RASTAS
Ilta erkanee pitkin hampain päivästä,
kaikkialla tuoksuu lämpöisen tuulahduksen jäljiltä;
käsi hamuaa taskusta sitä Liisan salmiakkia.
Rantteen nurmikoksi käsitettävä alue -
tylyhkö talven jäljiltä - lumen lätistämä,
höyryää viimeisiä rippeitään ehtooseen.
Jiernakaisten kuoro säestää.
Jostain rastas ehättänyt vasta paljastuneelle;
loikkii tasajalkaa eeskahtaalle,
räkättää - poukkoilee näennäisen satunnaisesti,
vaikka määrätietoisesti hakeekin einestä
pitkän lentotovinsa päälle.
Tutkailee mahdollisia harhaoppisia matoja;
olisivatko jo nousseet tarjolle - vonkaleet,
kirsin päällä lainehtivaa hulevettä pakoon
hukkumiskuoleman välttääkseen.
Ei ole helppoa maanmatosen elämä,
erkaantua parahilleen muhevasta maasta -
hukkumisen välttääkseen,
päätyen rastaan nokkaan harmista kiemurtelemaan.
Yö hyväilee illan rippeitä,
jostain kantaa laulurastaan huilu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi