tiistai 14. syyskuuta 2010

AUROJEN HALKOMA TAiVAS


AUROJEN HALKOMA TAiVAS
 
Raikasta ja kuulasta, hivenen tuulista;
kurkien tuskaa keskellä ruskaa.
Lehdet riivitään kaikista puista, kukaan ei fuskaa,
jää jäljelle rankoin musta viidakko sumun keskellä,
sateen hämärässä.

Harhautuneen keltaisen lehden kuoleman tanssi
puuskan kieputtamina piruetteina,
kaleidoskoopiksi muuttuneen maanpohjan yllä;
vaihtuu haikeudeksi
ja kuihtuu sen leijaillessa viimeiset kiepautukset
ennen Äiti Maan syleilyä.

Lehdettömien puiden melankolinen syyslaulu
taipuu tuulessa, tyventen välissä,
vaipuen ja nousten intervalleina mantujen mukaan,
vieden kaipuun menneestä kesästä mennessään.

Samassa laulussa,
samassa kyydissä matkaavat linnut,
jatkavat etelän maille pohtimaan kannattaako tulla.

Aurojen halkoma taivas siivuttuu
erilaisten äänien viiruiksi.

Hyvästejä tippuu ensimmäisten pisaroiden mukana niin,
että sateensuojat puhkeavat syksyiseen aamuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Tulee mieleeni keväällä laulettu suvivirsi ja ero rakkaista koulukavereista. Ei lopullista mutta tuntuu sydänalassa.

    VastaaPoista
  2. Luonnonlapselle:
    Mukava kuulla että jotain herätti mielessä.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi