tiistai 21. syyskuuta 2010

HUOJAHTELEE PiHLAiN LATVAT


HUOJAHTELEE PiHLAiN LATVAT
 
Tilhien hilpeä helinä harmaalla taivaalla;
ne saapuvat pieninä erinä - lintumerinä,
jouhilinnut, tukkarastaat.

Pyrähtäin myräköissä,
jostain luojan melkosista selkosista,
kunnes rauni täynnäns' näitä,
töyhtöpäitä lystikkäitä;
liikkumassa, marjain perään kiikkumassa.
Kaukaisia kuukaisia laajain outametsäin takaa.

Notkuu oksat tupsuniskain alla,
huojahtelee pihlan latvat, taipuu ritvat.

Helisevä ääni kiirii,
pitkin autiota pihan piirii,
herätellen nuokkuvaista tuuliviirii,
tanssitellen metsähiirii.

On tyhjennetty nopsaan puu, napsaa suu,
nälkä ikuinen vain kaihertavi vatsaa.
Lennähtävät vilisterit matkaan;
ne jossain muussa puussa tässä kuussa ruokailua jatkaa,

Haipuu kesän kaipuu,
syksyn alle uupuneena vaipuu.
Vain pihlalintuin ääni ruskan yllä kaikuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

5 kommenttia:

  1. Rakastan sanoja. Niitä voi pureskella ja märehtiä.

    VastaaPoista
  2. Luonnonlapselle:
    Sama täällä, yli kaiken, heti vaimoni jälkeen - rakastan sanoja.

    VastaaPoista
  3. Soljuvaa tekstiä kuin Kaamasjoessa virtaava vesi.
    vatukka

    VastaaPoista
  4. Vatukalle:
    Kiitän, on tätä jo keretty harjoitellakkin.

    VastaaPoista
  5. Tänä syksynä lannanmaassa ehtivät rastaat ennen tilhejä, jopa harakat pistelivät poskeensa pihlajanmarjoja ja mustamarja-aronioita.Ihana helinä runossasi.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi