maanantai 8. marraskuuta 2010

TOiMEENPANiJA


TOiMEENPANiJA

Hyvä veli, niin kuin parisen viikkoa sitten sovimme palaverissa, sinun on nyt käytävä toimeen niiden kaikkien perinteisten ja itse kehittämiesi taitojen pohjalta. Tämä on toimeksianto toimeenpanosta ja pyydämme että sinä toteutat sen parhaasi kykysi mukaan; isommin sivullisia asiaan sotkematta. Sain varmistetun tiedon, että hallitus on takkanasi yksissä tuumin.

Uskomme sinun ymmärtävän, että kyseessä on kansakunnan etu, vain vilpittömästi kansakunnan etu. Ei muuta. Kaikki tulevat sen tulevaisuudessa näkemään sellaisena ja sinusta varmaan joskus tehdään merkintä aikakirjoihin aikamme sankarina. 

Tästä perkeleen otuksesta on ollut jo tarpeeksi haittaa. Niin inimisille kuin yhteiskunnallekin. Kalliiksi on tämä otus tullut, kovin kalliiksi, eikä tolkkua näytä olevan näköpiirissä, niin että lihoiksi vaan. Toivottavasti saat kellistettyä sen ennen kuin vaalikampanjat alkavat täydellä tohinalla.

Polta tämä viesti piisivalkiassa heti kun olet lukenut sen ja käy toimeen.
                Nimismies

~~~~~~~~~~~~

Jossakin kaukana, tuiki tiettömän taipaleen takana, jänkäjonon perillä, armoton tappaja, kylmäverinen mies, mies jonka tavatessaan tavallista kulkijaa puistatti ja sai kavahtamaa heti paikalla, mytisti kirjelippusen pivoonsa. 
Otti sen uudelleen, aukoi ja siloi sen, luki sitten uudelleen. Sulki takaisin nyrkkinsä kunnes rystyset valkenivat. Otti sitten vielä kolmannen kerran viestin auki. Lukaisi ja siirsi käden piisivalkian ylle. Odotti kun tuli ampaisi lappusen helmaan ahnaasti, syttyi läpeensä ja niin ainoa fyysinen todiste jolla nämä kaksi inimistä voisi joku tutkija joskus yhdistää, haihtui savuna ilmaan - hui-hai.

Leevi Kusiainen kohensi tulta, siirsi nokisen kanan kyljen lähemmäksi valkiaa ja köllähti lavitsalle pitkäkseen. Otsasuonet pullistuivat tämän onean ja synkän, tummahkon, sekä ulkoilman runsaasti ahavoittaman miehen otsalla kun hän kävi miettimään ja pohtimaan mahdollista toimintastrategiaa ja -taktiikkaa. 

Kyseessä oli ilmiselvästi vaikea tapaus, nooh - vaarallinenkin, ainakin osittain, sillä eihän sitä tiedä etukäteen mitä yllättäviä tekijöitä loppupelissä ilmaantuu - silminnäkijöitä. Se on harmi, vain kuolleet todistajat kun eivät lörpöttele joutavia. 
Ne nyt kuitenkin on otettava sellaisina kuin ne vastaantulevat. Ne yllätykset. Ei ennen eikä jälkeen, vaan juuri sillä kohtaa.
 
Ankaraa oli työ humeetilla. Täysillä kävi älykäs ja terävä koneisto, osin vaistojen ryydittämänä, osin kokemusperäiseen tietoon perustuen. Moneen otteeseen piti asentoa vaihtaa, kaihtaa vääntämästä kehoaan silloin tällöin innoituksen mukaan saattamana. Näki että tämä mies osasi asiansa, eli niin wäkevästi mukana jo suunnitteluvaiheessa.

Pannu alkoi tuhisemaan. Leevi kirposi jaloilleen. Harppoi jykevän honkapöydän ääreen ja korjasi siitä kuksan kouraansa. Siirtyi sitten hällan tykö ja lorotti kuksan lähes täyteen. Käännähti sitten takaisin. Otti pöydältä tölkin, omskaakkasi sen huolella ja suhautti sitten kermavaahtoa koko koreuden päälle jota toisessa kourassaan piti.
 
Tämä oli tähellinen vaihe. Tappamisen suunnittelu vaati suunnattomasti inhimillisiä voimavararesursseja ja pitkän uransa aikana L. Kusiainen oli huomannut, että aidolla vaniljalla maustettu Lidlin kermavaahto oli parasta, mutta sitä nyt ei täällä Hevonpersiessä ollut saatavilla joten hollantilainen Cessibon sai tähän kuolemaan kelvata. 
Kuksassa sentään oli aitoa Café Brutal'a, kuten tällaisia töitä työskentelevillä perinteisesti yleensä.
Joku raja se persetti vieköön on pidettävä ja tolkku kun sentään on ammattilainen.

Pieni hassu detalji tähän lomaan. Leevin pienenä poikana opittu makuelämys korjasi taas potin. Kuvatunlainen, anhiton ja yksityiskohtainen suunnittelu palautti lapsuusajan muistot  hyvin usein herkkään mieleen ja niin tälläkin kertaa.
 
Isäin jälkiä kulkiessaan, nooh isänsä kanssa keralla arvatenkin, tapana oli ollut että ennen varsinaista tapposessiota oli tokenuttu, asetuttu ikään kuin wiimeiselle atrialle. Tehty torkkotulet, hurautettu kohvet ja sen ohella syöty paksusta rukiisesta leivästä vuolaistut lastut joiden päällä oli tolkun kerros muorin vasta kirnuttua voita. Sen päällä puolen tuuman paksuinen siivu Lihakunnan Metsästäjä-makkaraa. Paitsi että nykyisten integraatioiden jälkeen sitä teki Atria. Mutta sama se sille. Makkara kuin makkara. Metsästäjää kuitenkin.

Niinpä nyttenkin Leevillä oli varattuna tämän perinteen ja mielenteon takia pussillinen Taikaruis 100%-viipaleita, paketti runsassuolaista voita ja noin 1,212 kilon pätkä Metsästäjätangosta.
 
Puolessa välissä kuksaa se tunne iski, niinpä juomisentyö piti lopettaa ja alkaa sitä tehen vääntämään leivänpala voitettuna ja Metsästäjähöystöllä.
 
Nyt loksahti kaikki kohdalleen. Ajatus kirkastui välittömästi. Lieko sitten Taikarukiin ansiota vaiko perinteisen tavan ja tottumuksen? Joka tapauksessa hetkisen kuluttua Leevin kasvot hehkuivat innosta ja onnesta. Suunnitelman osaset roikkuivat ilmassa, tarvitsi vain poimia ne ja asetella omiin somiin lomiinsa. Kokonaisuus kasvoi, muodosti eheän kehän kohteen ympärille. Sitä vastaan oli tyhjä taistella. Itseasiassa peli oli saalistuksen kohteelta jo siinä vaiheessa menetetty tyystin.
Säälimätöntä tai ei, luonnonlaki. Vain parhaat selviävät, sehän on selvä.

Mutta nyt oli suunnitelma valmis. L. Kusiainen kurkotti istualtaan perintökalun, Sakon kolmenollakasin. Asetti sen polvilleen, sulki silmänsä ja siveli metallin viileää pintaa, väliin puuosista hehkuvaa lämpöä. Näki selvästi että mestari rakasti työkaluaan. Sormet hamusivat ja osautuivat pikkutarkasti oikeille paikoilleen. Tuhannesosasekunnin pysähdys ja sitten kädet tempaisevat aseen sojottamaan Sotamarsalkka Mannerheimin vieritse akkunan läpi kuultavaa kuuta.
 
Kertynyt adrenaliini purkautui vähitellen ja Leevi Kusiainen otti takakäteen ylälavitsalta Bushnell'n kiikarin. Ruuvasi sen paikoilleen. Silmäili vielä piippua myötä ja nousi, asetti työkalun hellästi yläriksille omaan makuupussiinsa.
Iltatoimet sujuivat niin normaalisen tapaan kuin mitä onean oloisella, mutta ammattitaidostaan selvästi ylpeällä tappajalla pitää mennäkkin.
 
Iltapesun, -pisun ja hartaushetken jälkeen oli  tämä Kusiainen vielä kahden vaiheella, kutooko kinnasneulalla aloittamansa lapasen loppuun vai siirtääkö tuota tuonnemmaksi. Siirsi tuonnemmaksi, puhalsi lyhdyn sammuksiin, toivotti itselleen hyvä yötä ja tulevaa työtä.
Kääntyi sitten selin pirttiin nähden ja alkoi nähdä heti kohta unta tulevista tapahtumista.
~~~~~~~~~~~~

Varhaisaamu sujui isommitta kommelluksitta. Leevi Kusiainen varttoi itsensä, sysäsi uksen auki ja pujahti äänetönnä ympäröivään luontoon. Ikään kuin sulahtaen kokonaisuuteen.

Hämärän väistyessä Kusiainen makasi korkealla joentörmällä, vastapäätä joen toisen rannan tiheää vitelikköä. Oli jo tunnin makoillut siinä kärsivällisenä, ääntä pitämättä, ase ulottuvilla. Naakimaan ei hevin lähtisi.
 
Varovainen liikahdus, vesat taipuvat syrjään, tumma sarvipää kamuaa varovasti jäälle, katselee ympärilleen epäluuloisesti. Asettuu lopulta ja käy nauttimaan luojan tarjoamaa aamiaista. Seuraan liittyy pari lehmää ja mulli. Sopusoinnussa sojuu nyt elämä.
 
Paitsi että ylhäällä joen penkalla Leevi kohottaa kiväärinsä poskelle, hivuttaa tähtäimen ristikon sarvipään selkärangan tasalle. Miettii: "Kun vielä viisi metriä kuomaseni liikahdat. Tuon männynkäkkärän kohdalle. Siihen sinun elämäsi loppuu. Loppuu maallinen vaellus ja autoilijoiden kiusaaminen. Minä siirrän sinut sellasille tantereille, että yksiäkään hautajaisia ei sinun vuoksesi enää hirvivahinkovakuutusyhtiön piikkiin pidetä. Olet sinä saatana niin paljon tuhoa aikaan saanut!"

Sarvipääuros ottaa toivotut askeleet, asettuu männyntöppyrän kohdalle. Sormi on jo aikaa sitten vetänyt etuvedon pois. Enää on jäljellä tuomion julistus. Etusormi puristuu. 
JYRÄHDYS! 

Tulikuuma herhiläinen hylkää hopulla rihlat ja omin nokkinensa osaa lopun, läsähtää sarvipään selkärankaan hirvittävällä iskuvoimalla. Räjäyttää sen tuhannen pillun palasiksi, tuusannuuskaksi. 
Sonni putoaa polvilleen. Viimeinen potku. Elonkipene silmistä katoaa sukkelaan. Maallinen vaellus on ohi. 

Leevi Kusiainen kiiruhtaa jään poikki paikalle. Toteaa tilanteen. Pistää textarin nimismiehelle. Ja kääntyy kotimatkalle laskettuaan veret.
Erimiehet tekee ruumiita ja erimiehet siivoa ne.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Wanhempana sitä pystyy muistamaan mitä hyvänsä, on se tapahtunut tai ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi