lauantai 18. toukokuuta 2013

LOUHESSA KÄVELEMiSEN ZEN


LOUHESSA KÄVELEMiSEN ZEN

Kalliokävelyn lyhyt historia ulottuu vain
noin siihen saakka
kuni ihmisen sukuun laskettava otus laskeusi puusta
könyämään mantuja;
siis maailmanhistoriassa niin kovin vähäpätöinen
ja sangen heppoiselta vaikuttava aika.
Mutta että kuitenkin.

Viehätys perustuu suurimmalta osaltaan uteliaisuuteen
ja kenties johonkin yltiöpäisyyden tuomaan
kusiaisparveen joka ravaa niskan ja selkäpiin väliä
eeskahtaalle tuon tuostakin harpatessa jyrkänteillä,
luoden välillä niin pirullisen hyvän olon sielussa,
että ihokarvat pörhistävät linnunlihassa
parahultaisesti pistorasiaa nuolaisseen tapaan.

Toki sillä erotuksella kalliokävellessä,
ettei Elvistä yleensä näy.

Zen tulee kuvaan siinä vaiheessa
kun joutuu tarjoamaan auttavaa kättä kumppanille;
vaikka on sovittu olla auttamatta
ja että kukin kantaa omat vastuksensa kaikki tyynni.

Ei se auttaminen vaan se säännön rikkomisen
jälkeinen tila jossa huomaa rikkomuksen olleen
vain tilapäinen ilmiö, ei pysyvä - se on se zen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi