta, pureskeli ja jauhoi ne soosiksi leukaperissään sekä lopulta nielaisi ja näytti ylen tyytyväiseltä.
Uutta oli heti perään käsi toimittamassa käkättimeen, kanki lyheni uhkaavasti. Oli ilo nähdä iniminen jolla syönti käyttää ilman sen kummempia briljeerauksia. Jo sellaisessa tapahtumassa yksistään on aivan anhiton määrä terveellisyyttä.
Tohtori vielä lopetteli syöntiä kun nousin ja aloin puuhastelemaan tulta siljolle kasattujen nokisten kivien lomaan. Kävin hakemassa läheisestä rinteesä pari tunturimittarin nujertamaa koivun käkkänää. Paloittelin ne kirveellä ja pistin liekin nuoleskelemaan niiden kupeita tuohitötterön avulla.
Pian roihusi kunniallinen matkamiehen tuli ja päästin pannun riipin renksusta, koukkasin rovan reunan kaltiosta pannullisen hyytävän kylmää vettä. Juuri sitä tunturipurojen raikkautta.
Pujotin pannun salkoon ja asettelin tulen hyväilyyn. Kystä oli nyt kyllin - jälkiruuaksi passaa kohvet.
Leväytin porontaljat tulipaikan tykö ja asetuin siihen kyljelleni loikoamaan kahvia odotellessani. Tohtori puuhasteli rinkkansa kera ja kun sai asiat selväksi, kohotti katsettaan, näki minut ja viittasi kysyvästi eleellä tuleen. Nyökkäsin vastaukseksi.
Robert kävi toiselle puolen nuotiota vinottain, lähes vastapäätä. Juttelimme harvakseltaan ihan tavallisia asioita. Vieraskoreutta erämaassa. Sellaista se elämä vain on.
Pienen harvakseltaan käydyn sananvaihdon jälkeen tohtori otti puheeksi meidän molempien metwursti-eineet. Kerron metwurstin olevan minulle pikaruokaa - muut pikaruokapaikat kierrän hyvin kaukaa. Metukka on yksinkertaisen simppeliä, tehokasta ja hyvälle maistuvaa takuuvarmaa marssikunnon palauttajaa.
Yks'kantaan hän ilmaisi olevansa aivan erityisen samaa mieltä asiasta näin suomalaisissa olosuhteissa, mutta että heidän perällä tämän metukan aseman korvasi pemmikaani. Että itse asiassa kyseessä on lähestulkoon sama asia. Hän oli asiaa tutkinut perusteellisesti työssään - pemmikaani oli nääs eräs osakokonaisuus siitä.
Ilmeni, että tämä hemmo oli se parjattu dieetti-ukkeli. Oli lähtenyt Painon Vartijoiden ajojahtia pakoon tänne Lappiin.
Kertoi että alkoi wimmattu kuhina kaiken maailman huivikaulojen, pitkä- ja nutralettien sekä riinpiissinmiesten kera kun hänen nimeään kantava dieetti nousi etulinjaan mediassa.
Siitä kiukustuivat ja ottivat tulta kaikenkarvaiset luonnonsuojelijat, teollisen ruuan valmistajat, sokeritehtaat, leipomot, kiinalaiset ja maanviljelijät; ties ketkä kaikki jotka toimittivat ja suosivat hiilihydraatteja muodossa jos toisessa. Vain lännen karjamiehet olivat innoissaan.
Syntyi sellainen karonkka lempo soikoon, että tuulettumaan täytyi lähteä tänne yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen.
Tuli erinomaisen selväksi, että dieettiä miettiessään, sittemmin oivallettuaan, tämä tohtori oli testannut sitä ens'alkuun itsellään ja vasta tuon jälkeen alkanut runoilemaan sille lääketieteellistä perustaa. Ja sepä olikin ollut tosi työlästä ja hankalaa - suorastaan vaikeaa.
Sanoi että on se perkeleellistä muuttaa yksinkertainen täyspäinen järkiasia monimutkaiseksi tieteelliseksi sepustukseksi kun kukaan kollegoista ei suurin surminkaan ymmärrä selkeän yksinkertaista totuutta. Ovat kaikki kouliintuneet käsittelemään kaikkia asioita vain monimutkaisesti.
Jatkoi perään, että sitten vielä nämä kaiken maailman yltiöpäät ja huuhaat, jotka ottavat kaiken niin maar perkeleellisen kirjaimellisesti, kuten tämän hänen dieettinsä. Menevät exstriimiin, äärirajoille, ehdottomuuksiin.
"No sehän on hupsua. Tuiki tavallinen tämä kuuri on, ei vaadi mitään yltiöpäisyyttä. Riittää kun pitää itsensä kurissa. Paino putoaa että jytisee. Itsehillintä on lähes yhtä suuri tekijä kuin se mitä laatua käkättimeensä nakkaa."
Huomautti, että hänen kuurinsa muistuttaa pitkälti täyspäisten suomalaisten perinneruokaa: tuoretta lihaa, kalaa, palkokasveja, juustoja, voita, munia, tuorevihanneksia, marjoja - eritoten mustikkaa sekä hedelmiä.
Sanoi: "Niinpä niin - teikäläisten perinneruokaa josta kuitenkin on jätetty hiiteen sukkelat hiilihydraatit; pottu, pasta, valkea riisi, valkea leipä, sokeri, hunaja jne.
Nooh - hipaisuista ei tietenkään oteta - ei saa olla liian dogmaattinen syönnin suhteen, järjen käyttö on sallittu ja hyvin tähellinen asia.
Tärkeintä on suunnitelmassa pysyminen, tavoitteen saavuttaminen. Siihen tarvitaan väkevää tahtoa, itsekuria tällaisina aikoina kun hiilihydraatteja tunkee ovista ja akkunoista heti kun laskee tossut sivistyksen urbaanille osiolle."
Mielenkiintoinen jutustelumme jatkui pitkälle puoliyöhön, mitä nyt välillä keskeytyi kuin tiristimme molemmat pannuillamme palvattua sian sivua hiukopaloina pariin eri otteeseen.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi