YÖMEKOSSA

YÖMEKOSSA

Vaan nyt jo suun muikeeksi vääntää,
heti aamuvarhaalla;
jottako ihmisen lapsella tämmöinen onni olla.

Pakkasta rapsakat kaksi,
kello heti aamusta kolme
ja ensimmäiseksi täytyi hamuta jostain nokilaseja
ennen kuin passasi kamuta wällyn alta huomiseen.

Niin loppukeväistä, niin loppukeväistä - että;
johan tässä kertakaikkisseen huumaantuu,
osaapa pahimmillaan muuttua Anttilaksi
ja rynnätä kulonurmelle tanssahtelemaan.
Ilman kaatioita tietty - silkassa yömekossa.

Vaan onko se edes ihme,
yöttömään yöhön vaivaiset pari viikkoa?
Ne tässä täytyy käpistellä tavalla tai toisella,
sitten ei tarvitse uinua heinäkuun lopulle saakka.

Eipä silti,
ei luontokaan enää juurikaan nuku,
sen verta töpinöissään ollaan jo silläkin perällä;
hereillä lähes koko luomakunnan väki.

Sirkutusta ja lirkutusta oitis sielun täydeltä
kun verannan uksen vain saa raolleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!