maanantai 28. marraskuuta 2011

TAiMESTAJA



TAiMESTAJA

Haarova mies rynnii hämärissä pounikkoista jängän reunaa korskuen ja pärskien. Pysähtyy välillä puhaltamaan, kiskoo rintamusta auki riipin viilekkeiden alta, kohentaa rensseleitään ja puuskuttaa hattu takaraivolle kipattuna.
Tarttuu sitten kinnaskourillaan kahtapuolta nojaaviin tuuraan ja kairaan ja lähtee nousemaan vilttoa rinnettä.

Matkaa on vielä poronkuseman verran jäljellä, useampi pysähdys tällä kelillä - lähes nuoskaa lunta eikä maassa kirsiä, se on ailas, aherassa olisi mukavampi edetä. Eteenkäsin on jouduttava, koko syksy mennyt persiilleen sään oikutellessa kuin toukokuinen miessi.

Tarpominen jatkuu, eipä juuri outametsässä muuta kuulu kuin puuskutus, kaikki mesikämmentä pienemmät aljot ovat häippässeet tietämättömiin ja uninen otsokaan - jos nyt sattuu edes olemaan lähitaajuudella, ei jaksa innostua äkkiseltään artilta vaikuttavasta kulkijasta.

Sitten on edessä vihdoin tutun muotoinen tieva. Vielä sen yli samaan hikeen, nyt ei kannata enää lähtä kiertämään.
Suoraan vaan yli kammille.

Kammi erottuu tievan päältä muuta pounikkoa suurempana kumpuna ja joku äkkinäinen saattaisi sitä hätäisesti vilkaistessa luulla palsaksi, joita myös täällä harvakseltaan esiintyy.

Pyyntimies laskeutuu harkiten kammille, kiepsahtaa takaa ovelle. Asettelee tuuran ja kairan nojalleen seinää vasten. Sitten pyyhkäisee kinnaskäillään ovenvieripenkin enimmästä lumesta ja istahtaa siihen könölleen. Huomaa sitten vasta, että rensselit on vielä selkäpiillä. Nousee ja pujottelehtaa niistä eroon ja asettuu uudelleen sijalle.

Höyrypilvi kohoaa miehestä, kovaa on ollut kulku, intoa täynnäns', tahto luja ja taimenen kiima. Hyvänä syksynä tänne olisi päässyt kevyesti peltipailakalla, muttei näin kehnolla - ei mitenkään pääse jumalattoman laajan rakan ylitse. Ei muuten kuin tarpomalla tai helikopterilla.

Mutta noista ajatuksista viis. Nyt ollaan paikalla ja järvi suoraan edessä äytsissä. Onneksi sentään sinne on tullut aikain saatossa jonkinlainen polku ja nailoninen köysi kaiteen virkaa tekemään. Muutenhan se olisi käymätön paikka tällä kelillä.

Ensin kuitenkin kaivelee rintataskustaan tupakkiaskin, riinpiissin norttia. Kopistaa yhden esille ja asettaa huulille.
Sytyttää, kiskaisee ensimmäiset savut ja alkaa asetella asioita järjestykseen.

Ensin on katsottava kammiin. Onko puita jäljellä vai onko niitä heti ensitöikseen alettava haalia. Syrjäsilmällä huomaa, että ainakin talvella kelkalla rahdatut honkapöllit ovat yhä asennossa puun ympärillä ja niitä peittävä kevytpeite paikoillaan.

Samalla sisään vilkaisulla voisi sytyttää valkian ja siemaista kohvet sekä lykätä jotain käkättimeen. Ei sieltä kuitenkaan malta tulla välillä syömään - jäältä, jos vähänkin on lupeissa jotain saada.

Nortti ehtyy, jämä lentää kaaressa ja taimestaja liksauttaa säpin ja avaa kammin. Eipä ole ketään tähän kairaan eksynyt. Kaikki näyttää olevan äkkiseltään paikoillaan otsalampun kalpeassa valossa.
Ensimmäisenä ottaa muutaman harppauksen, kohottaa lavitsaa ja tarkistaa onko ase siellä. Tallessa on. Sopii riekon kirota.

Sytyttää valkian, nostaa pannun kaminan levylle ja alkaa samantien perkaamaan reppuaan. Vavat ja pilkit pöydälle, sohjokauha ja muut varavermeet pakissa. Sitten kaivaa muovipussiin sullotun, voipaperiin käärästyn siankyljen sekä voipaketin ynnä leipäpussin.
 

Kuksakin ilmestyy, sekä tuohitöpsällinen imeläkiveä. Siinä kaikki. Einestäminen käy tottuneesti ja kun porovesi kiehahtaa, sitä lasketaan kuksaan asettumaan.

Einesvermeet joutuvat takaisin repun uumeniin ja reppu kiikkumaan rautalangasta katon ulkuun. Kahvi on jäähtynyt ryystämiskelpoiseksi ja katoaa sukkelaan karkean sängen ympäröimään käkättimeen.
Vielä suun pyyhkäisy kalvosimeen ja valmista on. Silmäys ja koivupölkkyjen lisääminen. Veto pois ja ulos pilkkivermeet pikkulaukussa.

Hattu asentoon. Laukku olalle. Kaira ja tuura koprissa astelemaan äytsin suuntaan. Matkaa on vain noin pari sataa metriä ja sitten on jo reunalla. Siellä se on. Kiihottava tasanne viisikymmentä metriä alempana jyrkän rinteen alla -  Taimenjärvi. Kalamiehen unelma.

Pilkittäjä hakee laskeutumispaikkaa ja kun äkkää, lampsii sen tykö. Pujottaa kairan narulla selkänsä taa ja ottaa kiinni kouralla nailonnarusta. Lähtee sitten harkituin askelin, tuura apunaan laskeutumaan järven syliin.
Kommelluksitta sujuu rinne ja lopulta luminen jääkansi on
houkuttelevan neitseellisenä edessä. Poraamista vailla.

Pari tunnustelevaa askelta. Tuuran isku ja toinen, useampi - tiera pakkuu ympäriinsä, sitten jo roiskeet. Kykistyminen ja jään silmämääräinen mittaus - kymmenkunta senttiä.
Ei muuta kuin oijustamaan tutuille paikoille penkkaan.

Ensimmäinen reikä, sohjot hiiteen. Jännitys kihertää selkäpiitä. Kylmiä väreitä hiipii solkenaan ruotoa myöten.
Pilkki veteen, aye-aye - oikealla paikalla, oikea syvyys. Sitten vehje takaisin kelaamalla lähelle jään reunaa. Taimen ottaa "pinnasta". 


Tasaista liikettä, muutama kerta ennättää tapahtua ja sitten jo tulee ISKU! Silmissä sumenee, älli vaihtaa toviksi kinkerpiiriä, viimevuotiset saaliit vilisevät filminauhana pikapikaa.

Mutta oitis on älli takaisin ja sormi löysäämässä jarrua. Räikkä pärisee ja kitkajarru panee vähäkerrassaan jäänallajytistäjän lääpälleen. Vartin kuluttua kairan reikään ilmestyy väsähtänyt taimenen poika. Se kiskotaan ylös. Parikiloinen. Saa tähän hätään kelvata.

Vähitellen alkaa taimestajan ilme löystyä. Maltaa jo asettua persuuksilleen jakkaralle kun käy verestämään.
Saatuaan homman tehtyä kaivaa tupakin ja sytyttää.

Vilkaisee lumessa lojuvaan vapaan, ottaa sen ja laskee sen hommiin. Paineet on tiessään. Edessä pitkä viikonloppu Onnenmaan taianomaisessa, salaisessa sinisessä selkosessa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

2 kommenttia:

  1. Hieno on ja komea 'Taimen'....
    Nyt se sitten hävisi tuo 'kilon-aiheuttava' Aurinko...!
    Kuvauskin on paljon mukavampaa kun ei ole haittaavaa kilotusta eikä jyrkkiä varjoja...!
    Meillä sitä vielä jonkin verran on - Aurinkoa...!
    Kaamos Terveisin Eko

    VastaaPoista
  2. Ekolle:
    Tänksis.
    Meillä vaipuu aurinko yön syliin 30.11. klo 12:04.ja palaa 13.1.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi