perjantai 16. heinäkuuta 2010

KiELLETYT LEiKiT


KiELLETYT LEiKiT

Suomi on kaikesta perinteisestä täyspäisyydestään muuttunut Absurdistaniksi, sivistyksen (ahneus, korruptio, vallanhimo) tunkeutuessa yhä syvemmälle ja taajemmalle takamaihin. 

Kielellä leikittely johtaa yhä enenevissä määrin  paremmin ja enemmin "sivistyneiden" henkiseen loukkaantumiseen, mielen pahoittumisiin niin, että syntyy sitkeitä, pitkäkestoisia tuomitsemisprosesseja joissa suvaitsevuuden esitaistelijat lyövät suvaitsemattomia koko yhteiskunnan kieroutuneen oikeuskäsityksen voimalla niskoille.
On näet niin että vain sivistynyt voi tietää miltä tuntuu olla sivistynyt ja sivistyneesti loukkaantunut.

Oikeuskäsitys joka perustuu pikemminkin korrektiuden epäjumalaan kuin hyvien asioiden erottamiseen pahoista on rappion alku ja merkki. Merkki vakavasti mieleltään sairastuneen nomenklatuuran tolasta joka suurimmaksi osaksi aiheutuu ahneuden ja vallanhimon johdonmukaisena sivuseurauksena.

Kun rättiväsyneenä autollaan viattoman äänestäjän tappanut lainsäätäjä ja lainoppinut Kimmo Sasi nousee julkisuuteen kuuluttamaan murhamiehelle oikeutta istua elinkautisensa loppuun turvallisesti sellissä, ollaan jopa politikkasienkin taholla todella pihalla. 

Kokonaan eriksi asia muuttuisi tietty, jos vaatimusta huutaisi uhri, mutta että nyt tappaja joka vaatii toiselle tappajalle lakia... 

Kaikkea sitä pitääkin suomalais-ugrilaisen heimon saada kokea?!?

~~~~~~~~~~~~

Kiellettyjä sanaleikkejä nykyisin ovat, homot, neekerit, mustat, rodut, mustalaiset, ryssät, islam ja maahanmuutto ja ties mitkä tabuksi muuntuneet. Noihin ei pian uskalla kukaan koskea edes kepilläkään.
Saattaa olla hyvinkin pian että politikka on seuraava tabu, tai politikkojen rötökset ja rutut siviilielämässä?

Merkit viittaavat siihen. Arvostelusta tulee eliitin yksisuuntainen yksinoikeus.

"Hyvät" inimiset eivät salli huonojen pitää tolaansa. Likaisia ajatuksia saavat käsitellä vain puhtaat inimiset. Tilanne on karkaamassa pikapikaa ja hopulla  käsistä, suvaitsevaiset,  nuo oikeudenmukaisuuden jumalat ja jumalattaret ovat tässä inhimillisyyden kehässä ne leimakirveen käyttäjät jotka ovat niin toimiessaan niitä kaikkein suvaitsemattomimpia.
Tyhmyys ei näe tyhmyyttä itsessään. Suvaitsevaisuus on jalopeuran luola jonne mennään, mutta josta kukaan ei tule pois.

Keskiaikainen väärän kuninkaan päivä olisi syytä nostaa jälleen esiin jotta täyspäisyys pääsisi edes hetken nauttimaan sille kuuluvaa sijaansa.

Wanhassa suomalais-ugrilaisessa Suomessa tallusteli sentään kunnon rehellinen Homo pacanus sapiens. Herran ketkut mahtuivat hyvin kansan verta juomaan, mutta se ei riittänyt. Ahneudella ei ole rajaa. Kun sille antaa pikkusormen, se vie koko humeetin. Se vie koko inimisen ja yhteisön.

Nyt Absurdistaniksi muuttuneessa yhteiskunnassa Homo pacanus sapiensia terrorisoivat vallaankahvaan petoksella, kieroudella ja valheellisilla lupauksilla hivuttautuneet homo simplicitas ja homo novus ryhmät. Nämä itseään muita parempina pitävät "rodut" ylläpitävät hegemoniaansa markkinatalouden ja kulutushysterian avulla ja lietsomina.

Omaa valta-asemaansa pönkittääkseen he tarvitsevat kuitenkin  alvariinsa yhä niitä samoja, paheksuttuja,  lähes lailla kiellettyjä sanoja jotka nykyisin saattavat rahvaan hämmennyksen valtaan.

Suorastaan uskomattomalta tunnostaa että, rotu-sanan käyttö, homot, lesbot, neekerit, mustat, mustalaiset, ryssät ja ties mitkä "kauhistukset" toimivat suvaitsevaisuuden näkökulmasta  heidän hegemonian tavoitteidensa apuna. 

~~~~~~~~~~~~

Koko inimiskunnan historiassa ovat erilaiset valtakulttuurit kestäneet keskimäärin n. nelisensataa (400) vuotta. Siihen mennessä nomenklatuura on yleensä saavuttanut henkisen kehityksensä huipun sukurutsaisine mielipuolisuuksineen ja hulluuksineen ja muu sivilisaatio saanut kokea jakson lopussa pikaisen romahduksen joka on tuhonnut, pyyhkäissyt tyystin  sivistyksen ja jopa tuhonnut infrastruktuurinkin lähes maantasalle.

Jos nykyisen valtakulttuurin katsotaan alkaneen vaikkapa teollistamisen alkumetreiltä - 1700-luvulta, niin on aika helppoa laskeskella missä nyt mennään.

Vetoa tuskin kannattaa lyödä siitä onko inimiskunta viisastunut omaa historiaa tutkiessaan. Pikemmin kannattaisi  ehken keskittyä tutkailemaan sitä elääkö itse vielä silloin, tai  elävätkö jälkeläiset, kun rappeutuminen kiihtyy huippuunsa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä oli wanhettunut jo ennen julkaisemista.

3 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, mutta yhden asian haluaisin kommentoida omasta näkemyksestäni.

    Jos ajasta toiseen, luet ja kuulet agitoimista, niin kyllähän se vaikuttaa ajatteluun. Miten milloinkin. Siihen voi rakentavasti vaikuttaa käymällä itse vilkaisemassa asiaa, empiirisesti, jos koskaan, ei objektiivisesti, koska se on mahdotonta.

    Mutta nykyinen käytäntö, että syytteitä esitetään, vaikka eivät johtaisikaan tuomioon, on turmiollinen, näin saadaan itsesensuuri, ja valheessa elo, ei tule sitä niin paljon propaganda elimien kuuluttavaa keskustelevaa kulttuuria. Päin vastoin.

    Kehitys on hyvin huolestuttava. Toiset kun pistetään kuonokoppaan, kehitys vaan voi kehittyä siitä undergroundiksi, mahdollisesti vielä agressiivisemmaksi, kuin viime aikaiset näytökset, jotka tuntuvat kuin ylhäältä päin ohjatuilta poliittisilta näytöksiltä, edistääkseen harvojen asiaa.

    Väärään suuntaan mennään.

    VastaaPoista
  2. Eljas Vervelle:
    Ja minä kiitän vaikka kaikki täyspäisethän tuon hokaavat ilman kirjoittamistakin.

    Sami Haapavaaralle:
    Kiitän. Minustakin kehitys on tosi huolestuttava.
    Sanomattakin selvää on että nyt mennään kansakunnan enemmistön tahtoa ja tolaa vastaan.
    Täysin väärään suuntaan.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi