PÄÄLLiMMÄiSiNTÄ
Sitä vaan niin helposti pysähtyy
kesken puuhastelujensa tuoksinan,
istahtaa kevyesti pukeutuneena verannan portaaliin;
kasvot käännettynä valoon
ja antaa muun olla.
Tämä on päällimmäisintä;
vastata auringolle salaperäisesti hymyilevin kasvoin,
samalla kun silmäluomien raosta ohuesti sirhottain
tutkailee oman elämänsä elinpiiriä.
kuunnellen ympäristön viestintää.
Pian äkkää juuri tässä tolassa
kykenevänsä kuuntelemaan myös itseä;
silläkin on asiaa - näemmä.
Ulos mouruava sielu pyrkii kaikin konstein
pujahtamaan vapauteen,
pyrähtämään jonnekin ties minne pilven longalle
haihattelemaan joutavanpäiväisiä.
Kannattaa päästää, mutta pysyä kyydissä.
Jos hairahtuu torkahdukseen,
mikä houkuttelu ja vaiva sitten onkaan
tovin päästä saada sielu takaisin tolkulleen,
mokoma pyristelee vastaan kuin pahainen kakara.
Kukapa hurmiostaan hevillä luopuisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi