keskiviikko 23. lokakuuta 2013

KELLO


KELLO

Aajeet tuijottavat mustina,
kahta puolta aherana kumisevaa santakannasta
huurut liityvät lomittain yhteen
ja valuvat joelle päin;
valo kajastaa häilyvän linnikon läpi - sarastus.

Kaunista on,
ruskot upeutuvat päivä päivältä,
häivät pukeutuvat yhä punaisempiin ja punaisempiin.

Jonkinlainen aana talvesta on olemassa kullakin,
joku luonnon suoma vähäinen ele - ilmiö,
joka vihjaa mihin suuntaan katsomalla
voi vilkaista tulevaa hieman ennenaikaisesti.

Sisäinen kello raksuttaa yhä uneliaammin,
on se aika vuodesta
kun tehdään ratkaisuja siitä pysytäänkö hereillä
matalalla profiililla talven tahtiin,
vai annetaanko yhä kiihtyvälle elämänrytmille
valta törsätä rajallista elinvoimaa
tyyten joutavanpäiväiseen riekkumiseen
kuluttamisen wimman ankarassa kiimassa;
töin- tai hädintuskin pirunkylvyllä
talviunisista öistä selviten.

Semmonen on nyt kohtalonkysymys.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi