perjantai 21. lokakuuta 2011

KUSESSA OLLAAN


KUSESSA OLLAAN

Ei tarvitse olla mikään Houdini (Jean Eugène Robert-Houdin) havaitakseen, että Kävelevä Kataistrofi kulkee kohti poliittista tuhoa ja floppia käsikädessä Urpiaisen kera. Ei siinä mitään, mutta tyypillisesti Narkissoksen tautiin sairastuneen tavoin oirehtien he sulkevat mortem amplectiin koko onnettoman kansakunnan.
Valtakirjan näille ovat antaneet mainostoimistojen sokeuttamat höppänät - "toivo"-inimiset.

Jaa että miksikä nimenomaan tuo Jean Eugène Robert-Houdin tuossa mainittiin? Siksipä siksi,  että juuri häntä pidetään yleisesti modernin esittävän "taikuuden", illusionismin pioneerina. Amerikan uudisasukas Harry Houdini (synt. Erik Weisz, myöh. Ehrich Weiss), oli vain pelkkä  unkarinjuutalainen kopio.

€uvostoliittoa on rakennettu pääosin illusionismin keinoin. Illuusio eli havaintoharha syntyy, kun aistiärsykkeisiin - kuuloon ja näköön syötetään jatkuvasti vääristeltyä informaatiota kokonaisuudesta. Saadaan aikaiseksi hahmotusvirhe - yleensä toivottu.
 

Mainitulla illuusiotekniikalla saadaan siis synnytettyä todellisuusvaikutelma, saadaan peitettyä, hämärrettyä asian todellinen tola.
Tarkoitan tietenkin tässä nimenomaisessa tapauksessa "velkaa velan päälle" - propagandaa ja manipulointia joka menee tyyten terveen järjen yli ongelmaratkaisuna, mutta ylipäänsä myös kokonaisvaltaista €uvostoliiton rakentamispuuhastelua.

~~~~~~~~~~~~

Kun yhdistetään illuusio ja Narkissoksen tautia poteva politikko; ollaankin sitten jo tuiki vaarallisilla vesillä jota perässähiihtävä parhaimmisto peesaa.
Havaintoharha (siis em. illuusio) on väärin tulkittu aistimus; esim. matemaattisesti lahjaton voi tulkita lukuja väärin, etenkin jos summat kasvat tuhatta (1000) suuremmiksi.
Tällaiselle lyhyen matikan inimiselle 1000 €uroa on yksi ja sama tuhat kuin 1000 miljoonaa €uroa. Tuhat kuin tuhat.


Edellä kuvatunlaisen henkilön on äärettömän helppo sortua hurmiollisen turmiolliseen hallusinaatioon jolloin paluuta normaaliin ei enää ole.
Pääsääntöisesti havaintoharhat ovat henkilökohtaisia. Joku voi kokea ne eri tavalla kuin toinen, täyspäiset taas eivät ollenkaan. Opportunistit hyväksyvät ne, jopa työstävät niitä, päästäkseen wimmaiseen tavoitteeseensa.

Kävelevä Kataistrofi astuu tasaseen kohti illuusiota sokeutuneessa vallanhimossaan; ajattelematta lainkaan aiheutuvia seurauksia. Kyse ei ole enää hän kohdallaan katalasta likaisesta politiikasta, kyse on tappavasta pandeemisesta taudista nimeltä Afluenssa (Affluenza):
”Tarttuva tauti, jonka oireita ovat rajattoman ahneuden aiheuttama ahdistus, rasitus, velkaantuminen ja luonnonvarojen korvaamaton ylikäyttö.”
(de Graaf)

Soininkin suunpieksäntä ja purevat iskusanat ovat vaimentuneet - laimentuneet. Ei kykene enempään, hyytyneenä katselee vierestä jäpikkä kun Suomea viedään teuraaksi.

Pääministeri on sillä tiellä josta ei ole paluuta, sulkee takanaan portteja joihin ei ole avainta. Ei kukaan täyspäinen voi ikinä antaa anteeksi näitä tekoja, sitä suorastaan mielipuolista velkamäärää joka ollaan hilaamassa jokaisen suomalaisen nyt elävän ja lukemattomien syntyvien sukupolvien niskaan.

Hulluutta, kun se on päässyt tälle tolalle - mielenvikaisuus on pesiytynyt demokratiaan, ei voida parantaa. Siihen ei ole lääkettä. 

Ainoa konsti on siinä - riittävän korkean kipukynnyksen ylityttyä, että se vihonviimeinenkin typerys, pahnanpohjimmainen nahjuskin herää Ruususen unestaan ja nousee vaalibarrikadille sekä toimii.

Se toinen barrikadimalli on päivittäin nähtävissä mediassa.

Procul harum,



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Jos kättelet kreikkalaista - laske sormesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi