keskiviikko 30. marraskuuta 2011

ViiMEiNEN KiRVES


ViiMEiNEN KiRVES

Aurinko laskee heti puolen päivän jälkeen,
vaipuu pitkälle matkalle maan varjoon;
On se hetki.

Lähteissään kiskoo yltään sinisen hunnun;
vie osan liepeestä mukanaan,
jotta osaa palata tammikuussa takaisin
paikalleen maanpiirille.

Viimeinen kirves - huurteiseen pölkkyyn lyötynä,
hyytyneenä piukeaan pakkaseen,
osoittaa varrellaan suuntaan josta valo palaa.

Aika rauhoittuu,
pehmeä hämärä hakee sijansa
ja vielä tovi sitten ohimennen kiitänyt tuokio
mataa minuuteiksi tavoittaen molemmat sinet.

Ehtoo purkaa lunta,
kuin siloittaakseen mannut valmiiksi silmän hivellä.
Portimo vilahtaa kivellä,
jäljet täyttyvät verkalleen leijailevasta natturasta,
muutamassa hetkessä peittyvät
ja otusta ei ole ollutkaan.

Eikä kiveä. Eikä aikaa.
Kaiken yllä valkoinen huopa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Kunpa se valkoinen huopa saataisiin tännekin. Olisi elämä hieman iloisempaa, tämä harmaus masentaa.

    VastaaPoista
  2. Obeesialle:
    Kyllä se joskus vielä tulee, jos ei tänä niin ensi talvena.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi