keskiviikko 2. helmikuuta 2011

PiiHiN SAAKKA


PiiHiN SAAKKA
 
Valon kosketuksen tuntee voimakkaimpana varhan,
aamun ensihetkien utuisen harhan mentyä;
taivaanpiirin raottaessa kultaisia salaisuuksiaan.

Se säväyttää,
kuljettaa kihiseviä kusiaisia pitkin selkärankaa,
piihin saakka;
pörhistäin karvat kyynäristä, ketarista.

Sielu huojuu mykän tanssin,
epämääräisen ja taianomaisen,
oudon mystisen rytmin tukemana;
tavoittaa kyytiin,
kenties mielisi heittäytyä eetoksensa selkään
ja kiihdyttää keralla lentoon.

Juuri kun on  pääsemässä oikealle radalle,
matkalla huomisen äärettömyyteen;
arkiset asiat:
porokellon kalkatus,
ritisten kypsyvä pekoni pannulla,
mustan kanasen nokasta tulviva aromi,
loimujen seasta tulviva savujen tuoksuviidakko
parahultaisesti keskeyttää matkanteon tuonnemmaksi.

Siirtää hetkeä, kohentaa aikaa, korostaa taikaa,
ohentaa kynnystä irrota ja lähteä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Juuri tuollaiselta voi tuntua, kun päivä selättää yön ja valonsäteet hiipivät horisontin ylle....taianomainen hetki. Mukavata päivää sinne.....

    VastaaPoista
  2. Siukulle:
    Tuolta se tuntuu ja mukavampaa sinne. Täällä purkuaa.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi