tiistai 9. marraskuuta 2010

NOETON SiELU


NOETON SiELU
 
Revontulet sykkivät mykkinä taivaankaarella;
räiskyvät, läiskyvät,
liehuvat, riehuvat
ja muuttavat sävyjään ikiaikain alusta.

On jälleen se yksi ainutlaatuinen hetki
jolloin karkelon voi kuulla näkemällä.

Aistimet tulvivat sfäärien harmoniaa,
tyynnyttävät ryytyneen nokisen sielun.

Niiden uupumaton tanssi kiehtoo aina -joka kerta,
ei ole vertaa,
mystinen henki kahmaisee mukaansa.
Tempaa syliinsä niine hyvineen.

Pian mitätön katsoja liitää kaikkeuden yllä,
erkanee tomumajastaan,
entää hetkessä sinne minne vasta haaveillaan.

Kaje viiruttaa maanpiiriä koin suunnassa,
häivyttää voimistuessaan liehuvat taivaan valkiat.
Kultaa kaiken osuessaan.

Huomen roihuaa loimuten ilmiliekeissä.
Noeton sielu palaa harmaaseen maailmaan
aurinkotuulella ratsastain.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

3 kommenttia:

  1. Minen o IKINä nähny revontulia. Harmittaa kyllä.
    Akka

    VastaaPoista
  2. Luonnonlapselle:
    Kiitän, kyllähän täällä nyt on luonnonnäytelmä menossa. Enpä tahtoisi pysyä poissa juuri.

    Akalle:
    Kyllä nyt olisi jo hyvä ja korkea aika nähdä.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi