KAKSi KUOSTOA
Joki kiemurtaa verkkaan kantensa alla,
irrottelee kupeitaan törmistä;
osa kentästä on jo lupaavasti mustumassa.
Se on hetki ennen katteen kuolemaa;
valkoiseksi muuttuessaan
vain västäräkillä on pokkaa istua jään reunalle.
Pyrstöään kastamatta.
Kuovi keksii muuta puuhaa.
Hiljainen huokuminen on aistittavissa,
kuoren alla on nostetta,
sulavesien lauma lisää painetta.
Sitä vastaan on tyhjä pyristää
kun tuntureiden kurut ruokkivat virtaa;
tummuvan kannen selkä taittuu omasta painostaan,
railoja avautuu pitkin ja poikin,
laajimpien yli ei pääse edes wemmelsäären loikin.
Jänkärannalla kaksi toisiinsa kietoutunutta kuostoa
rakastaa elämäänsä aina rojahtamiseensa saakka;
puuskahtava lounas narisuttaa niiden intiimiä syleilyä.
Vieressä tirskuu pökkelö,
onsilosta pujahtaa lapintiainen oksantörölle;
vaatimukset eineestä vaimenevat oitis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi