maanantai 10. toukokuuta 2010

YÖ SYNKKÄ


YÖ SYNKKÄ

Pitkä ja synkkä, kostean sateinen, tihuuttava yö lopetteli. Oli siirtymässä vähitellen manan majoille aamunkoin maalatessa luonnosluonteista kultaista viivaa alustavasti taivaanpiirille. Hatarin vedoin, suurpiirteisesti, suurin elein kuten taiteilijaksi itsensä sisimmässään tuntevan persoonan pitääkin. Ei kuitenkaan mitenkään välinpitämättömästi huiskimalla, voidaan sanoa.

Ja sitähän luonto mitä suurimmassa määrin onkin kaiken kaikessa monimuotoisuudessaan, yksityiskohtien pursuavassa kirjossa ja suvereenissa esitystavassaan.
Sellainen katsoja joka näkee humeetillaan saman minkä silmänsä näkevät osaa kyllä hiljetä ja nöyrtyä tuntemustensa edessä. Tirauttaa vaikka itkun, heruttaa kyynelvirran norumaan kasvojen kuruja myöten lainkaan nolostumatta.
Hyvä, itsensä tunteva tasapainoinen iniminen.

~~~~~~~~~~~~

Kostean louekankaan alta heräilevät pohmeloisesta akvaviittiunestaan Nils Inger-Mona Lismansson ja Frida Henrik von Töttersson, molemmat omissa sisäpiireissään kuuluisia arktisen pohjoisen kävijöitä todella suurella mittapuulla.
No tässä nimenomaisessa tapauksessa akvaviitti ei mitenkään, ei missään muodossa liittynyt luontaiseen tai sen kaltaisena pidettävään tahi verrattavaan elämään tai elämiseen.
Tässä edellä mainitussa tapauksessa se liittyi vain persoonalliseen makuun ja tapaan liittää erinäisin maustekokeiluin ryydittämä "elämän vesi" osaksi wankkaan kokemukseen perustuvaa leirinuotioelämää.
Ilman sen suurempaa intohimoa tahi yltiöpäisiä sankar'elkeitä. Vain silkassa tutkimustarkoituksessa, tieteellisin keinoin. Tiedon janon villitsemänä. 
Pehmeä, hienostunut kevyen mausteinen Skåne Akvavit vol. 40º oli sellainen.

Muuten sillä ei ollut mitään pohjaa varsinaiseen wiinanhimoon joidenkin paloviinalaatujen suhteen erityisemmin kuin minkään muunkaan. Puhumattakaan että itse wiinamato olisi nakertanut heidän humeetissaan.
Olipahan oli tai ei ja siitä poikki. Ei kahtapuhetta.

~~~~~~~~~~~~

Varsinainen asia sinällään, eli miksi pariskunta oli juuri nyt louekankaan alla selkosessa omin nokkinensa, liittyi luostareihin  - kylläkin hyvin väkevän pohjoisen aasinsillan kautta.
Ensinnäkin "elämän veteen", "palavaan veteen", "kultaveteen" kätkeytyi willi unelma yleislääkkeestä ja haave uudesta maagisesta aineesta jota ryhdyttäisiin käyttämään koko Telluksen elämän pelastamiseksi.

Luostareihin asia liittyi niin että jo paljon aiemmin, hyvissä ajoin keski-ajalla munkit olivat liottaneet parantavia yrttejä viinissä, mutta sitten äkänneet että rohtojen väkevyys ja lääkkeiden teho kasvoivat, kun yrttejä uutettiin nesteessä, jonka alkoholipitoisuus oli korkea.

No tämä tästä. Tuo lienee tuttua monille joko lukemalla tahi suoraan päättelemällä. Se miksi he oleilivat juuri arktisella vyöhykkeellä, oli se, että he olettivat paljon puhutun yöttömän yön lisäävän voimaa ja tehoa Väinönputkeen vain nimenomaisesti täällä Ultima Thulessa, kauimmassa pohjolassa.

Oli nimittäin niin että Nils Inger-Mona Lismansson, toimiessaan Tukholman Karoliinisen Bibliåteekin amanuenssina ammoin, oli sattumalta huomannut muuatta wanhaa teosta selatessaan sen, että kirjan tietojen mukaan väinönputkea eli Angelica archangelicaa on käytetty Norjassa "ikimuistoisista ajoista sekä vihanneksena että rohtona" 
Norjassa sitä viljeltiin jo ennen vuotta 1164, koska Gulatings-laki sisältää määräyksiä aidatuista väinönputkitarhoista eli kvanngardr.
Kuriositeettina mainittakoon, että yhä tänä päivänä väinönputki on Benediktiiniliköörin tärkein mauste. Linné havaitsi lappalaisten syövän mielellään kuorittuja väinönputken juuria tuoreina, samaan tapaan kuin porokin niitä popsivat.

~~~~~~~~~~~~

Nyt siis tämä pariskunta oli tekemässä suurta, koko inimis- ja luomakuntaa hyödyntävää suurtutkimusta Väinönputki-akvaviitin hyötynäkökulmista.

Moista varten tunturin kupeeseen oli raijattu kevättalvesta kelkoilla parisadan litran tynnöri 40% väkiviinaa eli Ramlösalla lantattua skånelaispotuista poltettua pirtua, sekä muuta asiaan kuuluvaa vermettä.

Tällä paikalla aikoivat tehdä Nils Inger-Mona Lismansson ja Frida Henrik von Töttersson, molemmat, tutkimuksen Angelica archangelican oikeasta sekoitussuhteesta eritoten skåånelaiseen pottuviinaan.

Ruokapuolesta huolehtimaan oli palkattu muudan paikallinen eräopasveteraani Erwin "auviiterseen" Dorfdrottel, joku saksalaisten sotakorvauksen tapainen muunnelma.

Tämä hoiteli tutkijoiden einespuolen silloin harvoin kun he muistivat ruoan, niin inteensiivisesti paneutuivat maistelemaan kehitelmiään. Tämä kuuluu olevan hyvin yleistä, ylipäänsä, siis syömättömyys, tutkijoiden keskuudessa, polttavan tiedonjanon kuivattessa kurkkua.

Toisaalta on ymmärrettävää että maailman pelastaminen vaatii suuria määriä palowiinaa, tietenkin vain tutkimuksellisessa mielessä, mutta että kuitenkin.

Kaikella kunnioituksella toivon mitä syvimmin, että pariskunta Nils Inger-Mona Lismansson ja Frida Henrik von Töttersson, molemmat, säilyvät hengissä ruskaan saakka jolloin Väinöputkisato alkaa ehtymään.

~~~~~~~~~~~~

Mutta palatakseni vielä alkuperäiseen asiaan:
Aamunkoi maalailee luonnosluonteista kultaista viivaa alustavasti taivaanpiirille. Hatarin vedoin, suurpiirteisesti, suurin elein kuten taiteilijaksi itsensä sisimmässään tuntevan pitääkin. Ei kuitenkaan mitenkään välinpitämättömästi huiskimalla, voidaan sanoa.

Ja sitähän luonto mitä suurimmassa määrin onkin kaiken kaikessa monimuotoisuudessaan, yksityiskohtien pursuavassa kirjossa ja suvereenissa esitystavassaan.
Sellainen katsoja joka näkee humeetillaan saman minkä silmänsä näkevät osaa kyllä hiljetä ja nöyrtyä tuntemustensa edessä. Tirauttaa vaikka itkun, heruttaa kyynelvirran norumaan kasvojen kuruja myöten lainkaan nolostumatta.

Hyvä, itsensä tunteva tasapainoinen iniminen.

Saattaapa tuo olla että ottaa onnenkyyneleidensä päälle vielä tilkkasen tuoretta kahvia, esim. itse laittamaansa Café brutal'a.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Vedi Angelica archangelica e poi muori!

5 kommenttia:

  1. Otapa siekii napsu Väinönputkeva.
    Liisa

    VastaaPoista
  2. "Sellainen katsoja joka näkee humeetillaan saman minkä silmänsä näkevät..."
    Siis tämmöinen... Heti maalaili sanat kuvia silmien selkään....:)

    VastaaPoista
  3. Liisalle:
    Sie ensin jos on. Mie otan luonnosta suorhan, Skalon Juoccan kurussa sitä kasvaa vaikka kuin, tuoretta ja rehevää. Päälle hörbäsen tunturipuron raikkautta, ei sitä mikä myydään valmiina kusena pullossa.

    Cranelle:
    Hyvä, todella tarkoitin ja tarkoitan sitä. Se vie aikansa, enkä osaa neuvoa. Se on vain oiwallettava. Luulen että sovinto itsensä kera on yksi edellytys.

    VastaaPoista
  4. Luonto maalaa suurin elein, muttei koskaan turhia vetoja ja aina omaan tahtiinsa. Sinä avarrat ja tulkitset sen maalauksia muillekin, ei edes tarvii lantalaisen tulla sinne käymään. Hieno homma nää sun luontokuvat ja tunteet niiden kera.

    VastaaPoista
  5. Unelmikolle:
    Kiitän sanoistasi, mutta tokihan haluaisin että muutkin pääsisivät uppoamaan näihin lumoihin.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi