AiKAMERKKi
Kaamosta uhkuvat raskaat tunturit joka puolella,
elo keskittyy yhä pienemmälle alueelle,
elinpiiri kutistuu kuin pyy maailmanloppua ennen;
pieneneviä ympyröitä - vähäpätöisiä eleitä.
Siimekset suutelevat toisiaan.
Suuria asioita ei ole,
pienimmistä pienimmätkin saavat merkitystä,
kärpäset kasvavat härkäsiksi - tulevat käsiteltyä.
Sininen hämärä on mielen suojamekanismi;
kiimasta tulee rietas ajanviete.
Ja sitten joskus kun varjot palaavat sielujen kera,
katsotaan asioita taas valosta käsin,
tammikuun puolivälissä - valkoisten hankien keskeltä;
koko skábma menettää merkityksensä.
Jää mielensyövereihin pelkkänä sinisenä hämäränä,
siimeksestään haileana hohkavana aikamerkkinä,
valon ja varjon rajapyykkinä.
Ei sen kummempana.
Niin luontaista,
niin luontaista ihmisille,
joiden esi-isät ovat asustaneet Ultima Thulessa,
valon- ja varjon ankarassa maassa vuosisatojen ajan;
kenties vuosituhansien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi