maanantai 27. heinäkuuta 2009

PASTORi ja JUMALA


PASTORi ja JUMALA

Hemakka, pastorin mielestä kevytmielisesti pukeutunut simpsakka tummahipiäinen neitonen sipsutteli korkeissa punaisissa ranskalaisissa koroissaan ja jumalankin mielestä jo lähes syntisen mittaisessa, mutta viattoman valkoisessa hameessa pitkin kylän raittia.

Olallaan kanniskeli tämä pyry-harakka Vuittonin matka-askia, matkatavaroita siihen huulikiillon, pankkikortin ja ehkä taitetun pikkuhousunsuojan lisäksi tuskin muuta mahtuisi. No sentään siihen nokanpuuteroimistomua sormustimillinen kenties hyvässä lykyssä saattaisi mahtua. Ehken.

Tällä arktisella perällä moinen ilmestys oli oikeasti ILMESTYS, niin harvinainen, että siihen kannatti keskittää kaikki resurssit mitkä arkiaskareista ylettyvät.
Ja hieman ylikin.

Molempien keskustelu eräästä hyvin ankarasta jumaluusopillisesta kysymyksestä keskeytyi ja kilvan siinä kaivettiin rintataskusta nästyykiä ja parempia näkölaseja, jotta yllättävästä tilanteesta saadaan kaikki argumentit irti, onhan kahden, lähes 100% jumalan sanaan luottavan henkilön perustelut joskus asiassa sentään ihan muuta kuin jonkun rahvaan sanoma. Asia kun kuitenkin pian olisi puheenaiheena pyykkituvan uutisissa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Lasit päässä, etenkin näkölasit, avartavat maailmaa kaiken näkevällekkin ja hetkessä selvisi totuudeksi se mikä oli hetken aikaa ollut vain kiehtovana unelmana haikailemassa kahden vakavamielisen eetoksessa.

Silmät päästä pullistuen nämä tuijottivat loittonevaa naisen kuvaa, kyykistyivät, lopulta asettuivat mahalleen kulottuneen heinän päälle ja katsoivat, perään, pyrstöön, pyllyyn ja millä ihmeen runollisilla nimillä moista naisten vekotinta vain siinä höyräkässä keksivätkään nimitellä.

Katsoivat lopulta toisiaan. Sanoivat lähes yht'aikaisesti:
"Pikkuhousut!? Ne somat, ihanat, suloiset, salaperäiset kapineet"

Pastori toipui ensimmäisenä ja totesi:
"Kyllä, ei sillä
niitä ollut, housutta tämä hepsankeikka tuossa silmäimme edessä keikistelee... ...Hyvä Jumala"

Jumalan suunnasta kuului vain tukahtuneita tuhahduksia vaikka yleisilme vaikutti kyllä siltä, että hän oli aikaansaannoksiinsa varsin tyytyväinen. Vastasi pastorin kommenttiin vain lyhkäsesti:
"Niin..."


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Pastori kaivoi kasukan taskusta sätkäpussin ja tykötarpeet, otti paperin, asetteli hökeet, pyöritteli sormissaan omatekemän paperossin mieleisekseen ja nosti sitten sen huulilleen liimaten tupakin kiinni. Kopisteli taskujaan, tavoitti tikkuaskin ja sytytti saman tien tupakin ja imaisi ensimmäiset nautinnolliset henkoset silmät kiinni. Päästeli sitten pikkuhiljaa, vähäkerrassaan harmaan savun myötätuuleen.

Jumala katseli vieressä tyynenä, ei sanonut mitään, vaikka hänen tiedossaan oli kaikki oleellinen tupakista ja sen kiroista, mutta tiesipä hän myös sen etteivät inimiset kaikessa noudattaneet hänen tahtoaan vaikka hän koko homman varsinainen ylin pomo ja käskynhaltija olikin. Ilman demokratioita, parlamentteja ja äänestyksiä.

Pastori oli saanut sätkänsä imettyä puoliväliin, hieman jo tyyntyneenä mieleltään katsahtaa loittonevan neitosen perään, huokaisee, kysyy sitten ääneen:
"Oletko sinä ihan keljuuksissasi tehnyt tuon naisenpyllyn niin kiehtovana keikkumaan, niin hullaannuttavana, niin suloisena, että siitä ei tahdo silmiään irti saada tällainen jumalallinenkaan miehenpuoli ja humeetinkin se saa niin sekaisin, että ihan kummallisia, etten sanoisi levottomia asioita pakkaa päähän pukkaamaan?"

Jumala vain kohauttaa harteitaan, hymähtää leppoisasti:
"Samanlaisia ovat miehet kaikkialla, niin minä sen silloin aikonani päätin. Osalle annoin ripauksen itsehillintää, osan jätin ihan huvin vuoksi ilman. Minusta on niin mukava nähdä kuin aikuiset miehet keekoilevat pyllyn perässä kuka milläkin kurillaan mutta kaikilla yhtä vilpitön tavoite kellistää se herkku johonkin sopivalle alustalle ja hoitaa antamani tehtävä; lisääntyä ja täyttää maa."

"Minä kyllä, minä kyllä, minä vaikka kahdesti kieltäisin sinut jos kiistakumppanisi minulle joskus tuollaisen ihanuuden vielä toimittaisi", huokasi pastori silmät luupollaan perään tuijottaen.

Siihen jumala varsin vastasi kymrin kielellä:
"Cay dy geg, a dos i ffwcio dy gath i fyny'r pen ol!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!
........
Meille on annettu kaksi lahjaa, joita tulisi käyttää mahdollisimman paljon - huumori ja mielikuvitus. Mielikuvitus korvaa sen, mitä emme ole ja huumori auttaa meitä hyväksymään sen mitä olemme.

7 kommenttia:

  1. Ihana, keäinen herkullinen tarina...
    On se ihanaa, ett miehet ovat kiinnostuneita meistä naisista...
    mutta jossain vaiheessa katse ei enää käänny..surullista..

    VastaaPoista
  2. Hannelle:
    Olen sallinut itseni epäillä että se johtunee vain niskojen jäykkyydestä jos ei enää käänny.

    VastaaPoista
  3. Hmmmppfff!
    Ei sille, että pyrstöistä puhutaan. Niin pitääkin ja niin me naisetkin tehdään, muttei passaa kaikkea miehille, pastoreille saatika Jumalille kertoa.
    Muttas sille se hmmmpfff, että ainua pyrstön tehtävä tuntuu herrain mielestä olevan tua lisääntymis ja täyttämis-tehtävä!
    Mites meidän ei-enää-lisääntymiskykyisten pyrstöjen laita?
    Minun ahterini on kiitettävästi kasvanut vuosien saatossa, enkä ole suinkaan ajatellut sitä toimettomaksi tehä!

    VastaaPoista
  4. Älähän nyt Hanne...lykkää sinne pyrstön alle moottoripyörä niin kyllä kääntyy jäykempikin niska. Tämon tosi. Vaikka istuisit tarakalla ja oma ukko kuskin paikalla. Ja eihän se nyt pyörästä voi johtua, ei mitenkään, eipä ei..
    Tuulen vuoksi suosittelen kyllä että ne pöksyt kans.

    VastaaPoista
  5. Arjaannelille:
    Luulen että em. herrojen kyseenollen pyrstöillä oli myös jumalallisempiakin tehtäviä varattu kuin pelkkä lisääntyminen. Luulen että myös kauneudella ja aistillisuudella oli sijansa heidän sydämissään pyllyjen suhteen.

    Reinelle:
    Noh - passaan tuossa pöksykysymyksessä. Somalta näyttää kyllä paljaskin pylly satulassa - vaikka tuuleekin.

    VastaaPoista
  6. Voi ollakin mukavaa, kun voi ajatella kaikessa rauhassa kaikenlaisia asioita :)

    VastaaPoista
  7. Isopeikolle:
    Istu ja pala - sitta o brännä! Tule ja kokeile. Ja sama ruåtsiksi!

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi