SiELU AUKi

SiELU AUKi

On kulunut sangen pitkähkö tovi
etupäässä tuulen, kuun ja muun kera puuhastellen;
osansa lienee ominut napayön sinen ihastelu
asiaan kuuluvine vehtaamisineen.

Äkin yllättäin on tulta ikävä;
pitäisi päästä porisemaan levottomia -
sellaisia salaisia sinisiä höpsötyksiä,
jotka tuli myötämielisesti -
ja - tuntoisesti kuunneltuaan oitis polttaa.

Tuhoaa aina viimeiseen tuhkahippuun saakka,
ettei niistä jää todistusaineistoa jälkipolville
aina neljänteen - jopa viidenteen saakka,
jos oikein riettaita ovat.

Siispä lavitsalta ketaroille,
pörröistä ylle ja uksesta ulos paratiisiin;
kainalossa tervaroson vikuuttamaa janhusta,
pivossa kassara - toisessa liekinheitin.

Äkkiäkös siitä tulen tuskasta pääsee noilla kurin;
pian on loimu päällä uutta einestä vaatien,
muutama huiskaus noita-akan ajopelillä liioille lumille,
ynnä mustan kanan kylki liekkiin nojaamaan.

Sitten taljalle ja sielu auki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne