LÄPiKUULTAVAA

LÄPiKUULTAVAA

Yön hiljaiset, kostean heleät autereet,
ne tanssivat laveiden laaksojen pohjilla;
pääosin vaihtelevalla menestyksellä.

Kyseessä on ajanrattaan pyörteilevät päästöt,
hirmumyrskyjen myllerretty lopputulema
terhenten hereän romanttisena runona;
silmin havaittavassa muodossa.

Enin osa läpikuultavasta menosta jää
kenenkään näkemättä kokematta;
haihtuu suuremmitta poruitta taivaan tuuliin
ja on valmis seuraavan yön uusiin mittelöihin.

Suurimman taivaan ylle vaeltaa pilvenlonka,
kurottaa halki kokonaisen oudon maan,
muuttaa taivanrannan läpi siilautuvat värit
kaleidoskoopin tapaan monitahoiseksi saduksi.

Sitä siunailee satunnainen näkijä,
koettaa vangita verkkokalvolle piirtyvän kuvan
tajuntansa sisään.

Tempautuu kuin epähuomiossa mukaan,
on pian jokapuolla värimaailmaa yht'aikaa;
elämäkö muka väritöntä kapeaa,
kalvakasta apeaa - ei; upeaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!