PUTOU

PUTOU

Keskiyön unikuva - putousta, putousta,
kahlaamista nilkkoja myöten ryöppyävässä vuossa
veden paineen saadessa jalat hyytelöksi.

Vastavirtaan tarpoo tämä rantakiiski;
änkyräheimon väkevä änkyrä-änkyrä.
Ei mahdu yleiseen kuosiin - suosii vastustamista
ja vastustaa sitäkin kahta sataa.

Jostain aallopin reiästä pilkistää yöttömän aurinko,
punahehkuinen - jyrkästi puolitettuna;
kera mereen kiiruhtavan samettisen nivan.

Ankaria mielikuvia syntyy kameratta,
onnellista hohotusta virrassa seisten,
veden varren talojen akkunoissa kohoaa uudin,
häilähtää verho.

Kielikuvia tallentuu ilman nauhuria pelkästään
tämän alas kaatuvan könkään humussa;
ajatukset ajelehtivat haihattelevina sumussa.
Hurmaantuneen tolkku puuttuu tyyten,
sitten sielu tulee hulluksi - karkaa yöttömään yöhön.

Leijuvan terhenen lahea huntu suutelee
ahavan patinoimia kasvoja,
viimeistelee pittoreskin atmosfäärin kuriositeetilla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!