UNELMIA
Piekka-Anselmillakin oli unelmia vaikka suurin onni olikin erämaan hiljaisuus ja rauha, luonnonkauneus kaikissa olo- ja ilmenemismuodoissaan. Kevään kiihkosta syksyn haikeuteen.
Unelmiapa niin, oikein suuria unelmia kuten luultavasti suurimmalla osalla inimiskuntaa: oikeudenmukaisuudesta, rehellisyydestä, kunnioittamisesta, totuudesta. Unelmia sellaisesta yhteisöstä josta puuttuvat ahneus ja valehtelu, vallanhimo ja omien etujen tavoittelu.
Pitkät luppopäivät Piekka-Anselmi oli niitä pohtinut triippusmatollaan katon tai varjon alla sateilta ja auringon porotukselta suojassa, useasti tunturin kallaassa ja päälläkin milloin sinne huvitti mennä. Kurun suojassa tai jängän saajossa poutapilvet yllään, leppeä tuuli puhallellen pahimmat syöpäläislaumat Huitsin hiiteen.
Se oli mukavan kesyä hommaa - se pohtiminen. Työkalut varsin yksioikoiset ja kevyet raahata tahi kantaa mukanaan. Aikaa paneutua seikkoihin yksityiskohtaisen perinpohjaisesti lähes rajattomasti siihen nähden että vain nälkä aina pakotti joskus, silloin tällöin pitkän ja ankaran työpuhteen keskeyttämään. Se harmitti - harvemmin luonnonilmiö.
Vielä harvemmin keskeytti kännykkä koska sellaista ei ollut. Eikä seuralainen. Sellaistakaan kun ei ollut.
Mieliunelmia oli ahneuden pohtiminen. Että mistä pirun Lemmosta on iniminen humeettiinsa saanut sellaisen kipenen ja kiiman että kaikkea mahdollista pitää olla eniten, enemmän kuin muilla. Se tuntui Piekka-Anselmista ratkaisemattomalta ongelmalta. Ei valjennut vaikka sen pohtimiseen saattoi hyvällä kelillä, heinäkuun laiskimpaan aikaan, käyttää moniaita päiviä pääksytysten.
Ilman sen kummempaa lopputulosta tai lisenssiaattityötä. Tohtorin väitöskirjasta nyt puhumattakaan.
Ukkeli oli miettinyt sitä työnteon nakökulmasta, ahneutta tietty. Eikä yletön rasittaminen itseään työllä - luterien oppien mukaan, se ei kuullostanut oikein viisaalta kun sitä ensin puolikin päivää oli pähkäillyt selkäpillään maaten. Ja ahneus kun teettää useinmiten töitä. Kovasti töitä. Näkyy se semmoinen kiima olevan että lepoajat ja tauot menevät päistikkaansa sekaisin.
Vaikka sitä saattoikin kyllä ensin tyhmyyksissään, kokemattomuudessaan, noviisina luulla että silmitön ahneus johtuukin siitä kun ensin pitää kerätä mahdoton omaisuus ja varallisuus ja sitten saa taikka pitää heittäytyä laakereilleen koko loppuelämän ajaksi sopupeliä elämään.
Mutta eipä se niin ollutkaan. Näytti siltä että ahneus se vaan jatkoi tihutöitään humeetissa. Entisen päälle piti saada lisää, maksoi mitä maksoi. Ankarasta ahneuden työstä kärsi usein koko perhe jos sitä sattui olemaan. Lähipiirikin, perässähiihtäjiä lukuunottamatta.
Ja tietenkin valtaisa joukko muita sivullisia osallisia jotka väenväkisin joutuivat ahnehtijan atmosfääriin. Tahtoivatpa tai eivät. Eikä sitä heiltä myöskään koskaan kysytty.
Piekka-Anselmi oli hyvin lähellä sitä johtopäätöstä pohdiskeluissaan että ahneuden täytyy olla sairaus. No vähimmässäkin määrin joku geneettinen virhe, liika-annos jotakin mitätöntä hitusta, mutta joka saa inimisen humeetin tyystin sekaisin ja turmion tielle ajanoloon, sen myötä myös koko heimon ja kansankin pahimmillaan.
Mutta sijansa mitan oli saanut hänellä myös sellainen käsitys jossa ahneus on lentsun tapainen ötiäinen joka tarttuu satiaisten tai täiden tapaan läheisessä kanssakäymisessä lajitoverin kera. Että se olisikin loppujen lopuksi ätäkkä pasilli tahi virus joka tunkee nokanreiästä humeettiin ja saastuttaa koko humeettiveen hopulla vähän mätäpasillin tapaan, niin että yht'äkkiä iniminen vain hokaa ja haluaa tarvitsevansa kaikki maailman tavarat ja romppeet. Ja vähän vielä päällekkin. Santsikupillisen.
Olipa tuo nyt geneettistä laatua tahi pasillin aikaansaamaa, niin pahaa jälkeä joka tapauksessa teki Ahneus Pahkeinen pitkässä juoksussa. Ahneuden takia näytti pikkuhiljaa ajautuvan kuseen koko inimiskunta.
Olihan Piekka-Anselmi lukemattomat kerrat miettinyt sitäkin että mikähän rokote se tuohon ahneuteen tepsisi jos se viisaampien toimesta joskus paljastuukin lentsuksi.
Oli suuri kysymys se, että alkavatko sellaista rokotetta lain kehittämään kun silmittömällä ahneudella on oma sijansa lääketeollisuudessakin. Kovin tuntui epävarmalta se linja.
Monasti oli mieltä painanut, että pitäisikö ahneuden vaivaamat inimiset vain yksinkertaisesti viedä saunan taa ja lopettaa pois kuleksimasta. Mutta sekin olisi kyllä pirun työlästä hommaa.
Joukkolistimistä oli kokeiltu maailmassa monella taholla. Sakemannit, kiinalaiset, ryssät ja usalaiset - usalaiset jotka par'aikaakin olivat Afganistanissa pelastamassa maailmaa. Pommeilla.
Ei joukkolistiminen ole oikein hyvä keino. Ruumiskasat kasvavat alkuinnostuksen jälkeen anhittoman suuriksi ja sitä aletaan yleisesti paheksumaan ja sormella osoittelemaan. Yritä siinä sitten pitää palopuheita ja esitellä itsesi inimiskunnan pelastajana ja hyväntekijänä.
Ei siitä mitään tule.
Entäpä vielä sitten jos hänen, Piekka-Anselmin, virus ja pasillianalyyssit menevät tyystin nappiin tämän ahneuden kera. Vähän kuin jonkun lintulentsun ja sikalentsun tapaan, joita oli oman aikansa pohtinut ja johtopäätöksiin tullut ja humpuukiksi todennut ankarissa pohjoisen olosuhteissa. Täysin epäonnistuneiksi pasilleiksi siltä osin. "...net saatana mitään kunnon talvesta ymmärrä..."
Että jotta se ei olekkaan mikään lentsu, se ahneustauti, vaikka herkästi leviävä onkin ja iskeytyy se pirulainen vain herkästi jo ennakolta tulehtuneisiin kohtiin, kuten joillakin humeetti selvästi saattaa olla. Jo ennestäänkin. Merkeistä päätellen.
Mutta että siihen ei ole lääkettä keksittävissä. Että se on vain ihan tavallinen kuolemantauti ja sillä sipuli.
Siitähän muuten muudan de Graaf – niminen henkilö teki kyllä tiaknoosin joku aika sitten. Kun nimittäin keksi ahneudelle taudinnimen "affluenza" eli ”Tarttuva tauti, jonka oireita ovat rajattoman ahneuden aiheuttama ahdistus, rasitus, velkaantuminen ja luonnonvarojen korvaamaton ylikäyttö.”
Piekka-Anselmillakin oli unelmia vaikka suurin onni olikin erämaan hiljaisuus ja rauha, luonnonkauneus kaikissa olo- ja ilmenemismuodoissaan. Kevään kiihkosta syksyn haikeuteen.
Unelmiapa niin, oikein suuria unelmia kuten luultavasti suurimmalla osalla inimiskuntaa: oikeudenmukaisuudesta, rehellisyydestä, kunnioittamisesta, totuudesta. Unelmia sellaisesta yhteisöstä josta puuttuvat ahneus ja valehtelu, vallanhimo ja omien etujen tavoittelu.
Pitkät luppopäivät Piekka-Anselmi oli niitä pohtinut triippusmatollaan katon tai varjon alla sateilta ja auringon porotukselta suojassa, useasti tunturin kallaassa ja päälläkin milloin sinne huvitti mennä. Kurun suojassa tai jängän saajossa poutapilvet yllään, leppeä tuuli puhallellen pahimmat syöpäläislaumat Huitsin hiiteen.
Se oli mukavan kesyä hommaa - se pohtiminen. Työkalut varsin yksioikoiset ja kevyet raahata tahi kantaa mukanaan. Aikaa paneutua seikkoihin yksityiskohtaisen perinpohjaisesti lähes rajattomasti siihen nähden että vain nälkä aina pakotti joskus, silloin tällöin pitkän ja ankaran työpuhteen keskeyttämään. Se harmitti - harvemmin luonnonilmiö.
Vielä harvemmin keskeytti kännykkä koska sellaista ei ollut. Eikä seuralainen. Sellaistakaan kun ei ollut.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Mieliunelmia oli ahneuden pohtiminen. Että mistä pirun Lemmosta on iniminen humeettiinsa saanut sellaisen kipenen ja kiiman että kaikkea mahdollista pitää olla eniten, enemmän kuin muilla. Se tuntui Piekka-Anselmista ratkaisemattomalta ongelmalta. Ei valjennut vaikka sen pohtimiseen saattoi hyvällä kelillä, heinäkuun laiskimpaan aikaan, käyttää moniaita päiviä pääksytysten.
Ilman sen kummempaa lopputulosta tai lisenssiaattityötä. Tohtorin väitöskirjasta nyt puhumattakaan.
Ukkeli oli miettinyt sitä työnteon nakökulmasta, ahneutta tietty. Eikä yletön rasittaminen itseään työllä - luterien oppien mukaan, se ei kuullostanut oikein viisaalta kun sitä ensin puolikin päivää oli pähkäillyt selkäpillään maaten. Ja ahneus kun teettää useinmiten töitä. Kovasti töitä. Näkyy se semmoinen kiima olevan että lepoajat ja tauot menevät päistikkaansa sekaisin.
Vaikka sitä saattoikin kyllä ensin tyhmyyksissään, kokemattomuudessaan, noviisina luulla että silmitön ahneus johtuukin siitä kun ensin pitää kerätä mahdoton omaisuus ja varallisuus ja sitten saa taikka pitää heittäytyä laakereilleen koko loppuelämän ajaksi sopupeliä elämään.
Mutta eipä se niin ollutkaan. Näytti siltä että ahneus se vaan jatkoi tihutöitään humeetissa. Entisen päälle piti saada lisää, maksoi mitä maksoi. Ankarasta ahneuden työstä kärsi usein koko perhe jos sitä sattui olemaan. Lähipiirikin, perässähiihtäjiä lukuunottamatta.
Ja tietenkin valtaisa joukko muita sivullisia osallisia jotka väenväkisin joutuivat ahnehtijan atmosfääriin. Tahtoivatpa tai eivät. Eikä sitä heiltä myöskään koskaan kysytty.
Piekka-Anselmi oli hyvin lähellä sitä johtopäätöstä pohdiskeluissaan että ahneuden täytyy olla sairaus. No vähimmässäkin määrin joku geneettinen virhe, liika-annos jotakin mitätöntä hitusta, mutta joka saa inimisen humeetin tyystin sekaisin ja turmion tielle ajanoloon, sen myötä myös koko heimon ja kansankin pahimmillaan.
Mutta sijansa mitan oli saanut hänellä myös sellainen käsitys jossa ahneus on lentsun tapainen ötiäinen joka tarttuu satiaisten tai täiden tapaan läheisessä kanssakäymisessä lajitoverin kera. Että se olisikin loppujen lopuksi ätäkkä pasilli tahi virus joka tunkee nokanreiästä humeettiin ja saastuttaa koko humeettiveen hopulla vähän mätäpasillin tapaan, niin että yht'äkkiä iniminen vain hokaa ja haluaa tarvitsevansa kaikki maailman tavarat ja romppeet. Ja vähän vielä päällekkin. Santsikupillisen.
Olipa tuo nyt geneettistä laatua tahi pasillin aikaansaamaa, niin pahaa jälkeä joka tapauksessa teki Ahneus Pahkeinen pitkässä juoksussa. Ahneuden takia näytti pikkuhiljaa ajautuvan kuseen koko inimiskunta.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Olihan Piekka-Anselmi lukemattomat kerrat miettinyt sitäkin että mikähän rokote se tuohon ahneuteen tepsisi jos se viisaampien toimesta joskus paljastuukin lentsuksi.
Oli suuri kysymys se, että alkavatko sellaista rokotetta lain kehittämään kun silmittömällä ahneudella on oma sijansa lääketeollisuudessakin. Kovin tuntui epävarmalta se linja.
Monasti oli mieltä painanut, että pitäisikö ahneuden vaivaamat inimiset vain yksinkertaisesti viedä saunan taa ja lopettaa pois kuleksimasta. Mutta sekin olisi kyllä pirun työlästä hommaa.
Joukkolistimistä oli kokeiltu maailmassa monella taholla. Sakemannit, kiinalaiset, ryssät ja usalaiset - usalaiset jotka par'aikaakin olivat Afganistanissa pelastamassa maailmaa. Pommeilla.
Ei joukkolistiminen ole oikein hyvä keino. Ruumiskasat kasvavat alkuinnostuksen jälkeen anhittoman suuriksi ja sitä aletaan yleisesti paheksumaan ja sormella osoittelemaan. Yritä siinä sitten pitää palopuheita ja esitellä itsesi inimiskunnan pelastajana ja hyväntekijänä.
Ei siitä mitään tule.
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Entäpä vielä sitten jos hänen, Piekka-Anselmin, virus ja pasillianalyyssit menevät tyystin nappiin tämän ahneuden kera. Vähän kuin jonkun lintulentsun ja sikalentsun tapaan, joita oli oman aikansa pohtinut ja johtopäätöksiin tullut ja humpuukiksi todennut ankarissa pohjoisen olosuhteissa. Täysin epäonnistuneiksi pasilleiksi siltä osin. "...net saatana mitään kunnon talvesta ymmärrä..."
Että jotta se ei olekkaan mikään lentsu, se ahneustauti, vaikka herkästi leviävä onkin ja iskeytyy se pirulainen vain herkästi jo ennakolta tulehtuneisiin kohtiin, kuten joillakin humeetti selvästi saattaa olla. Jo ennestäänkin. Merkeistä päätellen.
Mutta että siihen ei ole lääkettä keksittävissä. Että se on vain ihan tavallinen kuolemantauti ja sillä sipuli.
Siitähän muuten muudan de Graaf – niminen henkilö teki kyllä tiaknoosin joku aika sitten. Kun nimittäin keksi ahneudelle taudinnimen "affluenza" eli ”Tarttuva tauti, jonka oireita ovat rajattoman ahneuden aiheuttama ahdistus, rasitus, velkaantuminen ja luonnonvarojen korvaamaton ylikäyttö.”
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Piekka-Anselmin kaikki osat
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Täältähän löytyi Oikea Ajattelija: Piekka-Anselmi. Mainio teksti!
VastaaPoistaSepäs oli hyvin analysoitu tämä ahneus, joka vaivaa melkein jokaista ns sivistyneessä maailmassa asuvaa. Eihän se ahneus vain kuulu sivistykseen - ei kai - toivottavasti ei.
VastaaPoistaToteutumaton unelma taitaa Piekka-Anselmilla olla.
Oikein ahneesti kun ajattelee niin lataamoon joutuu;DDD
VastaaPoistaEli kohtuus KAIKESSA.
Onko riippukeinussa itse päällikkö? Ettei nyt vaan olis vatsakumpu hävinnyt kokonaan vai makuuasentoko kaik kummut imaisee? On tainnut aamupekonit saada kyytiä ja vihreet ja vehreet tulleet tilalle.
VastaaPoistaJip'lle:
VastaaPoistaKyllä - Piekka-Anselmissa on hieman sitä vikaa. Kiitän.
Arleenalle:
* Ei, ahneus ei kuulu todella sivistykseen - siksi sivistyneet on helppo erottaa sivistymättömistä.
* Toteutumaton ehkä, mutta täytyy muistaa että häkkilinnun haaveilevat, vapaat lentävät.
Hevoiselle:
Niin siinä käy, täytettäväksipä hyvinkin.
Tarulle:
* No ei päällikkö, mutta reppanan maallinen tomumajansa
* NOUHÄTÄ, tallella on se mikä pitääkin. Kuva on vuoden 2006 elokuulta, Lastumäen mökiltä.
* Aamupekonit on tallella ja vihreetä löytyy kaalista ja herneistä.
Tarkkanäköistä pohdintaa ahneuvesta Piekka-Anselmilla. Pittääpä pistää mieliin myös tuo affluenza.
VastaaPoistaMinsulle:
VastaaPoistaNiin on, minäkin olen häntä aina ihaillut. ja erityisesti tuo affluenza-kortti vielä.
Piekka-Anselmi ajatteli paljon!
VastaaPoistaMahtaakohan ahneuteen olla lääkettä laisinkaan, ei niitä voi kaikkia saunan taakse viedäkkään!
Hienosti kirjotettu tarina!
Harakalle:
VastaaPoistaSuurten linjojen mies. Mutta tuskin muuta rohtoa on kuin nikkeli.
Tuossa kommenteissa on yksi ajatus, jonka pistän muistiin: "häkkilinnut haaveilevat, vapaat lentävät". Onko omasi tai jos lainattu niin muistatko mistä? Melkein tekis mieli laittaa tuo vaikka blogin nimeksi tai jotain, on niin osuva ajatus.
VastaaPoistaHemmetille:
VastaaPoistaJo vain. Tuo taitaa olla jostakin lukemastani muokattu, en ole varma? Katselin googlella, ei tullut muita 1/1 vastaan. Minun puolesta voit kyllä käyttää ihan huoletta,