maanantai 13. syyskuuta 2010

HANHiMiEHET


HANHiMiEHET

Neliveto möyrii hitaasti mutta päättävästi ylös  mäkeä, metsäkoneen joskus ammoisina aikoina raivaamaa ja jättämää jo sammaloitunutta, möykkyistä uraa.
Tiisseli ei juurikaan karju, sitkeävääntöinen kone kiskoo maastovärjättyä koria pikkuykkösellä lähes tyhjäkäynnillä. Se on vain silleen. Tekniikan miehet tietävät. Ja naiset - pensakone ärjyisi tässä tilanteessa kuin vihainen kouvo ouvossa jamassa.

Samassa auton tötterö kamuaa jo mäen luusualle ja palaa verkalleen mönkiessään vaakasuoran perusasentoon, tosin kivien yli kulkiessaan on sitten aina vinksallaan joku nurkka johonkin epämääräiseen suuntaan muinaisen stereotestin tapaan aina kun joku pyöristä kipuaa kivenmötikän päältä.

Ilma on kuulaan raikas, ihanainen. Viimeiset autereen rippeet olivat purjehtimassa viereistä kurunuomaa myöten joelle päin koneen uraa noustessa
 
Erikoinen, punaiseksi värjäytynyt koivu heloittaa vasemmalla silmään pistäen. Osassa lajitovereita on ruostesienitäpliä, joten niissä keltainen pohjaväri näyttää rusettavan niitä. Murtavan keltaisen oudoksi hehkumattomaksi.

Maaruska nyt sentään toimii, mustikan oranssi sekoittuu juolukan viininpunaiseen, joissakin paikoin lähes retliiniin. Ja muutamissa paikoin sianpuolukan liki karmiininpunaa mallaava väri saa vallan katseelle. Sammalen vihreä vastaväri pistää koko koreuden hehkumaan.
 
Mitään liikennettä ei luonnon toimesta ole osoitettavissa. Maastokuvioitu auto mönkii verkkaan vaaran päällystän uralla. Kyydissä näyttää olevan neljä miestä, kolme röhnöttää, kuski  vain jäntevänä ratissa. Lienevät olevan menossa hanhijahtiin.

Loivassa viettävässä eteen tulee lantto, kuski löysää kaasujalkaa, epäröi, mutta nähtävästi muiden yllytyksestä nojaa polkimeen ja ohjaa uraa myöten kosteikkoon. Alku menee hyvin mutta sitten etupyörä nousee kivelle ja reuhahtaa alas, samalla helma kopsahtaa kiveen. Ei pahasti mutta säikyttää kuskin joka pysäyttää.
Se käy vilkaisemassa vammaa ja päättää jatkaa eteenpäin. Kamuaa pukille ja lähtee, pyörät kaapaisevat tyhjää kosteassa lantossa ja kaivavat itseään syvemmälle.
Maasturi istahtaa siihen.

Apumiehen puolen ovi avautuu. Ulos purkautuu maastorensseleihin pukenut ukonkäppyrä, kaljupäinen viiksiniekka nasaalilla:
"Saatana, jäätiinkö me kiinni?"

Takaovi avautuu. Lantolle kamuaa satakolkytkiloinen sänkitukkainen ja -naamainen järkäle. Camovarustuksessa. Ja puolisääreen myöten tahmaiseen lantoon ja jää siihen. Römeällä äänellä:
"Saatana, jäätiinkö me kiinni?"

Toinen takaovi aukeaa, mäelle kamuaa läpipaskon oloinen hontelo pitkä riuku, maastopuvussa hänkin. Uudet nupukkipintaiset maastokengät saavat luontoaiheisen kuorrutuksen lanton liejusta:
"Saatana, jäätiinkö me kiinni?"

Kuski nousee viimeisenä. Sytyttää tupakin. Kiertää maasturin. Nousee kuivemmalle maalle kuselle ja kun saa sen tehtyä, palaa auton liki ja sanoo:
"Siltä se näyttää - Saatana! Kuka vie vaijerin tuonne paksuun petäjään?"

Kaljupäinen ottaa vaijerinpään ja lähtee taiteilemaan männylle. Kun pääsee liki, kiepauttaa vaijerin rungon ympäri ja koukun vaijeriin. Roikottaa kädessään sen aikaa kun kuski saa retelit paikoilleen ja kytkee vinssin pyörimään.
 
Vaijeri kiristyy ja hetkeksi veto pysähtyy - odottamaan että kaljupäinen ennättää rientää syrjemmälle. Katkennut vaijeri kun saattaa sivaltaa inimisen kahtia tai ainakin tehdä pahaa jälkeä.
Lopulta maasturi kamuaa kuivalle maalle ja jatkaa matkaansa syvemmällä selkoseen.
 
Korppiparvi lehahtaa syrjemmällä kouvon tappamalta poronraadolta toviksi ilmaan, mutta asettuu sitten jälleen paikoillensa. Metsähanhiparvia auraa toinen toisensa jälkeen vaaran yli lounaaseen.

Pian ei auton ääni enää kuulu, hiljaisuus valtaa exteriöörin. Esirippu laskeutuu ja esitys päättyy ilman aploodeja.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
On se vaan surkeaa kun haavasta tulee leppä eikä kukaan hoksaa rientää auttamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi