tiistai 6. joulukuuta 2016

NÄKEE


NÄKEE

Eräs mielipaikoistani;
syrjäinen kalliopahtaan nokka,
keskellä kylää,
mutta korkealla - korppien kamaralla.
Näkee seudun yli.

Tuulinen, tuiskuinen, kamala,
kuitenkin kallion koloon naamioituneena,
purston alla pala vaaleanpunaista solumuovia,
oikeinkin hyvä eetostaa ja haihatella,
tahi ulkoiluttaa sielua jyleässä kauneudessa.

Siinä pystyy harkiten asennoituneena
hoitamaan tärkeimmät mieleen juolahtavat asiat,
sikäli mikäli on läpipuhalluksen estävät kamppeet,
ettei tarvitse koko aikaa kyhjöttää niistä erillään;
niiden keskellä - ihokosketuksia vältellen.

Intuitioilla höystettyjä hulppeita näkymiä,
niitä vasten oman itsensä pienuus korostuu,
sitä ikään kuin saa asetettua oman egonsa ruotuun
ja maallisen majansa sijoitettua omalle paikalleen.

Kummallisesti se paikka rauhoittaa mieltä,
antaa mielikuvitukselle yhä vaan -
enenevässä määrin,
väkevämmät siipispankot joilla ankarasti haihatella.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi