perjantai 24. kesäkuuta 2016

KOSKiKARAN ViRSi


KOSKiKARAN ViRSi

Äänetön tuuli myllertää,
ajaa itseään takaa lehvästöjen siimeksissä;
siellä täällä yksinäisiä väriseviä ritvoja.

Siunatunmaan ihme,
valon taivainen siinto veden yli taipuvan viidan läpi,
kuulto kuin silkkaa hopiaista untuvaa odelman yllä;
tuoksujen katkeamaton virta vehreästä.

Tämä hetki on sininen taika,
mystisen hengen salaperäinen tyyssija;
keskikesän tärkein tuokio elämässä.

Vuolaan kymen vaimea kohina jostain loitompaa,
siihen vihkiytyvien purosten solina vahvempana;
norot kimmeltävät sarastuksen valossa anturain alla.

Ukonjuhlan suurin hetki,
hiljaisuuden tyven laulu suvelle,
vesipatsaan loputon putoaminen täyttymättömään.

Rannan tuntumassa hartaita kasvoja,
tuijottavat kuohuvaan rintaan
kuin ihmettä vartoen;
koskikaran virsi kostean onsilonsa kynnyksellä.

Siinä kaikki mitä tarvitaan juhlalliseen toimitukseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi