lauantai 12. lokakuuta 2013

RUNOMETSÄ


RUNOMETSÄ

Kulje aihkimetsän läpi hämärän korvissa,
sulje näkimesi sirhalleen
himmentääksesi kuun lakkapäiden läpi suomaa,
ennestäänkin vähäisen kelmeää valoa.

Siimekset muuttuvat oitis arvoituksellisiksi,
suuria illuusioita huojuu tuota pikaa esiin;
äimän käki lehahtaa oksalle.
Yksinkertaiset oksankäkkärät luppoineen muuttuvat
monimutkaisiksi menninkäisten kouriksi,
haltijoiden huojuviksi raajoiksi - tonttujen parroiksi;
satunnaiset - tuulilta säästyneet seitit
keijujen leijuviksi viitoiksi.

Vähäinenkin kumma ääni saa höristämään,
pörhistämään niskavillat karhalleen,
kusiaiset vilistämään selkärankaa pitkin.

Mikä tunne,
kuulo paranee tuplaten,
kuulee kuinka syksy jättää hyvästejä puille;
aistii niiden pitkästä ikävästä huokailun jo ennakkoon.

Runot valuvat kilpikaarnojen urissa taivaanpiiriltä;
hyvä astia - Höyhensaaren rantojen untuvista punottu,
on hetkessä täpötäynnä toinen toistaan
herkullisempia makusteltavia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi