SONATiiNi SÄRKiLAHDELLE
Ohut kalsea vastale sivalsi heti kun laskeusin jäälle.
Vyötin oitis kulkkuni villaisella liinalla
ja puskin pääni sekaan tunteista välittämättä.
Hehkuvat neulat pieksivät kasvojeni viatonta hipiää.
Näköpiiri kaventui olemattomiin. Sinnittelin. Tarvoin.
Kyllästyin - aikansa kuta, ei päätä, ei häntää,
paitsi koirujen tietty.
Kun kiepsahdin takaisin paluuseen,
edessäni siinsi hutero sävellys myötävaloon.
Nuotit vitilumen siloittamalla hangella hujan hajan.
Syntyivät taaperrellessani vastaseen.
Katsahdin että kappas vaan, soma pieni impromptu.
Tarkemmin katsottuani päädyin peruuttamaan
ja vakuutuin mokoman olevan sonaatti.
Tovin askellettuani huojensin sen kepeäksi sonatiiniksi,
tässä tapauksessa takajalkaparini mallasi jotain
soittovempelettä jolla määrätään piisin tahti.
Kotoutuminen sujui iloisesti hoilaten, moniäänisesti.
Kaiku kiiri kahtapuolta rantoja,
törmäten kohdallani hyvin runsaasti väärin laulettujen
nuottien kakofoniseksi sinfoniaksi.
Lasettelin vettä waka wanhan Wäinämöisen tapaan,
jää tosin päkiöiden alla, mutta kuitenkin.
A cappella - vähät välittämättä koirujen kritiikistä.
Elämä on sitten kaunis.
Ohut kalsea vastale sivalsi heti kun laskeusin jäälle.
Vyötin oitis kulkkuni villaisella liinalla
ja puskin pääni sekaan tunteista välittämättä.
Hehkuvat neulat pieksivät kasvojeni viatonta hipiää.
Näköpiiri kaventui olemattomiin. Sinnittelin. Tarvoin.
Kyllästyin - aikansa kuta, ei päätä, ei häntää,
paitsi koirujen tietty.
Kun kiepsahdin takaisin paluuseen,
edessäni siinsi hutero sävellys myötävaloon.
Nuotit vitilumen siloittamalla hangella hujan hajan.
Syntyivät taaperrellessani vastaseen.
Katsahdin että kappas vaan, soma pieni impromptu.
Tarkemmin katsottuani päädyin peruuttamaan
ja vakuutuin mokoman olevan sonaatti.
Tovin askellettuani huojensin sen kepeäksi sonatiiniksi,
tässä tapauksessa takajalkaparini mallasi jotain
soittovempelettä jolla määrätään piisin tahti.
Kotoutuminen sujui iloisesti hoilaten, moniäänisesti.
Kaiku kiiri kahtapuolta rantoja,
törmäten kohdallani hyvin runsaasti väärin laulettujen
nuottien kakofoniseksi sinfoniaksi.
Lasettelin vettä waka wanhan Wäinämöisen tapaan,
jää tosin päkiöiden alla, mutta kuitenkin.
A cappella - vähät välittämättä koirujen kritiikistä.
Elämä on sitten kaunis.
Oh-show-tah hoi-ne
Voi miten heino kuva. Koirahan kurkii ihan ihmeissään " mitä se isäntä koilottaa" sitä ihan selvästi naurattaa moinen touhu.
VastaaPoistaAmalialle:
VastaaPoistaKoiruilla on kova osa.
Somasti sanottu impromptusta:)
VastaaPoistaArjaannelille:
VastaaPoistaNo siltä se aluksi näytti. Impromptulta.