sunnuntai 19. helmikuuta 2017

LÖYTÖRETKEiLiJÄ


LÖYTÖRETKEiLiJÄ

Talvisella autiolla hiekkarannalla kävely on jotain;
sellaista lempeää tuudittautumista haihatteluun,
antautumista vähäpätöisen leyhähdyksen selkään,
kiskomaan haistimen aukot ammollaan sisään -
sielun tarpeisiin -,
ahnaasti suolaisen meren väkevää,
huikean muikeaa odööriä.

Tämä, tuo ja nuo - etenkin -
kun pääsy sannalle sisältää himpun verran lapion
tahi kolan hantaakeissa ähisemistä,
että jotta sinne pääsee tyhjin saapasvarsin.

Ensimmäinen ankara - raskas anturan leima -,
impyessä sannassa kiihottaa,
siinä vuoroveden tyyten vartavasten nimenomaan
juuri tähän tarkoitukseen siloittamassa hiekassa;
no se siltä ainakin jokahinen kerta tuntuu.

Ja miksei tuntuisi,
vaikka vain harva osa asujamistoa moiseen,
toisen luokan hassutteluun osallistuu;
onhan sitä maailmassa tähellisempääkin tekemistä.

Mutta se atmosfääri - kertakaikkiaan,
suljet näkimesi ja olet se uniesi löytöretkeilijä;
äärimmäisen valmiina havaitsemaan jotain uutta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Olin jo huolissani, kun ei miehestä kuulunut. Kateellisia ja kaunaisia runkkuja tuntuu olevan liikkeellä. Antaa niiden puskea ihan vapaasti päätänsä Karjalan mäntyyn.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi