sunnuntai 2. toukokuuta 2010

KURKiSTEN HÄÄT


KURKiSTEN HÄÄT

Kurkiparvien keväinen tulva ryöpsähtää vihdoinkin;
niin että kuuluu. Ja näkyy.
Herrat on puettu taattiin parhaan päältä,
heilat tällätty tyllättyyn sifonkiin.

Yksisilmäisesti - vain mekkalasta päätellen,
satunnainen kokematon ohikulkija sortuu hereästi
johtopäätöksiin joihin sitten myöhemmin nojatessaan
tekee itsensä naurunalaiseksi,
mutta se lieneekin kevään tarkoitus;
kohottaa rintaa ja hohottaa.

Niin kuretkin tekevät,
pörhistävät purstonsa,
riiputtavat siipispankkojaan
hypähtävät välillä ilmaan
ja koikkelehtivat valssia abi-poikien tapaan,
mutta somemmin, kuin luonnostaan;
kieppuen ja terhennellen morsion ympärillä.
Jokunen utami utra katsoo nolona vierestä
kun tanssija äityy ja alkaa saamaan.

Häävieraille on tarjolla ranskalaiseen tapaan
sammakon reisiä - säävarauksella tietty.

Suolla tehdään elämystuotantoa luonnosta;
mielle jää sille tielle.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

7 kommenttia:

  1. Kohottakaamme kalkki yljälle ja morsioille, on se sen arvoista.

    VastaaPoista
  2. Hienot tanssit ne tanssiikin! Tänä vuonna onkin vielä näkemättä moiset ;)

    VastaaPoista
  3. Hiphei, siellähän on jo kevättanssiaiset menossa... Tuosta nuo kaverit yli lensivät ja kovasti huutelivat mukaansa lähtemään... Se on ikävä tämä ihmisen muoto, kun ei käsivarret siipisulkia kasvata... mielen lentoa ei onneksi mikään voi estää...

    VastaaPoista
  4. Luonnonlapselle:
    Kiitän, yritän pitää sen edelleen.

    Demetriukselle:
    Tuumasta toimeen, kippis.

    Elisalle:
    Rohkeasti pellon viereen tahi nevan.

    Cranelle:
    * No niinpä oli ja kuului vastakin olevan, joutsenet ja hanhet liittyivät mukaan.
    * Tiesivät että Ultima Thuleen sulla mieli ja halu.
    * Kannattaa kokeilla Substraalia.
    * Mielikuvitus on onnemme tae.

    VastaaPoista
  5. Komea näkymä. Kaikkea siellä luonnon keskellä näkeekin :)

    VastaaPoista
  6. Tanssivalle harmaalle pantterille:
    Täällä näkee kuule ihan kaikkea.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi