KiViJUMALA

KiViJUMALA

Yön uhka lähenee ja syvenee,
ehtoot haavoittuvat yhä herkemmin
ja taivaankaaren värjää verenkarvainen ruso.

Ankaria värejä - auringon läpivalaisemia,
koko ääretön avaruus aina syvään sineen saakka;
väkeviä puistatuksia kehossa
kun tunteet purkautuvat vavahdellen päiväasun läpi.

Ihastuksesta mykkänä sanattomia huokailuja;
tievan päällä vastavalossa musta hahmo
liikutuksesta kivettyneenä jämähtänyt paikoilleen,
kivijumalaksi - mikäpä siinä,
aika ei ole ehtymässä.

Tuli on hiipunut aikaa sitten,
savu poraa reikää taivaaseen viimeisessä kajossa,
mantu on syntisen musta,
hiljaisuus silottaa hetken tasaiseksi tahraksi
maailmankuvaan.

Koko episodi on tulostusta vaille valmis;
sielu palaa lepattaen - hehkuu innosta ja hihkuu,
jäsenet irtoavat,
kädet kyynäriä myöten kyljistä - jalat selkäpiistä.

Pitkä liikkumaton hetki katkeaa yön saapumiseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!