perjantai 25. syyskuuta 2009

TYHMYYDEN ANATOMiA


TYHMYYDEN ANATOMiA

Yhä vaan hullummaksi menee vaikka sosiopaatti on henkilö joka suinkaan ei ole hullu. Onpahan vain persoonaltaan hyvin häiriöitynyt. Erikoisen hyvin. Niin hyvin ettei itse sitä tajua ja jos tajuaakin, niin ei kykene muuttumaan.

Paremman tietämyksen mukaan ihmistä, joka käyttäytyy normaalia itsekkäämmin, röyhkeämmin ja tunteettomammin, haukutaan usein turhaan psykopaatiksi.

Mutta se onkin niin että Sielun sairautta eli luonnevikaisuutta tarkoittava psykopatia ei kuulu enää nykypsykiatrian käsitteistöön, vaan yleensä kallonporaajat puhuvat nykyisin joko sosiopatiasta tai epäsosiaalisesta persoonallisuudesta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

"Sosiopatiassa ei ole kysymys psykoosista eli mielisairaudesta, jonka tunnusmerkkeihin kuuluu elimellisistä tai psyykkisistä syistä johtuva todellisuudentajun häiriintyminen, vaan persoonallisuushäiriöstä, jolle on ominaista vastuuton ja muista piittaamaton käyttäytyminen."
Vaikuttaako persoonallisuushäiriö kummallisen tutulta näiden
tämän päivän uutisten kanssa pähkäillessä?

"Sosiopatia määritelläänkin sairaalloisen poikkeavaksi suhtautumiseksi sosiaaliseen ympäristöön. Sosiopaatti voi olla hyvin yhteiskuntavastainen."
Huolimatta siitä että ulos
päin näkyy yleensä periaatteessa vain tasainen ja hillitty ulkokuori. Mitä nyt jossakin MTV3-haastattelussa vitutus karkaa hyppysistä.

"Koska raja normaalin ja sairaalloisen epäsosiaalisesti käyttäytyvän ihmisen välillä on melko häilyvä, sosiopaatin tunnistaminen ja persoonallisuushäiriön diagnosoiminen on vaikeaa.
Sosiopaateilla on kuitenkin
joitakin yhteisiä ominaispiirteitä, joiden perusteella on mahdollista arvioida tapauskohtaisesti, miten vakavasta persoonallisuushäiriöstä on kysymys:

- Monilla sosiopaateilla on voimakas viehtymys
jännitykseen: he tarvitsevat jatkuvasti toimintaa tai muutoin he kyllästyvät ja alkavat käyttäytyä normaalista poikkeavasti.

- Sosiopaatit eivät myöskään
yleensä kadu tekemisiään eikä heidän omatuntonsa soimaa, vaikka he olisivat tehneet millaisia hirmutekoja.

- Heiltä puuttuu myös myötäelämisen taito, mikä ilmenee kyvyttömyytenä asettua toisen ihmisen asemaan. Siksi monet sosiopaatit käyttävät muita ihmisiä hyväkseen: heistä on luonnollista, että heidän vuokseen uhraudutaan, mutta he eivät tunne tarvetta vastapalveluksiin.

- Syynä siihen, että röyhkeästi käyttäytyviä ihmisiä haukutaan helposti psykopaateiksi, on sairaalloisen epäsosiaalisten ihmisten äkkipikaisuus. He toimivat hetken mielijohteesta ajattelematta seurauksia.

- Lisäksi heidän totuuskäsityksensä on usein
hämärtynyt eli he eivät epäröi valehdella, jos valehtelusta on heille hyötyä.

- Jos sosiopaatti käyttäytyy rikollisesti, hän on monella tapaa vaarallinen. Rangaistukset tehoavat harvoin sosiopaattirikolliseen."

(Kursivoitu teksti: Tieteen kuvalehti, No 7/2000, s 7.)

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kummallisen tuttua järjenjuoksua tuo yllä, vaikkei yhtään
elossa ja olemassa olevaa henkilöä mainita nimeltä. Näiden yllä anonyymeinä kuvattujen sosioppaatti-veijareiden kanssa pitäisi sitten vain yrittää tulla toimeen. Vuodesta toiseen pitäisi luovuttaa valtaa niin että pääsisivät värkkäämään ja pelaamaan heimon yhteisillä varoilla.

Olen monta kertaa kirjoittanut niskassamme olevasta ikeestä, inhimillisyyden ikeestä. Se on kaikilla inimisillä ristinään, muttei yhdelläkään eläimellä. Siinä on vissi ero. Yksikään erillinen eläinsivilisaatio ei missään olosuhteissa kestäisi inimiskunnan sisällä tapahtuvan loisimisen kaltaista menoa.
Yksinkertaisesti. Se olisi eläinsivilisaation tuho. Ja epävarmalta alkaa näyttää pikkuhiljaa inimissivilisaationkin tulevaisuus.

Mutta iniminempä kestää eläintä paremmin. Ajattelukyvyn myötä kehittyneen älyn takia iniminen pystyy sopeutumaan ikeensä kantoon ja nyrkkiä taskussa puristaen, itsekseen mumisten vain elää, elää ja elää, sekä kummallista kyllä, älynsä myötä tahtoo päästä samaan tai jopa parempaan asemaan kuin kusettajansa tai verenimijänsä.

Minä en usko että tästä korruptiohässäkästä mitään sen kummempaa tulee. Ei kansa nouse kusettajiaan kaatamaan. Väkijoukkojen hallinta on nomeklatuuran hallussa suvaitsevuuden jatkuvan, katkeamattoman saarnaamisen ansiosta ja lisäksi sillä on monopoli eli yksioikeus väkivaltakoneistoon.
Siinä on kaiteet joiden välissä rupusakki elää ja taiteilee, kerää pöydältä tippuvia murusia. Omia murusiaan.


Se oikea sivistys lähtee yksilöstä, yksilön omasta halusta elää "hyvässä" maailmassa. Ne jotka antautuvat opettelemaan sivistystä muiden johdolla ovat auttamattomasti opettajansa mielen orjia. Näin on näreet. Vain sivistynyt tietää millaista on olla sivistynyt. Yksilön on itse hankittava se tieto, se wiisaus jonka avulla "parempi" maailma toteutuu.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Itseänikin on kiehtonut jo vuosikausia muinaisen Faaraomaan lääketiede. Aina siitä alkaen kun oman Sinuheni luin. Sinuhessa rakastuin kallonporaukseen, koska sikäläinen metodi poikkeaa hieman täkäläisestä nykyisin harjoittavasta.

Mutta soisin toki että sinuhelainen, näitä nykyisiä aikoja aatellen, viitaten yo. kirjoitukseen, yleistyisi. Siinä on, hm, miten sen sanoisin, ennaltaehkäisemisen doktriini. Sikälimikäli käsitin oikein, kallonporaus taannoiseen aikaan toimi ikäänkuin ennaltaehkäisevästi, varovasti ilmaisten.

Jos Faaraoidenmaan faarao alkoi hupsuttelemaan niin että kansakunnan tola näytti uhatulta muun kinkerpiirin vinkkelistä, hänelle alettiin touhuta ns. kallonporaus operatiota taantumasta selviytymiseksi.

Jos otus ensimmäisestä porauksesta selvisi henkissä, hän yleensä otti opiksi ja paransi tapansa hulluttelun suhteen. Mutta jos hiippakunnan tola ei kaikesta huolimatta alkanut korjaantumaan yrityksistä huolimatta, niin uusia porauksia jatkettiin niin kauan että lopulta elpyminen epäonnistui ja päästiin valitsemaan uutta valtiasta.

Niinpä eräänlainen kallonporaukseen joutumisen uhka olisi minusta paremmin toimiva kuin tämä, että näitä faaraoita 4 vuoden välein aänestellään mäelle.
Ilman mitään todellista vastuuseuraamusta kinkerpiirin tolasta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sokrates sanoi olevansa viisas, koska tiesi, että ei tiennyt mitään. Meidän ministerimme tietävät että ovat ministereitä ja sanovat jonossa siksi:
"...ja minä olen sentään ministeri!"

Johon DTM'n tummansävyinen portsari:
"Cay dy geg, a dos i ffwcio dy gath i fyny'r pen ol!"



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!

Luopumalla kaikesta saa sen moninkertaisena takaisin.

6 kommenttia:

  1. On se vaan outoa että yksi pannaan pihalle muutamasta tekstiviestistä ja toista ei saa ulos millään perusteella. Täällä kun tykätään niin kovin tuota ameriikkaa, sitä pohjoisempaa, kopioda niin saisivat tuoda sen mallin politikoille kun on lähdettävä toimestansa kun nuin sekoilee, esmes kun muisti pätkii noin pahasti.
    Vaan mitäs se loppupeleissä auttaa kun suomalaiset uskollisesti äänestää pölvästin takaisin, moista lojaalisuuden typeryyttä löydä mistään.....

    VastaaPoista
  2. Tämä aika suorastaan suosii tietyntyyppistä persoonallisuushäiriötä. Narsistin Minä itse-ajattelussa ei nähdä mitään vikaa. Itsekkyys ja röyhkeys nostetaan hyveiksi.

    VastaaPoista
  3. Tjaa...mehän ollaan ny eurooppalaisii. Eletään sit niinkuin sielläkin, kansa elää kuten aina on elänyt ja päättäjät pyörii niis omis touhuissaan.

    VastaaPoista
  4. Hevoiselle:
    Tzori kun kesti olin maastossa ja Ivalossa.
    * Riittävä aivopesu suvaitsevuutta tuottaa kuvatunlaisen tuloksen.

    Anskulle:
    Tzori kun kesti olin maastossa ja Ivalossa.
    * Puhut hyvin wäkevästi asiaa.

    John'lle:
    Tzori kun kesti olin maastossa ja Ivalossa.
    * No niin pitäs, mutta nää lemmot käy meidän kukkarolla.

    VastaaPoista
  5. Ei tuo yks isokokoinenkaan ministeri ois varmaan ymmärtänyt olevansa bää-sellainen, ellei likka pikkarainen ois sitä sormella koskettanut ja loihinut, että:"PIM! SINÄ OLET PÄÄMINISTERI!"

    VastaaPoista
  6. Arjaannelille:
    Jo vain se saattaa nuinki olla. Ihan hy'in!

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi