sunnuntai 7. helmikuuta 2010

LASKEN PiTKÄLLÄ MATiKALLA


LASKEN PiTKÄLLÄ MATiKALLA

Luulin jo tulleeni perille vaikka edessä
on vielä kahden sadan peninkulman matka kaukaisuuteen.
Kaikki näyttää vain läheltä katsoen niin erilaiselta
kuin tunturin laelta.

Asumatonta selkosta silmänkantamattomiin,
rannattomia aavoja
ja kun kantama loppuu,
alkaa taivaanpiiri joka leviää kahtaalle sfääreihin,
molemmille sivuille jo ilman päätä kääntämättäkin;
määrättömien valovuosien verran.

Pysähdyn huohottaen heittämään vettä.
Itsestä pitäen lasken pitkällä matikalla että
kaksituhattaviisisataa neliökilometriä autiota.
Tonttipulaa ei missään.

Ei savua, ei lumista kattoa, valon pilkahdusta,
vain suuri elo vaeltamassa tunturin kallaassa.
Maankaupustelijat eivät viihdy täällä.

Kun pujotan sivakat ja lähden lykkimään,
poron kuseman viereen jää oman veteni reikä lumeen,
tuiskuttaa sen verran että huomenna sitä ei enää ole.

Päätän tulla joku päivä uudelleen tekemään
uuden jäljen jos minulla riittää vettä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

4 kommenttia:

  1. No ensinnäkin. ois aika kauheeta jos se veden tulo lakkais. Vois tuoni kolkuttaa oven takana. Toiseksi. Hyvä että on vielä sellaisia paikkoja, mitkä ei kiinnosta maankaupustelijoita. Hyvä että joku paikka säilyy luonnontilassa. Että meillä etelän ihmisilläkin on mahdollisuus ( jos on halu) tulla paikkaan, joka on niinkun on aina ollut.

    VastaaPoista
  2. Amalialle:
    * Joskus tuntuu että se vesi ei löydä ulos, nousee päähän saakka. Viime aikoina on moista ilmennyt monella taholla.
    * Eipä tänne taida tunkua olla. Mitäs täällä sellaset tekee jotka eivät oikein selviä kunnialla maalikylissäkään?

    VastaaPoista
  3. Ei taida olla vielä pitkään aikaa tonttipulaa, aina sitä riittää hetken kävijöitä kuin eläintarhassa kerran vuodessa, mutta siihen taitaa muu aistiminen jäädä meillä "kotimaisillakin ulkomaanelävillä". Ei riitä pinna kun sitä tarvitaan tosissaan.

    VastaaPoista
  4. Unelmikolle:
    Ei ole tonttipulaa. Pikemminkin ilmentää suomalaisen tyhmää mielenlaatua kun suostuu
    maksamaan hirveitä hintoja lannanmaalla maapläntistään.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi