LASKENTAA

LASKENTAA

Aloitan seitsemännestä aallosta,
ehdin laskea pitkälti yhteentoista,
kuni vasta seuraava seitsemäs tulee.

Ne väkevimmät aallot lyövät reippaasti,
tohisevat bassoresonanssina,
kohisevat ihan eri äänellä
kuin net pienet onnettomat loiskijat siellä välissä.

Tasan eivät ole sielläkään käyneet onnenlahjat
vaikka aaltoja ovat kaikki tyynni,
luonnon ankara laki on sellainen.

Vain itse itsensä luomakunnan kruunuksi
nimennyt ihmisotus pullikoi sitä vastaan,
änkyröi ja vihtaantuu - koettaa selvitä sen kynsistä
vaatimalla itse keksimäänsä inhimillisyyttä kuvioon.

Mokoma aaltoilu ei sovi tietokoneen virtavoimaksi,
sehän vaatii tasaista ryöppyämätöntä siniaaltoa,
niin on ronkeli - ei kelpaa sille tuollainen huikenteleva,
sinne tänne hötkyilevä intervalli.

Kapusta piipittää sillä välin ranta-ahteessa,
varoittelee tallaamasta muniaan,
tai sitten ihan vaan muuten - ilman aikojaan -,
haluaa olla vissiin peruuttava kuorma-auto.

Oh-show-tah hoi-ne-ne