lauantai 21. elokuuta 2010

VÄRiSEN


VÄRiSEN
 
Tuntuu että minun on tehtävä pian jotakin;
sellaista jota en osannut kuvitella rohkeissa unissa,
muuten luulen että palkeeni halkeavat innosta
puuskan lepattaessa lahkeissa,
nostaen karvat pystyyn pohkeissa.

Tohkeissani lohkotut ajatusten siivut limittyvät
suomuksi, hopeiseksi juomuksi taivaanpiirille,
teräksenharmaan sekaan.

Taipuvat nöyrästi, joustavat soukat metsän larvat,
vaipuvat syvään kumartaen tuulta ja tuulta.

Pomppivat eetosten arvat,
sen kiihkon saa tuta vain harvat wiimassa viihtyvät;
oudon viehtymyksen joka tempaa aatoksen mukaansa,
lennättää pitkin maita ja mantuja
vihreitä, sinisiä, ruskeita rantuja myöten,
lyöden ällikällä totutut tavat nähdä ja kuulla.
Antaen luulla että tämä on tässä,
maailma nähty - vaikka peiliin on yhä kurkistamatta.

Ja virta vie, huojuttaa,
juovuttaa kelluvaan tunteeseen;
ei vain voi luovuttaa,
tarttua äyräistä kiinni ja tyssätä.
Niin riemusta värisen ja märisen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

5 kommenttia:

  1. Tykkäsin tästä. Uuden, oudon edessä, mitä seuraavaksi...

    VastaaPoista
  2. Tempasi mukaansa, liplatuksen tuuleksi muuttaen.

    VastaaPoista
  3. Unelma-allille:
    Kiitän. Siinäpä sitä mietittävää...

    Liplatukselle:
    Hieno, että joku tarttuu.

    VastaaPoista
  4. Kokemisen riemu ja väräjävä ajattelun kiito. Miten korkealle pääseekään sen siivin katselemaan olevaista ja miten matalalle masennuksen polkiessa suohon. Pidin kovasti tästäkin runostasi.

    VastaaPoista
  5. Marjaisalle:
    Aivan, kysehän lienee asennoitumisesta ajattelun tuomiin näkökulmiin.
    Kiitän kommendeerauksestasi.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi