keskiviikko 17. helmikuuta 2010

HELMiKUiSENA PAKKASPÄiVÄNÄ


HELMiKUiSENA PAKKASPÄiVÄNÄ

Kuvittelen eteeni kuusikkoisen seinän vaaran laella
helmikuisena pakkasiltapäivänä.
Sen taakse syvänsinisen taivaan.

Tarvitseeko puhua mitään - sinivalkoinen maailma,
arktinen hysteria hopeisena välkkyen mykistää.
Hersyvän värikkäät sanat hyytyvät ennen huulia
äänettömäksi muminaksi joka pysähtyy kielelle
ja on nielaistava takaisin.

Mitä se tämmöinen elämä on,
tämmöinen
kun näkee jotakin kaunista,
niin liikuttuu?

Herkkyys valahtaa silmäkulmasta niin
että on hätisteltävä käden selällä tiehensä,
ennen kuin se alkaa näytellä kyyneltä,
vierii poskipäätä leualle ja jäätyy.

Kun katson uudelleen,
kuusikkoinen seinä vaaran laella on edessäni,
helmikuisena pakkasiltapäivänä.
Sen takana syvänsininen taivas.

Tämän möivät petturit, Juudaksen sielunveljet,
muutamasta hopearahasta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

4 kommenttia:

  1. Jospa möivät vain saippuakuplan niinkuin sakemannit soreralle. Sama taivas ja samat puut ovat samojen kulkijoiden ilona riipumatta siitä luuleko niitä hallitsevansa Helsingin vai Rysänperän Herra.

    VastaaPoista
  2. Demetriukselle:
    Kyllä Suomi on myyty nahkoineen ja karvoineen. Nahkurin orsilla tavataan.

    VastaaPoista
  3. Maa on niin kaunis....ken sen näkee, herkistyy.
    vatukka

    VastaaPoista
  4. Vatukalle:
    Niin se vaan on, kaikki kyllä näkevät silmillään, hieman harvemmat humeetillaan.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi