tiistai 28. syyskuuta 2010

UUDELLE ELÄMÄLLE


UUDELLE ELÄMÄLLE
 
Maailma ruskenee silmissä;
päivät pääksyen riisuutuvat puut ja pensaat
alastomiksi toinen toisensa jälkeen.

Kollottavat kuin luurangot,
haapain rungot,
sulan maan tummuuteen vaaran kuvetta vasten.

Riipii wiimeisen lehden,
kiskaisee äreällä puuskalla koillisen puhuri,
sienen täplittämän keltaisen;
lieputtaa ja kieputtaa,
kallion koloon survoo
ja päälle kaataa romauttaa
tyvestään herkäksi käyneen kelon.

Oudot henkäykset kiertävät aihkimetsän,
pujahtelevat puiden lomitse.
Raastettuja puiden kylkiä,
verisiä nahan riekaleita hajallensa nakeltuna.

Tuoksuu kiimalle, myskille - uudelle elämälle,
alustavalle talvelle,
niin että puistattaa - nostaa karvoja pystyyn iholla,
viiltää kireää selkäpiitä.

Sarvet kalahtelevat morsiosta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Komia kelo, kaikki kaatuu ja maatuu, kukaan ei jää maailmantolpaks, sanoi äitini aikoinaan. Niin se on, mutta jokainen päivä on hauska silmitellä.
    Ilo on ihmisen tuntea aisteillaan ja käyttää niitä.

    VastaaPoista
  2. Unelmikolle:
    Kaikki kaatuu ja maatuu, se tuntuu olevan harvinaisen vaikea tunnustaa, vaikka elämä helpottuisi siitä puolella.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi