LEiKKiÄ

LEiKKiÄ

Humeetti on reippaasti hakoteillä,
hunningolla suorastaan,
sillä kerta toisensa jälkeen kaihertaa tunturin kiire,
tuulen tasaiseksi hioma valkoinen laki;
vääntäytyminen sinne lumessa paarustaen
tai sivakoilla sik-sakkia nousten.

Pulpahtelevat takaumat ruokkivat ahnasta sielua;
ylenmääräistä puuskutusta raihnaisen raadon
huomautellessa tuhkatiheään vastamäestä.
Tihentyvien taukojen aikana yltiöpäistä
pään jäähdyttämistä tuulettamalla.

Mutta eihän se wimma siitä mihinkään katoa;
sumeuden läpi kuultaa huippu, rienaa ja kiihottaa,
huiskuttaa kaikilla käsillään - tule, tule.

Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi syömän;
eikä rievää ole edes mukana kipenen vertaa,
rintataskussa tököttämässä muutama Tupla-patukka
intiaaniwanhuksen tapaan.
Niitä pihdataan paluumatkaa varten - jos on aihetta.
Palata.

Taivaanpiiri verenkarvaisena linnunradan reunalle
ja vielä muutama poronkusema siitäkin;
valon äärimmäisen sielua riipivää leikkiä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiNÄLLÄÄN

SiNÄLLÄÄN

Ajatukset liikkuvat oudossa maassa,
itsehillinnällä evättyjä hillittömiä retkiä mielessä
winhaa vauhtia vilistämässä;
levättyjä pitkiä ankaria tuokioita lavitsalla lojuen,
tulen suopeassa huomassa puolityhjässä huoneessa.

Sinisen hetken kepeät tarinat;
epämääräisen hajanaisena parveilevat ylt'ympäriinsä,
asettumatta isommin millekkään alalle.

Niistä on mieli tehtävä,
asetettava parhaat parhausjärjestykseen
ja alettava sitten soittamaan värssyvihkosta;
sellaista ruutupaperille kosmoskynällä tuherrettua.

Siinä on tekijää ravisuttava ilo.
Ja ylpeys - omasta takaa oma - kansakoulupohjalla,
eikä sitä jatkokoulun päästötodistustakaan
kukaan ole tarvinnut tähän päivään mennessä;
säilytän varalta, jos satun kääntymään;
ehkä se €U-uskovaisille pitää esittää ennen rippiä.

Sininen ei karkaa mihinkään - pihan täydeltä,
kutvehtii ja härkehtii kokonaisvaltaisesti ympärillä,
kiehnää kuin kissi
ja on joka suunnassa minne katse ulottuu.
Olkoonpa tältä päivältä sinällään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KYSTÄ KYLLÄ

KYSTÄ KYLLÄ

Yön houkuttelevan romanttiset helmat;
keskipäivän hailakasti valaisemat hajamieliset rippeet
lankeevat liepeiden sumean siniseen sävyyn.

Ehtoon lahean viehkeä hetki;
hiljentymisen pittoreski tola valtaa tilaa.
Yhyttää ruuan valmistuksen tuottamien tuoksujen
ja aromien mukana kokonaisen päivän puuhat
yhteen somaan tunteeseen;
aina anivarhaisen heräämisen tuomasta riemusta
huikaisevan näläntunteen kautta
wiime hetken odotuksen malttamattomuuteen
kylläiseksi tulosta.

Lempeästi viipyilevä,
haistimia hipeölöimä tuohinen savunpöllähdys
joka pujahti tulipuita lisätessä,
on viimeinen pisara tuvan raukeassa kulttuurissa.

Se saa veden herahtamaan kielelle.
Hiukoo niin anhittomasti - kestämättömällä tavalla,
että noustava on oivasta asennosta.

Käsi luikertelee käärmeen lailla;
hakeutuu vaivihkaa rapeiksi paistetun muikkukeon liki,
nappaa siitä hät'hätää muutaman - halaa paistajaa
ja asettuu kiikkustooliin muina miehinä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiNiSEN KEPEÄ VARJOTTOMUUS

SiNiSEN KEPEÄ VARJOTTOMUUS

Ahh - kun muistelee sinisessä udussa liikkumista,
olemista elämistä,
joskus vuosia sitten - uutena,
niin kaipa sitä kokemusta yhä vieläkin kaihoaa.

Ensimmäisiä ankaria havaintoja hiljaisuudesta,
luonnon ylimmäisestä vallasta metsän sylissä;
ilman varjoaan kulkevan jäljet kinoksen halki,
sielu kutvailemassa vapaalla jalalla,
liihottelemassa omin nokkinensa,
poissa päällepäsmäröimästä sitä mitä saa ajatella
ja mitä ei.

Oudolta silloin maistuva tieto makusteltavana.
Ja ymmärrys, että tätä lystiä on vain rajattu aika,
auringon nousuun - reilun kuukauden päästä.
Tuolloin eetos palaa varjojen myötä
Ultima Thulen wanhojen mukaan.

Aattelin - toivottavasti tuttua tomumajaansa kaivaten,
ettei vaan äkkinäisyttään tormaisi jonkun muun
uksia kolkuttamaan höppänä.

Sielun pitkä vapaavuoro on
vähintään yhtä värisyttävä kokemus
kuin että äkin yhtenä aamuna huomaa taas
varjojen seuraavan nöyrinä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ViHiTTY

ViHiTTY

Toinen toistaan seuraavat siniset hetket,
mystiset konnot ja upetot,
pitävät tiiviisti otteessaan;
hämäriä ajatuksia haahuilee löysinä sumeuden sisällä.

Pieteetillä valittu vaateparsi ehkäisee penseyttä,
lenseyttää pikemminkin,
laventaa niitä huteria epäterävyyden reunoja
joilla talot ja muut esineet,
yksittäiset kapineetkin sulautuvat
kuin huomaamatta olemassa olevaan tolaan.

Korostamattomia asiantynkiä ovat tienoot pullollaan
kenenkään moisesta ääntä pitämättä.

Näin on aina ollut;
yön kohtu vaalenee haaleaksi syliksi paeta,
jos intohimoja löytyy
ja yhtyy taas uudelleen yöhön.

Lähtijöitä on harvassa - muun pakon eessä kyllä,
mutta useimmat palaavat, asian ymmärtämisen takia,
ilman uhkarohkeutta - omassa luonnollisuudessaan.

Ei ole syytä osoittaa sormella kaamosta
jos on vihkiytynyt sinisen hiljaisuuden retriittiin.
Tässä kaikki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VETO

VETO

Rapsakka pakkanen napsauttelee nurkisssa,
kurkistaa olisiko sopivaa rakoa pujahtaa sisään
kummittelemaan ihmisten vedon tunteilla.

Se kun on niin herkässä;
vaikkon nutukkaat molemmissa koivissa,
villatikkuri yläkerrassa turkkiliivin alla,
alakerrassa pässinpökkimät vakuuttamassa sarkaa.

Siinä sitä,
näpikkäisessä kourassa höyryävä minttutoti,
takassa hirmuinen horna toisella kyljellä,
istutaan lammasvällyllä kiikkustoolissa
ja höpötetään lämpimikseen hölynpölyä
niin että herkimpiä hirvittää;
froua haikalee jo pölynimurin perään.

Silti tuntuu että sivuja kolottaa oitis
kun unhottuu että ollaan sisällä paratiisissa,
eikä arktisessa pakastimessa
jonain syyssateen pieksämänä linnunpölättimenä.

Tuli voittaa lopulta - kiskoo puoleensa,
salaperäinen kiehtova tuli,
mystinen liehuva liekki;
viesti äärettömän kaukaa ihmisen historian
taaimmaisilta juurilta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiKEiTÄ

SiKEiTÄ

Yö alkoi wanhasta muistista,
eikä siinä ollut kipenettäkään,
ei ripaustakaan ankeutta,
ei masennuksen häivääkään.
Miten sitä nyt Valkeassa maassa?

Lannanmaan kotkotuksia mokoma - hyvin pitkälti,
muotia - siihen pitää tarttua
kun musta maa vetää mielen mustaksi.

Kiskotaan nyt vaan sikeitä liki tammikuun puoliväliä
ja viskotaan lunta kahta puolta siljoa
jotta saadaan se synkkä musta maa - pahan alku,
esille edes Walpurille yöttömän yön kynnyksellä.

Mannut on puettu salaiseen siniseen linnikkoon,
mystiseen sumeaan huntuun,
jonka liepeet häilyvät haileina ja wäkevinä vuoroin;
yhdistäen kaksi toisilleen tuttua hämärää
yhdeksi eksoottiseksi atmosfääriksi
vailla mitään suurta.

Suuria tunteita nostattaa vain sen käsittäminen,
yhdistymisen uskomattoman hento viehkeys;
siitä seuraava eetosten ento,
haihattelevien aatosten rietas lento
vailla mitään irstasta päämäärää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RiUTTA

RiUTTA

Korppi kuoston latvassa;
niin rietas on ja julkea,
et' siltä kernaasti vois' hengen sulkea,
somempi ois' hanges' kulkea.

Huutaa anhitonna ruoja - pahan sanan tuoja;
kulkijoita ilkkuu, riettauksilla lataa,
silkkaa pilkkaa sataa niskaan.
Etappia tivaa, miehen muotoo ivaa,
näillä itseänsä kortto kiihottaa.

Ja liihottaa jo sille toinen, kaveriksi samanmoinen,
samanmusta pirun riutta - yhtä irstas;
äkin pystys' herjaverstas.

Oitis selvä roolijako - toinen rienaa, toinen höystää,
toinen riivaa, toinen piinaa - molemmilla samaa kiimaa.

Siivoton on tola.
Saastaa valuu pitkin runkoo,
ilma täynnä kronkkunasta - salo raikuu,
kulkijalla sieluu raastaa,
yltyen vain rivouksia kaarneet haastaa.

Laukaus - tahi pari lähes peräkanaa,
latvus tyhjä, lumi leijuu hangen pintaan;
tuli rauha kovanlaiseen hintaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

YÖN SYNTY

YÖN SYNTY

Hyväsukuinen lumipukuinen puu
tervehtii tuttuun tapaan muuatta
omissa ajatuksissaan ohikulkevaa haihattelijaa
jota salskea koiru kiskoo narusta perässään.

Ei siitä mitään sen kummenpaa tuu,
lumiviitta harteillaan - huntu yllään,
käy miehestä tai ukosta siinä kuin mies tahi ukko;
korkeintaan saa tilastollisen vilkaisun silmäkulmasta,
siinä kaikki.

Nyt erottuvat vain kaiken karistaneet poikkeukset;
päinvastoin kuin kesäiseen aikaan,
jolloin lumipukuinen erottuisi oivallisesti vihreästä.

Päivä päivältä jotos erottuu selkeämmin,
sitä käyttävät porot kulkiessaan
ja harhaileva sielukin osaa oijustaa sen myötä
takaisin tomumajaansa sikäli mikäli,
jos on sattunut tilapäisesti erkaantumaan
liian väkevien tunteiden purkauksessa;
puheena olevan johottaessa aavan selkosen äärellä.

Yön syntyä se siellä käy vahtaamassa,
enää muutama päivä ja kaatuu päälle;
varjot katoavat, sielut erkanevat,
lehahtavat omaan siniseen hämäräänsä valloilleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TERÄVÄT SULAVAT

TERÄVÄT SULAVAT

Valkoisen maan tummansinisten öiden hämärät
pilkullisine kansineen koskettavat arkisen pinnan läpi,
sykähdyttävät taivaan revetessä tyyten auki;
tehden tilaa tulikettujen laukata avaruuden äären yli
hulmuavine häntineen.

Siitä tunteesta murtuvat arjen harmaat eetokset,
saavat latauksen joka riittää
kahden hämärän kohtaamiseen pilvisten päiväin alla.

Tuo hetki.
Kun sininen tulee takaa ja odottaa edessä;
siihen väliin on osuttava tismalleen oikealle paikalle
jotta näkisi kuinka kaikki kulmikas pyöristyy,
terävät sulavat sumeaksi liu'uksi toiseen muotoon.

Ei sitä voi millään kameralla kuvata,
ihmisen silmä yhdistettynä humeetin kykyyn käsittää
on näet ainoa vekotin joka pystyy siirtämään kokemaa
toiseen ulottuvuuteen,
toisen ihmisen päähän toisessa paikassa.

Näkemä on muutettava mystisiksi sanoiksi,
haihatteleviksi paradokseiksi,
loitsuiksi salaperäisten lauseiden
tihkuvan arvaamattomissa oudoissa käänteissä;
jotta se vavisuttaisi toisessa maanääressä olevaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiiRTYMÄ

SiiRTYMÄ

Jo häämöttää kaukana kontu
ontuvaa mieltä lauhduttaen.
Olen tulossa tuulen tieltä - maitten ja mantujen takaa
lausuen ääneti kymmentä kieltä - siitettä sataa.

Kenties lies yhäti haalea,
oottamassa entisen pyhän jäljiltä.
Ehken pienen pieni kipene hengissä tuhan uumenissa
kun sitä varovasti pöyhitään,
nöyrrytään käymään polvilleen pienoisen eessä.

Hetkessä synnyn menneeseen aikaan,
koneen hyrinässä siirryn kaukaisen tuvan tolaan,
siihen lempeään hetkeen
kun puhalletaan haituun eloa hellästi.

Tärisevissä hyppysissä tuohen nöyhtää,
herkästi tulehtuvaa johon kipuna kernaasti loikkaa;
pian on pieni iloisen ritisevä tuoksuvalkea
joka ehtii tuoksinassaan kuiskuttaa ahnaana:
"Ahhh - onko wäkevämpätä tarjolla?"

Ja kun siihen pesään honkaisen halon tahi pari saatan,
niin jo vain alkaa riemu,
valaistuvat loimusta pirtin hirret
kun haukkovat liekit oivaa puuta;
palaavat mieleen lapsuuden talviset virret.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiKAJUNA

PiKAJUNA

Kuullostaa tutulta,
sen erottaa kymmenistä - omaa maata,
kerta kaikkiaan omaa luokkaansa on orastava,
ärjymään äityvä äkeä koillinen.
Navan syrjästä syntynyt.

Törmännyt rannikon kivisiin seiniin - jyleisiin pahtaisiin,
tormannut kiukuissaan taivaita kohden,
pujahtanut mylvimään ylänköjen yllä
hirmuisessa wimmassa.

Nyt ensimmäisiä maistiaisiaan tarjoaa
löyhinä tuulahduksina, hapuilevina - kuin hairahduksina;
viattomina pierun pelmahduksina koirun perästä,
myrkylle pistäen - hengityksen vaikeaksi saattaen.

Paikallinen aistii - peto on tulossa,
raiteitta kiitävä holtiton koillisen pikajuna
joka porhaltaa kaula-aukoista ja kalvosimista,
riipii vaatteen alla sielun esiin ja kirvelee.
Lyö kasvoihin hyisellä ruoskalla,
raapii ankarin suudelmin paahtunutta ihoa.

Ja sitä itkee silkasta rakkaudesta hysteriaan,
märisee wäkeväin puuskain riuskoissa otteissa;
värisee riettaan hentona
kuin vain tuulen pieksämä piinattu liha osaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VONKALEiTA

VONKALEiTA

Kerkeästi uiskentelevat mielessä
takavuosien huimat taimensavotat ja hyvä niin,
sillä miesmuisti on vain pari-kolme vuotta;
saaliit sentään kasvavat saajan kuolemaan saakka.

Jo toisena mustan lumen talvena peräkanaa
suuret saaliit menevät sivu suun - menevätkö,
vaiko vain kertyvät elämää suuremmaksi?

Kiikkustoolissa - takkatulen ääressä,
varpaat varmuuden vuoksi nutukkaiden uumenissa
eletään uudelleen niitä sykähdyttäviä hetkiä
kun hyisestä avannosta nousevassa havaksessa
tuntuu ankara puistelu - wäkevä vastaanpaneminen,
myrkkyä lykkääntyy kokijan kohiseviin suoniin,
tulijan koko elämä on pelissä.

Sitten antautuminen sohjoisella lumella
arktisen hysterian armoille.
Nopea armollinen kuolema;
rauenneina samalla avannolla upeita vonkaleita,
uintinsa uineita - sukuaan lisänneitä täysin palvelleita.
Ja hyytävä pohjoinen ottaa otteen,
jääkuoresta valmistaa pakkauksen hiljaisuuteen.

Haistin palauttaa hyiseltä ulapalta,
huomauttaa savukalakeiton kermaisella tuoksulla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ViEHÄTYS

ViEHÄTYS

Raukeana katselen tätä maailmaa leijuvan savun läpi,
vatsa täynnäns' sianpoikasen savustettua kylkeä;
intohimoja tai erityisempiä kytköksiä lähteä
ravaamaan tie sonnalla umpista myöten
seuraavaan etappiin ei kertakaikkisseen ole.

Etenkään kun ummenkulkija ei ole käytössä;
on hupun alla tankattuna - tikissään kyllä,
mutta tyyten väärässä kinkerpiirissä.
Ei lähelläkään tätä muka huutavaa tarvetta,
joten laitan luun kurkuun enkä huuda,
pysyttelen tässä - annan vetää laiskan suonta.

Tämän päivän kiireet on ohi,
rämpiminen nuoskassa ei kiinnosta;
torkkotulen lämpö kyllä.
Hieno atimapaikka tievan päällä,
alhaalla kurussa juokseva juomavesi sulassa norossa,
niestasta pullakka riippi vierellä.

Taivaanpiirillä uuhikatras purjehtimassa kiireettömänä,
hiljainen kuolpuna selän takana visusti vaiti,
vain tervaksen kihinä kannossa
liekin tulisen suudelman kiihottamana,
autuaaksi tekevä satunnainen risahdus.

Tervastulen uskomaton viehätys.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LATHE BiOSAS

LATHE BiOSAS

Lukematon määrä levottomasti vaeltelevia ajatuksia
hötkyilee pitkin ja poikin ajan valtameren yllä
osaamatta sen kummemmin päätyä mihinkään;
kunhan vain mukamas ovat edes jonain.
Kahlehtimatta mylläävät - elämisen riemusta;
riistosta ja sorrosta vapaina pitävät peliään.

Punastumatta seikkailevat keskenään sopusoinnussa
irstaan riettaat ja jumalisen hartaat;
eivät pidä meteliä omistaan,
sulavasti lomittain pujahtelevat synnittelemättä.

Sietämättömän elämän kepeä tola
lienee tämän olon diagnoosi niillä poloilla
joiden sielu on saanut Epikuroksen saarella
pysyvän tartunnan matkallaan Hesperiaan.

Ja se ympäröivän valkeuden valo vain vahvistaa tautia,
vaikka hereyttääkin mielen ottamaan vastaan
hiljaisuuden vyöryn nöyränä,
sulkemaan syvälle rannattoman ajun syövereihin
ja kulkemaan kauneuden yksityiskohtia havaiten.

Koskemattoman selkosen sanaton laulu,
yksinkertaisen kauneuden siunattu virsi,
hirsiseinään lumella maalattu taulu;
Lathe biosas.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KARPAASi

KARPAASi

Vuoroveden laulu,
huomenen iäisyyteen ulottuva silottuva taulu
askeleiden päässä katsottavaksi;
hyisen veden heijastuksia auringon viime säteistä,
kihisevää kohinaa - tumman ja hopean kisa.

Kauneuden horjuva käsite saa jalat alleen,
tanakoituu katsomaan vakaana sillä silmällä.
Merisavu käy näkimiin,
saa pusertumaan suolaisia vuolaita kyyneleitä
pikemminkin sietämättömästä onnesta
kuin kosteuden tunteesta joka kietoo vaippaansa.

Vilu pujahtaa kaula-aukosta
hyväilee haaleaa kettua
ja karauttaa puistatukseen saakka.
Sellainen virkistää sielua.

Sannalla kumollaan oleva karpaasi saa uuden muodon,
haihatteleva mieli keksii siitä uneliaan hylkeen
jonka kylkeen voisi mennä pitkälleen maate
aattelemaan Haavruuan laulun sanomaa.

Paluu toviksi nykyisyyteen
karkoittaa hylkeen, mykistää laulun ja suttaa taulun.
Aurinko on mennyt - kohta ei tulekaan,
vain vaalea vana taivaanpiirillä vakuuttaa huomenesta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

DiSSiDENTiN NAURU

DiSSiDENTiN NAURU

Liukkauden tuntu koipien alla
juuri ennen kuin tuiskahtaa persielleen,
ennättämättä heittäytyä pitkäkseen
on sikälikin mellevä,
että se herättää muissa
tempun nähneissä lajitovereissa huvitteneisuutta.

Sellaista kutinaa sielussa,
joka saa syntisen riettauden esiin ja julki
arjenharmaan ortodoksisen luterilaisuuden
synkässä viikatetanssissa;
mutta jota ei yletä raapimaan - liian syvällä.

Harva sitä inhimilliset tekijät huomioon ottaen
edes yrittää - tuntuu se kutka vain niin hyvälle;
hervoton nauru vailla yhtään teennäistä.

Vahingon sietämättömän rietas ilo
on uudelleensyntymistä takaisin lapseksi,
aidon riemun kointähdeksi Naurumaahan;
heikommaksi ainekseksi,
jota paremmisto tuijottaa paheksuen kolmannella
"sivistetyllä" silmällään omaa pieruaan pihdaten.

Kaukana Kulttuurissa,
vasta jyleän outametsän keskellä huomaa
tämän perustuksiltaan mädänneen sivistyksen tolan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

DESAFiNADO

DESAFiNADO

Lumesta kylläinen aihkimetsä,
sielun humiseva kotitalo,
vailla yhtään ovea;
kokonainen onni yhtä suurta akkunaa,
sisään voi astua ken tahansa.
Mistä suunnasta tahansa.

Saa jäädä ikuisiksi ajoiksi,
jos sydän päätyy löytämään rakkauden
hiljaisuuden äänettömään mykkyyteen,
pois ei ajeta,
tilapäiset mielenhäiröt sallitaan
poistumisista ei pidetä lukua - sukua voi tavata.

Huojuvien puiden melankolinen bossa nova tartuttaa,
hypnoottiset sykähdykset ujuttautuvat vereen
ja pian - koko keho kaapattu hiusmartoa myöten.
Kuuntelemaan.

Aihkien ankaran väkevä voima puuduttaa
niitä vastaan painiskevat - käy sielu huojumaan.
Entisen elämän takaumat löysäävät pivonsa,
hellittävät lopen uupuneina tyhjin kourin.

Siinä tuoksinassa muuntuvat wanhat asiat uusiksi,
wanhan liiton foni puhaltaa piipustaan Desafinadon
ja sillä hyvä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HUNTU

HUNTU

Hahtuvat leijailevat maahan saakka,
taivas tyhjentyy untuvista;
musta aukko jää ammottamaan avaruuteen.

Katse kaihtaa tuijottamista iäisyyteen,
harhailee mieluummin epämääräisen satunnaisesti
sinne tänne keijutanssia leijuvien hiutaleiden myötä;
leuka kouriin nojaten,
luisevien käsivarsien tukiessa polviin.

Ja kaikki tämä yht'aikaa porstuan rappusilta;
viikattu porontalja pyrstön alla,
virahtaneet housunkannattimet riettaasti kahtapuolta,
nikitan reuhake vinksallaan takaraivolla,
kauhtunut ruutupaita kruunaamassa sarkahousuja.

Puukko pystyssä portaassa,
järeitä leivän viipaleita silottuna runsaalla voilla,
savustettua sianpoikasta mehevä könttä,
täysikuusta leikattuja vahvoja viipaleita.

Kaikki valmiina torjumaan ankaraa huomenen nälkää;
oitis kun kuksallinen
tahi pari on saatu kipatuksi käkättimeen.

Sade näyttää ehtyvän - selkenee,
mantu on kuohkean valkoisen hunnun peittämä runo.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TAiVAALLiSTA

TAiVAALLiSTA

Norjalaisen wanhan frouan hurmaava,
kotikutoinen taidonnäyte;
muikistelevat suut odottavat vesikielellä,
huulians' lipoen, ennalta luvattua elämystä.
Malttamattomina kovin - jo tovin.

Teoksen lohkomisessa karkuun pääsevät makuaromit
hivelevät vomeronasaalielimen hereitä soluja
haistimeen ulottuessaan;
räjäyttävät signaalin ponkaisemaan hopulla
ja oitis lyhintä reitiä humeetin mielihyväkeskukseen.

Sylki herahtaa kielelle;
vaikka mitään muuta mutusteltavaa ei vielä ole,
vain parahultainen lupaus syntisestä taikaherkusta.

Sellaisesta jonka edessä ankarinkin viikinki nöyrtyy,
sulaa juoksevaksi voiksi taideteoksen edessä.
Berserkki menettää raivonsa,
käy pitopöytään laukean lampaan tavoin,
lempein katsein - sieluns' putipuhtaana pulmusena.

Ja kun kaneli-omenapiiras lopulta osaa tiensä suihin,
niin harhailevia katseita sameiden silmien läpi;
jonkun sumenneen sielun ääneen ähkäisy:
"Aprillistako tämä taivaallinen piiraspohja on tehty?
Ei tällaista voi olla olemassa!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!