keskiviikko 11. tammikuuta 2012

LiiKA-ANNOS


LiiKA-ANNOS

Valkoinen,
pysähtyneelle hiljaisuudelle tuoksuva puutarha
leviää rannattomana loputtoman äärettömään
tuskin havaittavaksi juovaksi.

Sitä kohti on mentävä kaikkialla
aina,
olipa ihmisen lapsi missä tahansa paikassa maailmalla.
Pieni on tuon kosmoksen rinnalla ihminen.

Niin häviävän pieni ― kärpäsen sonta,
että jos oikein niikseen menee,
niin tästä heinäsuovasta se ei hakemallakaan löydy;
heh ― paitsi seuraamalla pailakan jälkiä.

Ja tuoksuu muka ― hiljaisuus?
Yliherkkyyttä se on ― siitä se johtuu,
ylenpalttinen liika-annos arktista hysteriaa;
aistimet herkistyvät, etenkin haistin,
somimoilleen niin hereäksi
että nokkakin haistaa lumen heti nähdessään sen.
Jopa huomisenkin lumen.

Rakkaus pohjoiseen valoon,
se on äänetöntä musiikkia sielulle,
hipoo täydellistä antautumista mielensä vietäväksi
yhdessä valittunsa kera;
käsikädessä ― toisiinsa silmiin katsoen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi