sunnuntai 5. elokuuta 2012

HONKiO


HONKiO

Lape sukeltaa,
säännöllisesti, verkkaan, sulavasti,
piirtää pois noustessaan
vettä tippuvan kaariviivan tyvenen pintaan.
Uuden elämän saanut honkio lipuu joen kuvastimella.

Hyvien käsien mestarinäyte,
muinaisten esi-isien wanha juhta juhlakunnossa;
sojuu ylpeänä,
vankkojen käsivarsien vauhdittamana myötäleeseen,
vain pieni kuoha emän kahtapuolta,
perässä hailea vaahtovana;
reiät kalvolla melan jäljiltä siloutuen.

Ja se meno - niin ihailtavan keveää,
että ranta-ahteella nieleskellään ilosta,
tuo silmien kiilto ei johdu savusta
vaan kauneuden käsittämisestä.

Laskevaan aurinkoon lipuva köykäinen alus,
äänettömänä,
sulautumassa rannan varjojen siimekseen.
Mitä kummaa sitä vielä osaisi kaivata?

Mustan padan hiljalleen poriseva valkea sisus;
rantakala juuri nuotatuista muikuista.
Elämää suurempi laulu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Tervan haju tunki läpi näytön kajareista ja jäi pirtthiin leijumaan ku tuon runon luki. Kyllä nuo kuttaperkkakiulut kalapenee tuon rinnala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talkkarille:
      Se on komia kapine, jos viimesilleen tehty.
      Aivan ja se terva - AH!

      Poista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi