HiMPULA

HiMPULA

Sektoriloisto kuvaa hyvin olemuksensa syvintä;
jos ei vaikka ihan nyt sen ytimessä olisikaan -
ihmisen lapsi -,
siis siinä ajatellussa valojen lähetyspisteessä.

Niin kuitenkin sitä mahdollisimman välittömässä liki,
sisällä tahi ulkona,
että oppii erottamaan olosuhteet kirjaimellisesti,
käsin koskettain;
näkökulmat kun pakkaa muuttumaan sään mukaan;
kuten tuuliviirillä suunta.

Pieni on se yhden ihmisen sielun tila,
himpula luilla tuettu nahkapussi äärettömän rannalla,
vähäpätö - ei toiselta rannalta erotu hiekan jyvästä
hyvässä lykyssäkään.

Siinä mielessä siis sektoriloisto - loistava keksintö -,
ajatellusta keskipisteestä lähtevät kaksi valoviivaa,
ulottuvat loputtomiin avaruuden toiseen päähän,
s-kirjaimen uloimpaan koukeroon saakka.

Siinä vierellä seisoessaan valon jatkumoa tuijatessa
sitä viimein joskus äkkää,
että jok'ikisen täyspäisen on kavahdettava ahdasta;
avoin sektorimalli se olla pitää näkemyksille -
ei hutkimaton putki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne