ÄiJÄNKÄPPÄNÄ

ÄiJÄNKÄPPÄNÄ

Kummallista on martaan loppu,
tämä talveen asettuminen;
sään äkeää ämpyilyä tuokio,
hetken kuin horna pääsemässä valloilleen ruoskineen,
toisella erää pakkanen polttelee kynsiä ja poskipäitä.

Sitten jo lauha leyhähdys,
asettuu tyyten tyveneksi;
pakkolomauttaa tuuliviirin,
seestyessään värjää taivaanpiirin helvetin lieskoiksi.

Niin pistämättömän hiljaista.
Sääilmiöt oleilevat miesmuistin takana,
tuntemattomassa hampaattomina,
osaamatta sen kummempaa pysyvää.

Tekee mokoma oikkuilu levottomaksi,
mihinkään ei osaa tarttua
kun ei osaa arvuutella tuntia pidemmälle
mitä sieltä on seuraavaksi odotettavissa.

Äijänkäppänä astuu rantteelle,
sanoo epähuomiossa kissalle: "kissa";
kaikki kylän kollit höristävät pankoilla korviaan,
neiti-ihmiset hipaisevat vanhasta muistista peräänsä,
kohentavat sipaisemalla vuoden wanhaa kampaustaan
ja varmistavat peilin edessä hymynsä maireaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KAiKENLAiSTA VAiVAA

KAiKENLAiSTA VAiVAA

Mieli vie, saanut rietas otteen,
kutittaa takaumilla makuaistimia;
sellainen mielenteko - tyhjä on panna kampoihin
kun on saanut päähänsä - taas ties mistä.

Vänkää mokoma - korvamatona soi;
tulen tarinoita on päästävä kuuntelemaan.
Ja missäs se parhaiten suontuu kuin torkkotulilla.

Kaikenlaista vaivaa laiskansutjakkaan,
vermeilyyn ihastuneeseen raatoon,
saa tuo omin päinsä ailahteleva mielen lento.
Senkö täytistä
ja mistä lemmosta se nyt tähän lennähti?

Ei auta - rillaa koko ajan mielessä;
ei anna muuta puuhata,
parasta nakata hynttyyt niskaan,
ottaa kirves vyölle ynnä lähtä tallustamaan kuolpunaan;
tuttu kanto siellä,
pieksän sen tuhannen pillun päreiksi
ja tyrkkään tulen torkkoon.

Istua kakotan pölkyllä nälkään saakka;
hörpin kohvetta ratoksi,
kuunnelkoon tulen jorinoita sielu,
saanpahan mielenrauhan toviksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JÄÄ JÄÄ

JÄÄ JÄÄ

Aarnimetsän pyhä hämy horjuu,
lakkapäät alkavat erottua;
siimeksen esirippu repeää jängän reunalla,
mieli torjuu julkeaa muutosta.
Koura hamuaa otetta ryhmyisestä käkkärästä,
toinen pyhkäisee otsaa reuhkan alta.

Kieli potee sanojen puutosta,
hokee yhtä ja samaa karkeaa sanaa;
sielu sadattelee pidättelemättä.
Kukaan ei ole kuulemassa kuinka puukko jäi pirttiin;
viimeinen kurki lähti syyskuussa.

Sarastus kiehittyy asentoon,
sinivalkoinen kuulas ennakoi upeaa valoa,
yhteys kahden hämärän välille syntyy ilmiöstä.

Hohkava lakeus houkuttaa rannan rampilla,
koukuttaa syövereiden ylle kantavilla ulinoillaan,
jää vahvuu - tekee eroa emästään,
muuntuu synnytyksessä omaksi itseksi.

Rahiseva ahkion ääni häipyy,
haihtuu kajeeseen hahmon vajuessa olemattomiin
tumman vastarannan tuntumassa.

Jää jää jäätymään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HUURUN HAiVENiA

HUURUN HAiVENiA

Kirpakka pakkanen enteilee kirkasta päivää,
kummasti muinaisten esi-isien jättämä haikeus valoon
palautuu kenties satojen sukupolvien takaa tuoreena.

Tämä havahdus saa alitajuisesti,
ikään kuin refleksinä järjestelemään päivänsä niin,
että jossakin vaiheessa - muun hyörinän lomassa,
voi keskittyä hölläämään hetken haipuvalle auringolle.

Jokin mystinen wimma vain pistää seisahtumaan,
kuuntelemaan sanattomia hyvästejä,
viestejä jotka ennakoivat tulevaisuutta,
havaintoja ympärillä vaikuttavista olosuhteista.

Kopiseva kirsi - valkoisen huovan peittämä;
kujeilevien säteiden heijastamia helmiä vastavalossa,
huurun haivenia oksistoissa.
Sinistä hetkeä enteilevää kaikki tyynni.

Kaamos - yöttömässä yössä tiinehtynyt sinisen emä,
astuu vakain, määrätietoisin askelin kohti,
käy väkevänä päin - tunne vahvistuu jok'ikinen aamu.

Sielu kuohuu jo nyt levottomana odotuksesta;
odottaa kiihkeän malttamattona - hupsu,
päästäkseen varjojen kera huikentelemaan
viidenteen ulottuvuuteen - jopa kuudenteen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KUTU

KUTU

Sen verran kiristää aamusta että jää soittaa;
ensimmäinen vongahdus kiirii oitis jäälle laskiessa,
jatkaa tämän maailman loppuun - ulapalle,
vaipuu syvyyden yllä tuppisuuksi.

Huoahtaa pitää,
sen verran oli möykkyinen taival muutaman,
iät ajat sitten wanhettuneen,
lähes umpeen kasvaneen vitelikköisen juoluan rantoja;
sitten pudasten sulat silmät väistellen.

Lähes mustassa lumessa päristen perille apajalle;
oletetulle apajalle.
Mitään merkkiä ole, ei nuotiota, ei palavaa pensasta,
että suvunjatkamisen hillitön wimma olisi
Ahtolan kuomilla käynnissä.
Testi koestus - silmäkoon haarukointia.

Katse haravoi perinteistä lakeutta;
ei vielä vihollisten keppejä jäästä törröttämässä.
Ankarasti innostaa - entiset hirmusaaliit häräkehtää,
hurjuuden myrkky pakkautuu vereen,
himo pakahduttaa - raatelee sielua;
viimeinen etappi on hetkessä rynnätty.

Kaira syö ahneesti jäätä - haaratuura rouskuttaa,
nauraa hohottaa mustan syöverin pärskyvälle silmälle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HENTO OTE

HENTO OTE

Pakkasen puremat kokkareet rapisevat somasti,
hyytyväin äänten kuoro napsaa metsän kaiussa;
ulkokultaisuuden hemaisevan dubleen
on vitelikkö riippinyt tyyten,
tilalle ankaraa orastavaa hämärää.

Jäljellä vain päivällä häivähtävän hetken viivähtäneen
auringon säteiden rippeet.
Viiruttavat poikkiteloin koskematonta palasta
johon anturan jälki jää kiemuraisena jotoksena.

Riitasointuna riekon jäljet,
helminauhana ristiin rastiin polun poikki;
ei herran aikoihin tätä riemua tällä perällä,
edes hakemalla hakemalla ja nyt sitten.

Vaan hetipä on Reposen Saatana eineen haistanut;
tuossa ja kuonoaan lumeen tukkinut
ja tuossa.
Vainasta epäillään syyksi omaan katoonsa,
antaa liian usein punakarvaisen ovelan viekkauden
yllättää itsensä lumesta unesta.

Vaaleanpunainen pisara lumella - hento ote.
Painajaisunen häilyväinen kuolemanuhka
on muuttunut kuolemaksi Kyöpperin kuolpunassa.
Jäljet räjähtäneen kiepin tykönä kertovat sen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SUTTESGÁLDU

SUTTESGÁLDU

Herran vuonna lähteellä,
mustana hohkaa sulan rasvainen silmä,
lompoloksi paisuneen kaltion tyven kuvastin;
kertoo - muttei paljasta millaista elämää
sen ranta-ahteilla on vuosituhanten saatossa vietetty.

Voittiko väkevän kiiman anhiton riettaus pyhyyden
vaiko toisinpäin ja tola jäi sille tielleen?
Kieltämättä viehättävä paikka lisääntyä,
otolliset elinolosuhteet
jo alkujaankin wanhoina syntyville vunukoille.

Sula vesi jatkaa valumistaan - ikuista virkaansa,
solina värisyttää kehoa,
henkeä on vedettävä hartaasti,
väkisinkin tuntuu kuohuttavan;
raskaat jalat vastustavat kapuamista.

Juovuttava vaikutus tunnelmaan - seista tievan päällä;
kun onea kulopussikoi aprikoi oksalla tulevaisuutta:
"Tuleeko kuolema tiaisen kautta?"

Sitten harjukaraseppä, lepässä - hieman alempana,
manaa ankaraa elämää,
katuu luomista ja huomista.

Otan termosmukista juomista ja ihmettelen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ANASTUS

ANASTUS

Ajatuskävely jäällä,
karkean rahisevaa ääntä;
kaukana siitä lapsuuden narskuvasta
joka hymyilytti kun se kuului pilkkopimeässäkin
ja sitä ihmeenä - narlskuvaa lunta,
sorauttaen mummulle kerrottiin.

Koiru saavuttaa hulluuden riemun,
laukkoo sikin sokin pää viidentenä jalkana;
ei meinaa tulla tajuihinsa kuunaan.
Varokaa hullua koirua - tarttuu.

Jää siirtää askelen painamia hyvän matkaa;
vaikka kantaa hyvin - volahtee vielä ulapalla.
Uusi hiljaisuus katkeaa,
kun antura liikahtaa humeetin perässä,
suuri aavan autius kouraisee sielua.

Pakko ääntää - ulvahdus kiertää rantoja viikon
ennen kuin palaa kaikuna laskevan myötäpäivän puolta;
varistaa tullessaan käkkärästä loput,
tuulelta säästyneet lumenrippeet.

Värimaailma anastaa mielen,
kaappaa syleilyynsä - haltioittaa, varastaa kielen,
ilmiöt seuraavat toisiaan niin peräkanaa,
ettei kaikkiin ennätä reagoida.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JOEN KUVA

JOEN KUVA

Joki lopettaa suoraviivaisuutensa,
käy kuin kiusalla änkyräksi;
eheä kansi ehtyy,
kuohut pakkaavat lakkaamatta hyydettä valleiksi,
jääveistoksia syntyy sikeämpään kuin katsojia.

Onsia, häränsilmiä, siltoja,
jätin tekohampaat irvimässä taivaanpiirille;
päivittäin muokkautuvaa,
hidastettua videotaidetta ajanrattaassa;
ilman kuvaajaa ja leikkaajaa.

Näkymä on joka suunnasta kiehtova,
aina katsottaessa uusi - pöyristyttävä,
valojen ja varjojen summittainen kummittelu;
sommittelu sellaisella intensiteetillä,
että väistämättä saa aikaan kateusreaktion,
vaikkei tässä niin kovin suuria hinkuja
näkymän muokkaukseen olekaan.

Vähemmästäkin mieli kuohuu;
järki sanoo - ei tässä vielä kaikki.
Ei niin,
kokonaisuuden suunnittelu on otettava työn alle,
on pohdittava miten osaa katsoa oikein,
vasta sitten syntyy kuva;
olemassa olevan sietämätön wimma.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LÄHTÖ

LÄHTÖ

Aikansa on tultu,
pysähdys korkeimmalla kohdalla,
taivas on punaista punaisempi;
haukkaa ahnaasti jänkää,
kuin raavaat miehet palowiinaa.

Kun ketään ilmeistä ei ole näkyvillä,
sielu vapautuu - irtisanoutuu povesta ilman aikaa
ja kaivautuu lammasliivin mutkista.

Pyrähtää karahkalle ravistelemaan siipispankkojaan,
sukii itseään kaikin puolin
sekä päästää ilmaa vatsasta ulos;
siltä se ainakin kuullostaa.

No hyppää sitten siivilleen;
sanaakaan hyvästiksi sanomatta lähtee lonksuttamaan,
Kaldoaivin suuntaan kaartaa - puuntavia pilviä päin.

Tämä rajaton aukeus - martaan harras sävel,
ikuisen hiljaisuuden ääretön mykkä meri,
yksinäisyyden rietas tunne.
Humeetissa värähtää - nytkö lempo lähti kokonaan?

Mielipuolinen ajatus kiertää labyrintissä;
tulikiven katkuisia saatanoita syöksyy tunturiin.
Huudan äänettömyyteen - vastaus jää sille tielleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PALAVERi

PALAVERi

Taivaanpiiri pitää pintansa,
kultainen viiru väkevöityy sarastuksen oireista,
ilmestyy aamunkoissa kaakonpuolesta tunturien takaa.

Uskomaton värileikki,
epäuskoisia silmiä hierretään,
kierretään päätä pöllön tapaan;
tulematta sen hurskaammaksi.

Kauneuden ihailijoiden vähäläntä ja -pätöinen sakki
kokoustaa räjähtäneen maitolaiturin rippeillä;
joutilaiden palaveri tyhjänpäiväisyydestä,
taivaanrannanmaalareiden työnjako,
tuumii utua putkeen painava rekkamies Sisun sisällä.
Kone murisee ankarasti, mutta säästää raukat.

Kahden sielun haihatteleva symposium;
ei tungosta, etuilua puheenvuoroissa;
kaikille riittää
ja osa rannasta jää näillä näkymin käsittelemättä,
sillä urakoista ei kukaan innostu;
kauneus ei iholle hikeä kaipaa.

Puuntavat pilvet vahvistavat sinne tänne pälyileviä,
uteliaan epäröiviä katseita;
vielä on harkinta-aikaa laskeutumiseen,
siniseen vielä tovi ja kotvanen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MOOSES

MOOSES

Ammoin kesällä elävältä kuoliaaksi runnottu paju,
nyt se kalisee ravissa;
äänen erottaa katsomallakin - sellainen ilmestys,
jos joku viitsii huomata.

Matalan auringon valo siilautuu
elottoman lehvästön läpi punervana,
siksi sattuu silmään näkijälle,
piirtyy verestävänä väriläikkänä valjussa,
harmaan mustavalkoisessa,
kaiken toivonsa heittäneessä maailmassa.

Jäljellä enää satunaisten värien poimiminen;
yksi kerrallaan,
ihan sitä tehen,
niillä töin suorastaan;
tästä oudosta synkän oneasta sadunmaasta,
ennen lopullista tilapäistä menetystä.

Ja löytyyhän - totta Mooses;
ottaa silmän näppiinsä ja katsoo,
vedestä ja jäästä!

Kyse on apean mielen kapean kynnyksen ylittämisestä,
kehtaamisesta senkin jälkeen
kun muut jo sanovat pelin menetetyksi pillit pussissa
ja vaipuvat laumoittain ankaraan talviuneen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AiKAMERKKi

AiKAMERKKi

Kaamosta uhkuvat raskaat tunturit joka puolella,
elo keskittyy yhä pienemmälle alueelle,
elinpiiri kutistuu kuin pyy maailmanloppua ennen;
pieneneviä ympyröitä - vähäpätöisiä eleitä.
Siimekset suutelevat toisiaan.

Suuria asioita ei ole,
pienimmistä pienimmätkin saavat merkitystä,
kärpäset kasvavat härkäsiksi - tulevat käsiteltyä.
Sininen hämärä on mielen suojamekanismi;
kiimasta tulee rietas ajanviete.

Ja sitten joskus kun varjot palaavat sielujen kera,
katsotaan asioita taas valosta käsin,
tammikuun puolivälissä - valkoisten hankien keskeltä;
koko skábma menettää merkityksensä.

Jää mielensyövereihin pelkkänä sinisenä hämäränä,
siimeksestään haileana hohkavana aikamerkkinä,
valon ja varjon rajapyykkinä.
Ei sen kummempana.

Niin luontaista,
niin luontaista ihmisille,
joiden esi-isät ovat asustaneet Ultima Thulessa,
valon- ja varjon ankarassa maassa vuosisatojen ajan;
kenties vuosituhansien.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

CiRCULUS ViTiOSUS

CiRCULUS ViTiOSUS

Valkoinen palaa maisemaan pikkuhiljaa,
jälkeen mystisten vaiheiden,
ihmisten mieltä oudoksuttaneiden pitkin syksyä.
Miesmuisteja on selattu ja kerrattu sellainen pino,
ettei toista laitaa ylety katsomaan.

Lämpötilan vaihtelut,
äkilliset - ennalta arvaamattomat,
kuin mielipuolen mielenkäännökset,
taitavat vihdoin olla ohi;
sää käy jantumaan.
Talvi pääsee selän päälle
ja ottaa niskalenkin ilmastonmuutoshallusinaatiosta.

Pakkanen ryhtyy oikealle tolalle,
asettuu hoitamaan roolinsa mukaista kylmähuoltoa
kestävän kehityksen hengessä.
Lunta rantteelle ja tupaankin,
jos ei huoli anturoitaan kopistaa.

Yölliset, työlliset lumisateet - circulus vitiosus,
noidankehä päivittäisjoutilaalle taivaanrannanmaalarille,
pikkutarkkaa kolaamista reunasta toiseen
ja sitten sama uudelleen - vuorotta.

Enää ei talvea huudella, ei kyseenalaisteta tuloa;
pikemminkin mietitään kuumeisesti sen pois menoa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HEROTES

HEROTES

Ynseä kissi lojuu porstuan kommuutilla,
tasaharmaa hyvin syöny motlake
raottaa toista silmäluomeaan neljänneksen;
yrmeä kaikkivaltiaan katse,
monimurhaajan keltaisen silmän tuikea häivähdys.

Niin nyrpeän ylimielinen,
että sisäänastujalle tulee oitis tympeä olo;
tuonko siunauksella tässä sisään käydään.
Lemmonko Herotes se luulee olevansa?

Kavahtaen - hieman kaartaen varmuuden vuoksi,
muutama askel eteisen matolla;
tiedä näistä tätien lempeistä saatanoista.

Lenseän kutittava asiantynkä muuttuu penseäksi;
ennen pirtin oven aukaisua hämmentävää empimistä,
oliko se tosissaan vai eikö?

Ujo koputus - elämä on sittenkin arpapeliä,
kevyitä askeleita tuonpuoleisesta - ovi raottuu,
vähinpiinsä pukeutunut frouashenkilö kujertaa;
"Tulehan sieltä Mörkö - ollaan jo ootettu."

Sielu ristinmerkkiä hapuillen käy nuori vieras paratiisiin.
Tunturissa sammutetaan valot.
Revontulten voihke kuuluu rantteelle saakka.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MUiNAiSJÄÄNNE

MUiNAiSJÄÄNNE

Lumet ovat tulleet jäädäkseen vuoden yli,
asettuneet koivun kiikkerille ritvoille niin taiteellisesti,
että tiaisen pieru saa ne varisemaan;
murtamaan pysähtyneisyyden selkärangan
törröttävien korsien kaarille päätyneillä hiutaleilta.

Pikkupakkasessa hopeisena valuva tähtisade
saa aikaan sadunhohtoisen ketjureaktion
johon tuulen leyhähdys mieluusti tarttuu
ja pöläyttää näytöksen oitis suinpäin minne sattuu.

Siunatuksi onneksi viimeisiä ei viedä,
uusia taikapilviä valmistuu tämän tästä
ja sarastavaa aurinkoa vasten ne kutittavat nokkaa
hipaisemattakaan sitä.
Kiehtovaa.

Kutitus lienee muinaisjäänne lapsuuden talvista,
pyryistä joissa metsästettiin leijuvia hiutaleita kielellä,
haistimiin osuneet hituset hipelöivät sietämättömästi,
lopputuloksena lähipiirin kattava täydelinen pärskähdys,
kaikkien aivastusten äiti.

Miten sielua riipaiseva takauma kaikenkaikkiaan
onkaan tuo niin tuikitavallinen pyry;
kumpuaa humeetin syvyyksistä yhä vielä
lapsuuden ensimuistoihin pehmeästä valkeasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KiLPAKUSiJA

KiLPAKUSiJA

Kaikessa rauhassa,
sielun tiedolla täyttyneessä tilassa,
humeetti täynnä vielä kirjoittamattomia unelmia,
muistiinmerkitsemättä;
tunturin rinnettä alas sik-sakkia,
peurain ikiaikaista kiemurtelevaa ranniota.

Ja vastaan tulee kiivastuneen oloinen,
tuhiseva, palavasilmäinen karvanaamainen sonni,
pysähtyy arvioimaan kumpi sortuu kaidalta polulta;
lähättäytyy takajalat haralleen.

Käy niille sijoilleen kusemaan tietoa - kilpakusija,
kusee, kusee, kusee,
lammikko allaan kasvaa,
sulattaa vähäisen karstanteen,
muuttaa polun niljakkaaksi jääksi;
vähäpäinen media hälisee tietotulvasta.

Kun kokoaa voittajana itsensä,
lentää luikkaalla persielleen,
saa siitä vauhtia ja on pian menossa myötäleeseen
sellaista haipakkaa,
että siitä on oksat pois - mistäpä niitä tunturissa.

Jatkan laskuani, kierrän kusen;
humeetti yhä täynnä kirjoittamattomia unelmia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PARi SAVUA

PARi SAVUA

Ylös tunturin kallasta,
kaikilla neljällä tassulla palasta kuopien;
maanpiirillä väkevä rako - oheneva viiva,
kultaiseksi korreksi kuihtuva.

Tuuli asettuu surusta iloksi saman tien,
juoksutus pysähtyy,
kulveet hyytyvät niille sijoilleen.

Aaltojen peittämä kiire,
valon viimeinen estraadi esiriput levällään yhä
vaikka laaksoa hallitsee pian ikuisuuden kestävä kaamos
aina valaistuun loppuunsa saakka.

Kylä lepää koskemattomana joen polvessa,
pari savua poraa reikää taivaanpiiriin,
hileinen musta virta kutvailee,
sinnittelee laiskasti painovoimaa vastaan.

Muutama kusiainen alhaalla maanpohjalla,
erottuu vaivoin pitkällä silmällä;
raahaa poikastaan narusta kiskoen.

Muuten on niin hiljaista,
että kuulee laulun tämän taulun takaa vakaana;
Jäämeren ankara sävel,
nousemassa kiivaana vastavirtaan uomaa pitkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PATHOS

PATHOS

Tunturin kiireltä näkee hyvin ja kauas;
on pitkä matka,
mutta seesteisessä säässä tulevaisuus
tuntuu olevan himasella kosketeltavissa,
vaikka täystuhon ilmapiiri heijastuu
huojuvana synkästä virrasta.

Maailma on nähtävästi kaunis,
vain sen sisällä riutuvat paremmat ihmiset vääristävät
sivistyksellään katalasti koko kuvan;
tekopyhät nenäihmiset kertovat maksusta samaa vitsiä,
jankuttavat kokonaisen viikon typeryydestään,
heikompaa ainesta syyllistetään mustasta kurjuudesta,
yritetään saada maksamaan koko lysti.

Kalmaiset lauttarivistöt kahtapuolta väkevää raumaa;
kloonatut Kharonit odottavat hyvin maksavaa rahtia;
kysyntää on kohtalaisen tasapuolisesti,
viitta Manalaan on potkaistu nurin molemmin puolin.

Hiutunut raato raahustaa paikalle kaluttuine luineen,
kaikki on pelissä - vain se viimeinen kolikko puuttuu;
elämä annettu aikoinaan ahneudelle,
lähipiiri syöty hengiltä, maailma paskannettu täyteen.

Kaikki pärjäävät ilman julkista kilpailutusta;
kauppa on vapaata - sielut valitsevat itse.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JALAT HARALLAAN

JALAT HARALLAAN

Runo ja arki,
karheaa lumista rousteikkoa niin petoksellisena,
että on harkiten käveltävä jalat harallaan silloin
kun muut eivät näe ja luule;
jos haluaa palata ehyenä kynänsä ääreen.

Plusmiinusnolla on petollisempi huojuvaa uskoa,
lähes politikkojen tasoa;
tasaista valkoista samettista alavaa kattavasti,
niin herkkää - niin kaunista pyöreinä muotoina,
että jo sitä silmäillessä vierähtää kyynel poskelle,
kastellen suupielen,
valahtaessaan leuankärjestä maailmalle.

Ja kuitenkin totuus saattaa koittaa
jo heti toisella tai kolmannella;
äkin yllättäin sitä huomaa loikovan maassa pitkänään,
kyseenalaisessa asennossa.

Vähintäänkin yllätyksestä kipua tuntien ellei muutoin;
ilman että olisi ennättänyt lainkaan miettiä,
kannattaako heittäytyä suosiolla maahan
ennen kuin lentää persielleen.

Puno maatessais runo riettaista sanoista - tosi väkevä,
jos et muuta tekemistä siihen hätää keksi
ja kamua ylös ennen kuin ihmiset näkevät.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HYVÄ EiNES

HYVÄ EiNES

Ahnaasti tervasta haukkova,
huojuva liekin varjo värjää tyyniä kasvoja;
mietteliään eleettöminä ne seuraavat
kuinka hehkuva puu hajoaa,
murenee pala palalta pienemmiksi yksityiskohdiksi.

Savunkiekurat leijailevat hyvässä järjestyksessä
kotvan matkaa seestyvän taivaan suuntaan,
antavat tietä toinen toisilleen herramiesmäisesti,
kuni tuulen viri vasta saa niistä otteen
ja pyyhkäisee selkäänsä.

Loimotus maalaa aihkien rungoille mielikuvitusta,
menninkäiset, maahiset - tontut ja keijut
puikkelehtivat kilvan varjojen kera - hilpeinä,
toisiaan takaa-ajaen;
saamatta tulilla istujiin kummostakaan innostusta.
Hyvä eines on tehnyt tehtävänsä.

Kun on kystä kyllin mahalaukkuun lapettavaksi,
jää loppupeleissä ympäristön pienet yksityiskohdat
ja nyanssit toisarvoisiksi.

Sitä arvostaa täyden vatsan synnyttämää raukeutta,
viipyilevää jälkimakua kidassa,
tyydytyksen tuomaa mielentyyneyttä;
se eliminoi joutavan hötkyilyn tyyten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

POiSSA

POiSSA

Jään laulut loistavat poissaolollaan,
onsi tunne - kun on tottunut valjastamaan itsensä
joka syksyiseen konserttiin hyvissä ajoin,
raatuskaa vahtaamalla,
olosuhteita tarkkaamalla.

Apeana on tyydyttävä katselemaan tummuvia kansia,
ryydyttävä;
suveutunut lumi painaa - jää norjistuu ja taipuu,
vesi uhkuu päälle,
ryhtyy sulattamaan kahtapuolta yhtäaikaa.

Missä hötkyilee Pakkasen Poika - täällä olisi töitä;
kipakasti olisi käytävä kantta vahvomaan nyt oitis,
pitäisi saada jämäkkää kaikupohjaa kattavasti;
koko kinkerpiiriin.

Kuuntelijoita on käynyt parhailla paikoilla tie sonnalla;
poistunut äkeänä rannalta väkevää sivuryöppyä,
huomatessaan syyslaulujen syntisen mustan syöverin
aaltoilevan sulana.

Poissa ovat vahtaajain korvista upean oneat volahtelut,
ulinat jotka kiirivät ulapoita myöten rannalta toiselle.
Jossain tulevan pakkasen povessa
piilevät yhä valitukset, parahtelut, parkaisut,
karjaisut ja väsähtäneet räsähtelyt.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PEHMEiTÄ PUHEiTA

PEHMEiTÄ PUHEiTA

Rapinaan ei kyllästy,
siinä se tuttavallisesti narskuu,
rouskuu kilometritolkulla anturan alla
kun lampsin kuolpunaa silkaksi ajankuluksi;
koirun seurana,
ettei lempohinen saa päähänsä syöntyä oijustamaan
porotokan perään.

Lunta on nimeksi - hyppysellinen ripoteltuna aarille,
varvikko tunkee läpi;
yksinäinen käpytikka hakkaa päätään kuostoon,
pari lapintiaista yrittää tehdä tuttavuutta,
muuten on hiljasempaa sillä rintamalla.

Kouriintuntuva äänettömyys - mieli tolani;
laajentaa ajattelun kaistaa,
poistaa kaiteet, tekee tietä hurlumheille.
Mielen on helppo livahtaa haihattelemaan;
höpöttämään tyhjänpäiväisiä pehmosia kuukkelin kera.

Ankaralla äänellä kailottavia kaarneita ei lasketa,
lienee jotain osuuksien jakoa poronpaskoista;
siitä ikuinen kina niillä.

Tuulen oireita kasvoissa - heräilemässä,
kiehittää voimaa puhaltamiseen.
Ajatus lehahtaa tikkurin poveen lämmittelemään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JÄLJiLLÄ

JÄLJiLLÄ

Olen pohtinut vuosisatoja,
istunut lukemattomien jokien latvoilla,
nujunnut kuruja - rahdannut eineitä,
lojunut kylläisenä vuorien kiireillä,
vahdannut hytisevänä kalisevilla kivisillä rannoilla;
päästen lopulta jäljille.

Tuskinpa kukaan muinainen ensimmäinen näkijä
on ihastunut suinpäin oitis Jäämeren hurjuuteen,
nurjuuteen tai kurjuuteen tuosta vaan.

Ei - pikemminkin haltioitunut
sen talven tuloa enteileviin toimiin;
hurmaantunut riekkuviin hurjiin voimiin,
sielua hipelöiviin mystisiin taivaanpiirin väreihin
jotka ei kutittamasta kuunaan lakkaa.

Rakastunut sellaiseen huikeaan hysteriaan,
jakomieliseen tunnelmaan,
jota ei voi missään muualla maailmassa
kohdata niin kouriintuntuvasti kuin
tämän meren autioilla karuilla rannoilla ja mannuilla.

Tämä on Zen - kertakaikkiaan Zen;
suuren hoksaaminen käsittämättömän suureksi,
pienuutensa oivaltaminen olematonta pienemmäksi,
hurjuuden äkkääminen uskomattomaksi raivoksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KULTA

KULTA

Kun nousin vuorille, aurinko tuli tuleksi - kullaksi,
sieltä se hiipi jostain pilven raosta
ja mumisi latinaksi:
"Cedant tenebrae soli - pimeys on tie aurinkoon".

Tienoot, mannut, kurujen mutkittelevat rannut,
kaikelle taholle se valaisi,
selvitti hämärät loukot - ojensi elävät joukot,
antoi usvalle kyytiä;
käski ottaa hämärän mukaansa völjyyn.

Ja totisesti tämä valaistuminen tapahtui hetkessä,
Siddhārthakin olisi kadehtinut tässä hopussa;
amatööreistä kaikki.

Vaikka yritin jatkaa matkaani,
etapilta etapille - kiveltä kivelle,
siitä ei tullut mitään;
yhä uudemmat,
aina vain kiehtovammat muodot
peittivät sielua värisyttävää maisemaa.

Puistattaa yhä tämä riipaiseva kosketus,
pakko nöyrtyä näiden näkymien edesssä,
pysähtyä miettimään,
ihailemaan tuota suuremmoista järjestelmää;
odottamaan oman sielunsa valaistumista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!