UROSTUULi
Näkimet arastavat orastavaa valoa;
päivät sarastavat - täyttyvät omalla painollaan,
ja menevät;
älli kysyy minne?
Muistiin hautuvat,
hautautuvat päällimmäisiin kerroksiin muhimaan niin,
että joskus parin vuoden päästä sitten,
somimoilleen kypsyttyään,
pulpahtavat sopivalle hållille poimittavaksi;
sikäli mikäli joku sattuu olemaan kiinnostunut
millainen sarastus mielen silloin kuvitti.
Kaunis sarastus se oli - toissapäiväinenkin,
mieleen painuva - tunteita värisyttävä,
kehoa vavisuttava;
huojutti ihan sillä kurin jotta,
täytyi siinä hiljaisuudessa ikälisät näkimille kahista
varikkotakin syövereistä.
Ja se urostuuli oletti,
luuli yksinäistä helmaniekkaa töllistelijää naiseksi,
alkoi tunkea hyisiä sormiaan helman alle,
vaan yritykseksipä jäi.
Ehätti kuiten livauttaa kyntensä oven raosta pois
ennen kiinni läsähtämistä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi