sunnuntai 21. elokuuta 2011

ELOKUUN ÄVÄR


ELOKUUN ÄVÄR

Useampana aamuna peräkanaa ovat odelmat
säihkyneet ahteella aamunkajeessa,
heti ensimmäisen ohuen kultajuovan yletyttyä
metsänreunan ohi näkösälle.

Mikä näky - kastepelto,
halla-aamuina hopeanharmaa linnikko peittona,
niin herkkä, niin herkkä ja lahea,
että sulaa pois silkasta lämpimästä katseesta.

Huomenen pehmeässä valossa
oleva ja olematon yhdistyvät samaksi
ja leijaava terhen peittää salaisuuden,
kunnes valon voimistuessa todellisuus palaa
ja näkymä muuttuu kukkaniituksi,
jonka paras, hehkein aika alkaa olla ohi.

Kesä on vaipumassa,
ei pyristellen sinnillä - sulassa sovussa mieluummin,
tosiasiat tunnustaen, niihen myöntyen,
työntyy talvisijoilleen ilman parkua.

Kunpa ihminen osaisi saman taidon,
nurkumatta myöntyisi vuodenkiertoon,
ei entistä ikuisesti muistaen,
vaan uutta samanlaista, kenties parempaakin
tulevasta odottaen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

4 kommenttia:

  1. Kiitos Veli-Hukka, sunnuntaiaamun harmauteen antamastasi sanallisesta lahjasta; hyvä tosiaankin katsoa tulevaan...:

    VastaaPoista
  2. Peikkokin haluaa oppia luopumaan pyristelemättä, katsomaan eteensä.

    Sinulla on hienoja sanoja.

    VastaaPoista
  3. Joskus ei auta kuin antautua
    parkumatta ja nurkumatta :)

    VastaaPoista
  4. Cranelle:
    Kiitosn vain itsellesi kommentista. Hyvä kaikilla.

    Isopeikolle:
    Se on helppo oppia kun vain ensin uskaltaa.
    Ekä peikon pitäisi ensin käydä rakastumassa Ultima Thuleen???

    Hanelille:
    No niin se menee. Tänksis.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi