KUUDES KiRVES

KUUDES KiRVES

Ehtyvän nuotion atmosfääri säteilee
yhä tulen lämmössä vietettyä yötä.
Viimeiset kipenet hiipumaisillaan,
erottuvat juuri ja juuri orastavaa päivää vasten;
aistien valtakunta.

Hiilipalapelin kokoamalla kehkeytyy ujo liekki,
joka innostuu sittenkin kiehisestä niin,
että uudestisyntyminen onnistuu
ja pian liehuu yön jäljeltä uusi valkia.

Klap, klap ja klap!
Ääni ääneltä lisää ruokaa ahmittavaksi,
pian kelpaa jo pölkky.

Tutut tuoksut palaavat haistimen kautta mielihyväksi
raukaisevat mielen, kirvoittavat kielen,
innostavat hupsun sielun vitvettelemään sinne tänne
päistikkaa suunapäänä.
Ja sanoja syntyy piiiiiitkinä litanioina,
ylimääräiset listitään pois.

Elämä on tätä.
Poissa kivisten harmaiden monitahoisista syövereistä,
hiljaisuudessa - metsän ympäröivässä huminassa,
kaukana kaukana siloisen asfaltin peittämästä
kuolleesta maasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!